Suomen viimeisimmästä keihäänheiton miesten olympiavoitosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 33 vuotta. 25. syyskuuta vuonna 1988 jalkavaivoista kärsinyt Tapio Korjus kiskaisi viimeisellä heitollaan ohi Jan Zeleznyn ja lähti villille kunniakierrokselle. Ensi viikolla 60 vuotta täyttävä Korjus kertoo, miten viimeisestä heitosta kehittyi lapsuudesta lähtien hänen iskunpaikkansa.
Korjuksen tie olympiavoittajaksi oli kivulias. Reiden lähentäjälihaksen repeämästä jo ennen olympialaisia kärsinyt heittäjä onnistui ensimmäisellä finaaliheitollaan, mutta toisella heitolla jalkaan vihlaisi pahasti.
Korjus kertoo olleensa jo jättämässä kilpailua kesken, mutta tuleva maailmanmestari Kimmo Kinnunen ei tätä hyväksynyt.
– Kimmo sanoi, että "eikö me aamulla sovittu, että niin kauan heitetään kuin kävellään. Minun mielestäni kävelit sieltä vielä tänne".
Jäätä jalkaansa saanut Korjus jätti kaksi hettoa väliin ja makoili keihäspaikan vieressä olleessa moukarihäkissä seuraamassa muiden tekemistä. Zelezny ja Seppo Räty kiilasivat tuloslistalla Korjuksen edelle, ja tämä päätti lähteä viidennellä kierroksella kokeilemaan.
– Se oli niin sanottu hakuheitto johonkin 75 metriin. Mutta kun ei sattunut siinä heitossa pahemmin, päätin antaa viimeisellä palaa niin paljon kuin ikinä mahdollista. Ajattelin, ettei ole mitään hävittävää. Oli kisan viimeinen heitto ja kesän viimeinen heitto.
Korjuksen viimeinen kantoi lukemiin 84,28. Eroa Zeleznyyn tuli lopulta 16 senttiä. Räty oli kolmas metrin ja kaksi senttiä Korjuksesta. Korjusta finaalissa tsempannut Kinnunen oli kymmenes.
Korjus lähti viimeisen heittonsa tuloksen selvittyä villisti tuulettaen nurmikentälle.
– Olihan se ikimuistoinen hetki.
Viimeisen heiton mies
Ei suinkaan ollut sattumaa, että Korjus onnistui nousemaan viimeisellä heitollaan olympiavoittajaksi. Korjus kertoo jo lapsesta lähtien keskittyneensä tuloksen parantamiseen viimeisellä yrityksellään.
Kaikki alkoi perheen Suomenlahden saaressa olleelta kesäpaikalta, jonne Korjuksen isä hankki viihdykkeeksi kuulan.
– Järjestin kisoja, joissa oli kuusi osallistujaa. Kolme Suomesta ja kolme ulkomailta. Itse toimin jokaisella suoritusvuorolla kilpailijana, Korjus kertoo.
– Erityisen tärkeää oli parantaa viimeisellä tikkua, jonka olin pannut merkiksi nurmikolle. Jos tulos ei parantunut, otin ylimääräisen kierroksen.
Korjus kertoo viimeisen yrityksen tärkeyden jääneen mieleen myös hänen aktiiviurallaan. Vielä olympiavoittovuonna asia oli yhä mielessä harjoituksissa.
– Varmaan 20 vuotta tuli harjoiteltua sitä viimeistä heittoa. Soulissa oli selvä asia, että pystyn viimeisellä tekemään parhaani.
Juuri henkinen vahvuus oli Korjuksen valtti keihäsmittelöissä. Hän sanoo, ettei koskaan ollut erityinen lahjakkuus heittäjänä. Raajat ja liikkuvuus olivat hyvät, mutta voima-nopeusominaisuudet, räjähtävä voima ei ollut huippuluokkaa. Pää paikkasi puutteita.
– Joku joskus leikillään sanoi, että minulla on 80 metrin fysiikka ja 100 metrin pää. Se varmaan jollain tavalla pitää paikkansa, Korjus sanoo.
– Sain itsestäni irti enemmän kuin mitä ihminen normaalisti saa juuri tällä harjoittelutekniikalla. Kaivoin lähes 100 prosentin suoritusta jo harjoituksissa ja pystyin pääsemään omille rajoilleni myös arvokilpailuissa.
Mutta koska suomalainen miesheittäjä nähdään seuraavan kerran olympialaisten palkintopallilla? Arvionsa siitä ja suomalaisen huippu-urheilun tilasta Korjus kertoo pääkuvan videolla.