Kansanedustaja Tuomas Kettunen asettuu ehdolle keskustan puheenjohtajaksi ensi kesän Jyväskylän puoluekokoukseen. Kettunen kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa aamulla. Hän on ensimmäinen kisaan ilmoittautunut ehdokas.
Kettunen on toisen kauden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä. Hän sai vaalipiirin keskustalaisista eniten ääniä viime eduskuntavaaleissa.
Kettunen arvioi, että Suomen kahtiajakautuminen jyrkkenee ja suomalaiset alkavat väsyä repivään vastakkainasetteluun. Erityisesti hän on huolissaan vasemmisto-oikeisto jaottelun repivyydestä, joka näkyy varsinkin sosiaalisen median puolella.
– Suomi tarvitsee vahvaa keskustaa, joka nousee riitelyn yläpuolelle. Toimii jakautuvan kansan yhdentymisen puolesta. Palauttaa Suomeen sopimisen kulttuurin ja lopettaa alati kärjistyvän riitelyn, Kettunen sanoo tiedotteessa.
– Keskellä oleminen ei ole helppoa, se on nähty viime vuosina. Mutta siihen pitää pyrkiä, kun äärilaidat ryskyvät ja repivät tätä maata kappaleiksi. Maltillisella keskilinjan politiikalla tämä maa on mennyt aina eteenpäin.
"Kuunteleva vaikuttamisväylä"
Kettunen katsoo, ettei keskustan pidä olla äänestysautomaatti vaan keskusteleva ja kuunteleva kansalaisten vaikuttamisväylä.
– Ihan jokainen suomalainen on minulle yhtä tärkeä ja jokaisen suomalaisen tuki saman arvoinen. Minulle ei ole väliä, onko ihminen keskustan jäsen vai ei. Tärkeintä on, että hän haluaa lopun Suomen jakautumiselle ja haluaa maltillista ja rakentavaa politiikan suuntaa.
Kettunen kertoo myös ajavansa muutosta nykyhallituksen "puolen Suomen politiikkaan". Tällä hetkellä Suomi on hänen mukaansa jaettu voittajiin ja häviäjiin.
– Itä- ja Pohjois-Suomi on laitettu häviäjien puolelle. Keskusta on ainoa puolue, joka yrittää saada tähän muutosta ja herätellä Orpon-Purran hallitusta politiikkansa epäoikeudenmukaisuudesta. Keskittämisen kylmää kyytiä olemme nähneet ja tulemme sen konkreettisesti kokemaan seuraavien kuukausien ja vuosien aikana. Keskusta tulee tekemään kaikkensa tämän suunnan torppaamiseksi.
Uusimmat
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
15:02
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
Lataa lisää