Keikkatauolla oleva Janna julkaisi harvinaisen kuvan poikansa kanssa – muistuttaa seuraajiaan perusasioista
Laulaja Janna Hurmerinta tsemppaa seuraajiaan koronakriisin keskellä.
Laulaja Janna Hurmerinta julkaisi Instagram-tilillään suloisen mustavalkokuvan, jossa hän poseeraa heinäkuussa syntyneen Noah-poikavauvansa kanssa. Kuvalla hän haluaa muistuttaa seuraajiaan siitä, mikä koronaviruspandemian keskellä on oikeasti tärkeää.
– Nyt on tärkeämpää kuin koskaan olla kilttejä toisillemme. Muistetaan ne perusasiat joilla oikeasti on elämässä merkitystä ja pidetään toisistamme huolta, Hurmerinta kirjoittaa lisäten kuvatunnisteeksi korona.
Paluu töihin?
Hurmerinnan heinäkuussa syntynyt esikoislapsi syntyi etuajassa. Laulaja oli ollut lomamatkalla Pariisissa, kun pikkuinen oli ilmoittanut yhtäkkiä tulostaan. Hurmerinta jäi poikansa syntymän myötä määrittelemättömälle keikkatauolle. Hän julkaisi neljä päivää sitten Instagram-tilillään kuvan, joka antaa vihiä uuden musiikin tekemisestä.
– Making off, Hurmerinta kirjoittaa kuvaan, jossa soittaa pianoa.
Uusimmat
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
Lataa lisää