Saarijärvellä sijaitsevan Summasjärven pohjasta on löytynyt halkaisijaltaan 2,6 kilometrin mittainen kraatteri.
Kraatteri on syntynyt muinaisen meteoriitin törmättyä alueen kallioperään.
Törmäyksen ajankohtaa ei toistaiseksi tiedetä.
Tutkimusryhmässä mukana olleen Geologian tutkimuskeskuksen tutkija Satu Hietalan mukaan ensimmäiset silmämääräiset todisteet kraatterista löydettiin viime kesänä.
– Alueelta löytyi viuhkamaisia, hevosen häntää muistuttavia rakenteita, joita kutsutaan pirsterkartioiksi. Ne ovat syntyneet kiviin valtavasta paineaallosta, Hietala kertoo.
Lopullinen varmistus kraatterista saatiin mikroskooppitutkimuksilla Tarton yliopistossa.
"Tulee kiinnittämään paljon huomiota"
Summasjärven kraatteri on 12. Suomesta löydetty kraatteri.
Löydös nostaa Suomen maailman kärkeen valtioiden kraatteritiheyksien perusteella.
– Tämä tulee kiinnittämään paljon huomiota. Meillä on pieni maa, jota on pommitettu näin paljon. Siinä mielessä tämä on aika merkittävää, Hietala pohtii.
Viimeksi vastaavan löydön tekivät harrastajageologit Keuruulla vuonna 2003.
– Nämä ovat äärimmäisiä geologisia harvinaisuuksia. Ei näitä ihan joka päivä löydy, Hietala päivittelee.