Kyselytutkimuksen mukaan naiset keskustelevat seksistä ystäviensä kanssa enemmän kuin miehet.
Kaalimato.comin tuore kyselytutkimus paljastaa, että suomalaiset puhuvat seksistä eniten oman kumppaninsa kanssa. 59 prosenttia nimesi kumppaninsa keskustelukumppanikseen, mitä seksiasioihin tulee. 38 prosenttia kertoi juttelevansa seksistä ystäviensä kanssa, mutta jopa 22 prosenttia kertoi, ettei keskustele seksiasioista kenenkään kanssa.
Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen huomauttaa, että seksi on herkkä ja henkilökohtainen aihe, johon liittyy paljon erilaisia tunteita.
– Joskus halua keskusteluun kumppanin kanssa saattaa olla, mutta oikeita sanoja ei löydetä. Joskus voi olla niinkin, että intiimialueista käytetty sanasto ei ole tuttua ja se sitten vaikeuttaa asioista puhumista. Parisuhteessa olevien pitäisi kuitenkin jokaisen voida keskustella seksistä oman kumppaninsa kanssa. Keskusteleminen paitsi lisää tyytyväisyyttä seksielämään myös kehittää sitä, Lavikainen sanoo tiedotteessa.
Kenties hieman huolestuttavaa onkin se, että kyselytutkimukseen vastanneista naimisissa olevista jopa joka neljännes kertoi, ettei puhu seksistä kenenkään kanssa. LUE: Kolme lausetta, jotka parantavat seksielämääsi – testaa!
LUE MYÖS: Kuusi merkkiä siitä, että olette ajautumassa erilleen
Naiset keskustelevat enemmän
Ei liene yllättävää – naisille ainakaan –, että naiset keskustelevat seksistä paljon ystäviensä kanssa. Kyselytutkimukseen vastanneista naisista lähes puolet, 46 prosenttia, kertoi puhuvansa ystävien kesken seksiasioista. Miehistä samaa sanoi vain 30 prosenttia.
– Naiset ovat tutkitusti miehiä puheliaampia ja yleensä myös halukkaampia puhumaan tunteistaan ja tuntemuksistaan. Naispuoliset ystävykset juttelevat keskenään jo lapsuudesta asti enemmän kuin miehet, Lavikainen kertoo.
Eikä ihme, seksiasioista avautumiselle ystävien kesken on olemassa monta hyvää syytä.
Kolmikymppiset puhuvat seksistä eniten
Muihin ikäryhmiin verrattuna 25–34-vuotiaisiin kuuluvat suomalaiset puhuvat tutkimuksen mukaan selvästi eniten kumppanin ja ystävien kanssa.
– Kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä monille on kertynyt jo enemmän seksikokemuksia, jolloin läheisten kanssa on myös enemmän jaettavaa. Kyseinen ikäluokka elää lisäksi avoimemmassa ”nettiaikakauden” maailmassa, jossa tietoa seksistä on ollut saatavilla lähes aina.
Vanhempi väestö ei seksiasioista välttämättä juttele laisinkaan. Jopa 32 prosenttia 55–64-vuotiaista ja 30 prosenttia 65–70-vuotiaista ei keskustele seksistä kenenkään kanssa.
– Vanhempi väestö puhuu seksistä huomattavasti muita ikäluokkia vähemmän, sillä kaikki eivät välttämättä ole koskaan oppineetkaan puhumaan seksistä ääneen aikaisemman häveliäämmän kulttuurin myötä, Lavikainen pohtii.
Kyselytutkimukseen vastasi 1000 yli 18-vuotiasta suomalaista.
Lue myös: Näin herätät himot ja huolehdit naisen orgasmista: ”Kaksi pientä pusua on liian vähän”
Kumppani ei lue ajatuksiasi – näin keskustelet seksistä kumppanisi kanssa
Jos omassa suhteessa seksiasioista puhuminen tuottaa vaikeuksia, kannattaa aihe ottaa käsittelyyn. Koska kumppani ei voi lukea ajatuksia, on tärkeä puhua ääneen.
Lue myös: Tutkijat selvittivät: Tästä syystä säännöllinen seksi tekee onnelliseksi
Kannattaa muistaa, että tyytyväisyys seksielämään vaikuttaa merkittävästi myös parisuhteen onnellisuuteen. Arkansas'n yliopiston tutkijoiden havaintojen mukaan kommunikaatio kumppanin kanssa on yhteydessä suurempaan tyytyväisyyteen seksiin liittyvästä kommunikoinnista. Seksuaalinen kommunikointi puolestaan ennusti tutkimuksen mukaan seksuaalista tyydyttyneisyyttä.
Nappaa alta Lavikaisen vinkit kommunikaation parantamiseen.
Mieti, mitä sanot ja milloin
Mieti ensin itse, mitä haluat sanoa kumppanillesi sekä miten ja milloin olisi hyvä hetki. Kumppanin mielentilan tulisi olla sopiva. Lavikainen muistuttaa, ettei seksiin liittyvää keskustelua kannata aloittaa ainakaan silloin, jos kumppani on esimerkiksi väsynyt tai stressaantunut. Kaikkea ei tarvitse käydä läpi heti.
Pelottaako, että kumppani loukkaantuu ja keskustelu käy kiivaaksi? Parisuhdevalmentaja Effy Bluen yhden lauseen kikalla vältät pahimmat riidat.
Positiivisen kautta
Älä pyydä kumppania muuttamaan toimintaansa, vaan keskity niihin positiivisiin asioihin, joita kumppanisi tekee jo oikein. Aloita kehulla ja kerro, mikä kumppanisi tekemä asia tuntuu niin hyvältä, että haluaisit sitä häneltä lisää. Jos kumppanisi on esimerkiksi hyvä antamaan suuseksiä, kerro se hänelle.
LUE MYÖS: Naisen nautinto uudelle tasolle – oletko jo testannut tämän suuseksikikan?
Älä lannistu
Ei kannata lannistua, vaikka kumppani ei heti olisikaan vastaanottavainen, eikä heti ensimmäinen keskustelu tuottaisi toivomaasi lopputulosta. Keskustelutaitoja voi oppia ajan kanssa.
LUE MYÖS: Seksiterapeutti paljastaa viisi asiaa, joita naiset eivät ymmärrä miehissä: "Kukaan nainen ei voi todella ymmärtää..."
LUE MYÖS: Seksiterapeutti paljastaa viisi asiaa, joita miehet eivät ymmärrä naisissa: "Hyvää seksiä ei tule ilman sitä"
Lue uusimmat seksi- ja parisuhdeaiheiset artikkelit!
Lähteet: Kaalimato, Journal of Sex & Marital Therapy, Health