Kehonrakentaja nukkuu vain puoli tuntia yössä – ällistyttävä väite seurauksesta

Kehonrakentaja Daisuke Hori, 40, nukkuu vain puoli tuntia yössä. Vähäunisten öiden rutiiniaan toistakymmentä vuotta jatkanut japanilainen on esittänyt yllättävän väitteen seurauksista.

South China Morning Post kertoo kehonrakentaja Daisuke Horin aloittaneen uniensa lyhentämisen 12 vuotta sitten. Japanilaismies pyrkii satsaamaan unen laatuun määrän sijaan ja nukkuu noin puolen tunnin yöunia, vain 30–45 minuuttia vuorokaudessa. 

Miksi? Toisesta lyhyitä unia vedelleestä henkilöstä inspiroitunut Hori halusi saada enemmän aikaa elämiseen.

The Independent raportoi Horin perustelleen, että näin hän ei menetä mitään elämässään. Naimisissa olevan miehen päiviin mahtuu treenaamisen lisäksi työntekoa, kahdeksanvuotiaan lapsen ja lemmikkikoiran hoitamista, kotiaskareita, sijoitustoimintaa, soittimien soittamista sekä surffaamista.

Kuntosalilla Hori tapaa käydä kahdesti päivässä ja enimmillään hänen treeninsä kestää 90 minuuttia.

– Treenaan kehoani 13 kertaa viikossa, teen töitä yli 10 tuntia päivässä, enkä pidä yhtään vapaapäivää. Aikataulu vaihtelee suuresti päivästä toiseen, mutta yksi asia ei muutu – 30 minuutin uneni, Hori sanoi.

"Kukaan muu ei ole niin onnellinen"

Hori väittää pystyvänsä tekemään päivässä enemmän kuin useimmat ihmiset viikossa. Kehonrakennuksen parissa vuosittain kilpaileva mies kertoo tavoitteidensa täyttyneen liikkumisen vapauden, terveyden ja ympärillä olevien läheisten lisäksi sen myötä, että hänellä on runsaasti aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla mitä tahansa.

Hori on esittänyt myös hämmästyttävän väitteen.

– Uskon todella, ettei kukaan muu ole niin onnellinen kuin minä. 

– Vasta kun minusta tuli lyhytuninen, löysin tämän onnellisuuden. Jos useammat voisivat elää murehtimatta unesta, maailma olisi mielestäni rauhallinen paikka.

Äärimmäinen ajatus

Hori kouluttaa muitakin nukkumaan vähemmän – mies väittää auttaneensa 2 100–2 200 ihmistä muuttumaan lyhytunisiksi. Vaimonsa hän on väitetysti saanut vähentämään unensa seitsemästä tunnista kahteen.

Hori kuitenkin tiedostaa, ettei touhu sovi kaikille.

– 30 minuutin unet on äärimmäinen ajatus. Monet eivät tarvitse niin paljoa aikaa ja vapautta. Nukkumisen jano on vahva, joten en suosittele taistelemaan sitä vastaan. 

Horin mukaan on kuitenkin tärkeää suunnitella toimiaan niin, ettei unettaisi niin paljoa. Japanilainen pyrkii pysymään hereillä kehittelemällä aivoille eri virikkeitä.

– Älä tee samaa työtä pitkään, älä pysy samassa asennossa pitkään, vältä käyttämästä samoja aivojen osia pitkään. Toisin sanoen tee säännöllisesti muutoksia.

Hori on myös sanonut, että "niin kauan kuin urheilee tai juo kahvia tunti ennen syömistä, voi välttää uneliaisuutta".

Vakavia mahdollisia seurauksia

On tärkeää huomauttaa lyhyiden unien mahdollisista vaaroista – asiantuntijat suosittelevat aikuisia nukkumaan seitsemästä yhdeksään tuntia yössä. Jo 1,5 tunnin univajeesta saattaa seurata muun muassa vireystilan heikkenemistä ja muistiongelmia.

Pitkäkestoinen univaje voi johtaa muun muassa painonnousuun, diabetekseen, verenpaineen kohoamiseen ja masennukseen. 

Northwell Staten Islandin yliopistollisen sairaalan unilääketieteellisen instituutin johtaja, tohtori Thomas Kilkenny on puhunut aiheesta vakavin sanoin.

– Jatkuva univaje johtaa kuolemaan, Kilkenny totesi New York Postille.

– Ihminen ei pysty toimimaan oikein ilman riittävää unta.

Kilkennyn oli "erittäin vaikea uskoa" Horin nukkuvan niin vähän kuin hän on väittänyt.

– Se vaikuttaa olevan mahdotonta. Kukaan ei tiedä tarkalleen, miksi nukumme, mutta on hyvin ymmärretty, että unenpuutteella on äärimmäisen negatiivisia vaikutuksia mielelle ja keholle.

Lue myös:

    Uusimmat