Kesällä salamoi normaalia enemmän – elokuussa ukkonen jyrisi ennätyksellisesti

Salamointia
Elokuussa Suomessa paikannettiin ennätyksellisesti vajaat 87 000 maasalamaa. Shutterstock
Julkaistu 28.09.2022 15:57

MTV UUTISET – STT

Yli kolmasosa ukkoskauden salamoinnista havaittiin kahtena elokuun päivänä.

Ukkoskaudella havaittiin tavanomaista enemmän salamoita, kertoo Ilmatieteen laitos.

Suomessa havaittiin touko-syyskuussa noin 157 000 maasalamaa. Se on lähes viidesosan suurempi kuin vuosien 1960–2021 keskiarvo, joka on noin 132 000 maasalamaa.

Ukkoset painottuivat elokuulle, jolloin Suomessa paikannettiin ennätyksellisesti vajaat 87 000 maasalamaa. Se rikkoi edellisen elokuun ennätyksen vuodelta 1972 ja oli lähes kolminkertainen määrä elokuun keskiarvoon verrattuna. Mittaushistoriassa eli vuosina 1960–2021 oli 80 000 salaman raja mennyt elokuussa rikki vain vuosina 1972 ja 1973.

Elokuun salamamäärät veti ennätyslukemille kaksi rajua ukkospäivää. 17. elokuuta Suomessa havaittiin 22 000 ja 19. elokuuta peräti 34 000 maasalamaa, mikä on 2000-luvun suurin yhden vuorokauden salamamäärä.

– Yli 20 000 maasalaman vuorokausia esiintyy Suomessa keskimäärin vain kerran kahdessa vuodessa, tutkija Meri Virman sanoi Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Kesä- ja heinäkuussa puolestaan salamoi hieman keskimääräistä vähemmän. Kesäkuussa paikannettiin noin 19 000 ja heinäkuussa noin 50 000 maasalamaa.

Elokuun rajuihin ukkosiin vaikutti todennäköisesti poikkeuksellisen lämmin sää, joka mahdollisesti rajujen ukkosten esiintymisen myös loppukesästä.

Rajuja ukkosia esiintyi etenkin maan länsi- ja itäosissa sekä Lapissa. Eteläisessä Suomessa ja aivan Lapin pohjoisosissa salamointia oli vähemmän.

Lue myös: Onko ukkosmyräkässä lentäminen turvallista? Finnair kertoo, miten salamointi vaikuttaa lentämiseen 

Tuoreimmat aiheesta

Ukkonen