Kelassa laskettiin, miten etuusmuutokset vaikuttivat lapsiperheiden käytettävissä oleviin tuloihin vuosina 2022–2024 esimerkkiperheiden avulla.
Vuonna 2024 esimerkkiperheiden nettotulot ovat huomattavasti pienemmät kuin vuosina 2022–2023. Yhden aikuisen kotitaloudessa nettotulot pienenevät jopa 150 euroa kuukaudessa verrattuna vuoteen 2022.
Kahden aikuisen kotitaloudessa tulot pienenevät 300 euroa kuukaudessa, jos perhe sai palkkatuloja alle 2 000 euron kuukaudessa.
Sitä suuremmilla palkkatuloilla kahden huoltajan perhe menettää 50 euroa kuukaudessa tai enemmän verrattuna vuoteen 2022.
Suojaosien lakkautus vähensi pienituloisten työssäkäyvien nettotuloja
Työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat lakkautettiin keväällä 2024.
Henkilön palkkatulot ja työttömyysturva sovitetaan yhteen eli jokainen ansiotyöstä ansaittu euro pienentää työttömyysturvaa 50 senttiä.
Tämän lisäksi ennen vuoden 2024 työttömyysturvan muutosta palkkatuloihin sovitettiin suojaosaa eli henkilö sai ansaita palkkatuloja enintään 300 euroa kuukaudessa, jonka jälkeen palkkatulot pienensivät työttömyysturvaa.
Kelan laskelman mukaan suojaosien lakkautus vähensi tuloja huomattavasti alle 2 000 euroa kuukaudessa palkkatuloja saavien joukossa.
Lähetä vinkki!
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.
Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.
Kela: Työttömyysturvan lapsikorotus takaisin
Vuoden 2023 tilapäiset muutokset vähensivät lapsiperheiden pienituloisuusastetta, mutta vuoden 2024 muutokset voivat Kelan arvion mukaan lisätä lapsiperheiden pienituloisuutta sekä lapsiperheiden toimeentulotuen tarvetta.
Kelassa arvioidaan, että palauttamalla työttömyysturvan lapsikorotus voitaisiin helpottaa lapsiperheiden toimeentulo-ongelmia.
Lapsiperheiden kannalta keskeisimmät muutokset 2023:
- Etuuksien tilapäiset korotukset (HE 136/2022): Lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korotus 5 €/kk, työttömyysturvan lapsikorotuksien korotus 20 prosentilla, opintorahan huoltajakorotuksen korotus 10 €/kk, toimeentulotuen alle 18-vuotiaan lapsen perusosan korotus 33 €/kk
- Varhaiskasvatusmaksujen alennus 1.3.2023 alkaen (HE 228/2022)
Lapsiperheiden kannalta keskeisimmät muutokset 2024:
- Indeksijäädytys työttömyysetuuksiin, lastenhoidon tukiin sekä opintorahaan 2024–2027. (HE 75/2023)
- Lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korotus 10 €/kk, lapsilisän korotus alle 3-vuotiailta 26 €/kk sekä monilapsisten lapsilisän korotus (HE 75/2023)
- Yleisen asumistuen leikkaus sekä ansiotulovähennyksen lakkautus (HE 74/2023)
- Työttömyysturvan lapsikorotusten sekä suojaosan lakkauttaminen (HE 73/2023)
- Muutos asumismenojen huomioimisessa toimeentulotuessa (L 1242/2023)