Oppositiopuolueet Keskusta ja Liike Nyt jättivät tänään välikysymyksen sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta.
Oppositiopuolueiden mukaan hallituksen politiikka vaarantaa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut.
– Vallalla oleva leikkaus- ja keskittämispolitiikka johtaa siihen, että hoitaja- ja lääkäripalvelut karkaavat kauas, ennaltaehkäiseviä palveluita ajetaan alas, ja ikääntyneitä kuskataan hoitoon kohtuuttoman kauas kodeistaan, keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli sanoi tiedotustilaisuudessa välikysymyksen jättämisen jälkeen.
Välikysymystä esittelevät Kallin lisäksi keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.
Harkimo moitti hallitusta katteettomista lupauksista ja siitä, että hallitus väistää hänen mukaansa vastuuta syyttämällä edellistä hallitusta sote-palveluiden ongelmista.
Välikysymyksessä Keskusta ja Liike Nyt vaativat hallitukselta vastausta muun muassa siihen, miksi hallitus ei ole myöntämässä hyvinvointialueille joustoa alijäämän kattamisaikaan.
– Hyvinvointialueiden päättäjiä käytännössä painostetaan selkä seinää vasten karsimaan ja keskittämään sote-palveluita, Kalli sanoi.
Tällä hetkellä laki velvoittaa hyvinvointialueita kattamaan alijäämänsä viimeistään vuoden 2026 tilinpäätöksessä.
Kaikkonen: "Linja tullut umpikujaan"
Lisäksi välikysymyksessään oppositiopuolueet vaativat hallitusta puuttumaan kasvaneisiin vuokratyövoimakustannuksiin sekä sote-työntekijöiden työvoimapulaan.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskusta peruisi muun muassa hallituksen leikkaukset kotitalousvähennykseen ja ottaisi käyttöön omalääkärimallin.
– Hallituksen linja terveyspalveluissa on tullut umpikujaan. Se nähdään koko maassa. Välikysymyksellä yritämme saada hallituksen tunnustamaan, että uusi ote on nyt välttämätön, Kaikkonen sanoi.
Muut oppositiopuolueet eivät ole mukana välikysymyksessä.
– Arviomme oli, että lääkkeemme taitavat olla sen verran erilaiset, että teimme tämän nyt tällä voimin, Kaikkonen sanoi.