Tutkimus paljastaa hyvän kommunikaation merkityksen seksielämälle.
Millä tolalla kommunikaatio on parisuhteessanne? Esimerkiksi erään Journal of Sex Researchin tutkimuksen mukaan se, kuinka avoimesti pariskunta kykenee puhumaan fantasioistaan, kertoo suhteen laadusta. Tutkijoiden mukaan tyytyväisimpiä seksielämäänsä olivat ne pariskunnat, jotka kertoivat puhuvansa avoimesti asiasta kuin asiasta.
Myös seksileluyritys Sinfulin toimeksiannosta tehty seksiä, läheisyyttä ja ihmissuhteita käsittelevä kansainvälinen tutkimus* osoittaa kommunikaation merkityksen seksielämälle. Tutkimuksen toteutti Cint.
Seksistä puhuminen kumppanin kanssa tai uusien asioiden ehdottaminen voi tuntua hankalalta ja kiusalliselta, mutta tutkimuksen mukaan se kannattaa. Yli neljä viidestä suomalaisesta uskoo nimittäin hyvän seksielämän jopa edellyttävän avointa keskustelua läheisyydestä, haluista ja fantasioista.
Kuitenkin useampi kuin joka kolmas suomalainen puhuu vain harvoin tai ei lainkaan näistä asioista kumppaninsa kanssa. Noin joka neljännelle keskustelun aloittaminen tuntuu suorastaan vaikealta.
Lue myös: Olethan kertonut tämän kehun kumppanillesi? Tietää enemmän orgasmeja ja muutenkin nautinnollisempaa seksiä
"Jos et puhu etkä kysy..."
Tutkimuksen mukaan 84 prosenttia niistä parisuhteessa olevista suomalaisista, jotka ovat hyviä puhumaan seksistä kumppaninsa kanssa, on myös tyytyväisiä seksielämäänsä. Niistä suomalaisista, jotka eivät osaa keskustella seksistä ja läheisyydestä, vain 28 prosenttia on tyytyväisiä seksielämäänsä.
Kommunikaatioon kannattaa siis tulosten valossa panostaa.
– Seksistä puhuessaan ihminen voi tuntea olonsa haavoittuvaiseksi. Siksi on luonnollista jännittää sitä, miten kumppani reagoi kuullessaan haluistasi ja fantasioistasi, kertoo sosiologi ja seksologi Osmo Kontula Sinfulin tiedotteessa.
– Jos et puhu etkä kysy, et koskaan saa kumppaniltasi myönteistä palautetta ja vahvistusta siitä, että olet tarpeeksi hyvä sellaisena kuin olet, Kontula huomauttaa.
Lue myös: 10 varoitusmerkkiä huonosta kommunikaatiosta parisuhteessa – "Voi olla hänen tapansa pitää etäisyyttä"
Puhutteko seksistä?
Kontulan mukaan pariskunnat, jotka puhuvat seksistä ja pystyvät käymään siitä avointa vuoropuhelua, kokevat usein seksielämänsä paranevan. Tällaiset parit myös harrastavat parempaa seksiä useammin ja kokevat seksielämänsä täysipainoisemmaksi ja tyydyttävämmäksi.
Myös seksiguruna tunnettu brittiläinen Tracey Cox on kertonut uskovansa, että pariskunnilla jotka keskustelevat kiusallisista seksiaiheista keskenään, on jopa kymmenkertainen mahdollisuus onnelliseen parisuhteeseen. Lue aiemmasta jutustamme, mitkä intiimit keskustelut ovat sellaisia, jotka Coxin mukaan kumppanin kanssa olisi hyvä käydä.
– Tämä on todellisuus: jos et voi keskustella seksistä kumppanisi kanssa, suhteenne ei ole pitkäikäinen, asiantuntija varoittaa.
Entä tiedätkö, mikä on kumppanisi "rakkauden kieli"? Entä tietääkö hän omasi? Myös tästä kannattaa kenties keskustella.
Seksielämää voi parantaa myös muilla tavoin. Hiljattainen tutkimus paljasti tavan, jolla naisen seksihalut saa nousemaan.
*Sindex by Sinful -tutkimus toteutettiin Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa, ja siihen osallistui yhteensä 12 000 vastaajaa – 2000 vastaajaa kustakin maasta.
Lue myös: Etkö sinäkään kehtaa jutella tästä intiimistä asiasta kumppanillesi? Seksuaaliterapeutti muistuttaa, ettei syytä häpeään ole: "Olisi hienoa, jos sitä ei tarvitsisi ainakaan toiselta salailla"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso myös: Voiko parisuhde toimia ilman seksiä?
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Sinful