Soulin vuoden 1988 kultamitalimies Tapio Korjus täyttää 60 vuotta. Hän on jatkanut määrätietoista taivaltaan keihäsuran jälkeenkin suomalaisen urheilun johtopaikoilla. MTV Urheilu tapasi kovakuntoisen kuusikymppisen, joka johtaa päätyönään Kuortaneen Urheiluopistoa.
LUE MYÖS: Kiehtova tarina lapsuudesta kertoo kyvystä, joka siivitti Tapio Korjuksen olympiavoittoon – "Varmaan 20 vuotta tuli harjoiteltua sitä"
Kun Tapio Korjus oli matkalla Soulin olympialaisiin 1988, mitään ei haluttu jättää sattuman varaan. Piti muun muassa varmistaa, että mukana olisi kiviä heitettäväksi.
Kivien heittelystä oli tullut hänelle tärkeä valmistautumisrituaali, joka haluttiin säilyttää uran siihen asti tärkeimmässä kilpailussa.
Koska Korjuksella ja valmentaja Leo Pusalla ei ollut varmuutta siitä, että onko Soulissa kiviä, he päättivät täydentää varaston välilaskulla Japanissa. Kaksikko nappasi temppelialueelta taskut täyteen valkoisia, litteitä kiviä.
Se oli hyvä ratkaisu, sillä Soulissa olin vain asvalttia ja nurmikkoa.
– Siellä sitten heitettiin pyhät kivet Soulissa kilpailua edeltävänä päivänä, Korjus sanoo MTV:n toimituksen tiloissa, nojaa vähän taaksepäin ja naurahtaa.
Hyvin sujui itse pääheittotapahtumakin. Korjus muistetaan parhaiten olympiakullasta, mutta on hän saanut elämässään aikaan paljon muutakin.
Punnerruksia joka aamu
Korjus ei ole halunnut jättää mitään sattuman varaan urheilu-uran jälkeenkään. Liikuntatieteen maisteri ei ole ollut päivääkään työttömänä, ja hänestä on tullut merkittävä vaikuttaja suomalaisessa urheilukentässä.
Töiden ja luottamustehtävien lisäksi aikaa on jäänyt kuntoiluunkin, mikä huokuu vanhan urheilijan varresta, johon ei juuri ole ruostetta ehtinyt kertyä. Kuntosaliharjoittelu, hiihto, koiralenkit ja golf (tasoitus 14) pitävät hänet kunnossa.
– Joka aamu pitää punnertaa 50 kertaa. Muuten aamu ei ala hyvin.
Niin paljon kuin hän urheilusta pitääkin, keihäs on irronnut kädestä viimeksi 5. syyskuuta 1989. Keihäänheitto on kova kilpalaji mutta harvinaisen huono kuntourheilun muoto.
Korjus oli jutellut uransa lopettaneen Tero Pitkämäen kanssa, että keihäänheittovire katoaa yllättävän nopeasti, kun aktiivinen harjoittelu ja kilpailu loppuvat.
– Nivelten, lihasten ja koko paketin pitää olla todella hyvässä kunnossa, että se kestää kunnon riuhtaisun.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Tapio Korjus oli katsomassa Kuortane Games -kilpailuja urheiluagentti Harri Halmeen kanssa kesällä 2019.
Hiihdosta keihäänheittoon
Aktiiviuralla kroppa kesti riuhtaisut erinomaisesti.
Korjuksen ykköslaji oli nuorena hiihto, mutta selkä ei tahtonut kestää kilpailujen ja treenien vaatimaa pitkäkestoista jännitystilaa. Hän joutui välillä oikomaan selkäänsä mäen päällä ja pysähtymäänkin kokonaan, mikä ei ole pidemmän päälle kovin hyvä asia.
Keihäänheiton selkä kesti paremmin. Hän heitti jo 16-vuotiaana kesän kärkituloksen, 73 metriä. Kun viimeisenä lukiovuotena keihäs lensi jo 78 metriä, tuli lopullinen herätys.
– Olin hiihdossa parhaimmillaan nuorten SM-kisoissa seitsemäs. Keihäässä voitin kuitenkin melko pienellä lajiharjoittelulla Suomen mestaruuden. On se voittaminen kuitenkin kivempaa kuin häviäminen.
Hiihdon luoma kestävyyspohja on kuitenkin auttanut Korjusta palautumaan ja ehkäisemään vammoja. Eikä laajasta urheiluvalikoimasta ole muutenkaan haittaa ollut.
Korjus laskee, että hän on kilpaillut 18 eri lajissa ja edustanut 15 eri urheiluseuraa.
"Mitään ei tule sattumalta"
Korjuksen urheilu-uran menestyksen taustalla ovat samat tekijät, jotka ovat ajaneet häntä eteenpäin kilpailujen päättymisen jälkeen. Kaikkea tekemistä leimaa suunnitelmallisuus ja tarkkuus.
Valmentaja Pusa pönkitti ominaisuuksia omalla tavallaan. Kun Korjus heitti vuonna 1984 Mäntässä liitokeihäällä reilut 87 metriä, hän soitti huoltoaseman kolikkopuhelimella Pusalle ja kehui hyvää kisavirettään.
Pusa neuvoi, että kirjoita ylös mahdollisimman tarkkaan mitä teit edellisen viikon aikana. Siinä on sinun menestysreseptisi.
– Voitto rakennetaan, mitään ei tule sattumalta. Viritimme samalla fysiologista pohjaa ja korvien väliä.
Ennakkoon oli suunniteltu ikimuistoinen Soulin kisan voittotuuletuskin, jossa Korjus ryntäsi nurmen poikki halaamaan yllättynyttä mittamiestä.
– Keihäänheittäjät eivät juuri kunniakierroksia juokse, joten ajattelimme, että juoksen sinne mihin keihäs tippuu.
Voittajana voittoja saamaan
Kun Korjus työskenteli Soulin olympiavuotena liikunnanopettajana Lapuan lukiossa, hän kutsui kerran Pusan mukaan lukuvuoden alussa pidettyyn jumalanpalvelukseen. "Leksa" näytti kirkossa maalausta, jossa komeili mies ratsun selässä.
Alhaalla oli Raamatun teksti "voittajana voittoja saamaan". Pusa tönäisi Korjusta kylkeen ja sanoi, että katso tuota.
Se viesti upposi tajuntaan kuin yli 90 metrin rajan kiitänyt lasikuituseiväs syksynmärkään stadionnurmeen.
– Pääsin täydelliseen itseluottamuksen tilaan, jota Pusa osasi tukea.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Tapio Korjus Soulin keihäskisan palkintopallilla Jan Zeleznyn ja Seppo Rädyn kanssa.
Iso liuta tehtäviä näköalapaikoilla
Korjus on pohtinut voittamisen ja menestymisen edellytyksiä paljon aktiiviuran loppumisen jälkeenkin.
Liikuntatieteiden maisteri on työskennellyt Kuortaneen Urheiluopiston rehtorin ja valmennusjohtaja tehtävissä. Hän on ollut kasvattamassa Etelä-Pohjanmaalle kansainvälisestikin merkittävää urheilukeskusta.
Päätyön lisäksi Korjus kuuluu Suomen Olympiakomitean ja kansainvälisen valmennuskeskusjärjestön ASPC:n hallituksiin. Vuoden alussa hänet valittiin Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen puheenjohtajaksi. Valtion liikuntaneuvoston toiminnasta hän jättäytyi pois vuosikausien luottamustehtävien jälkeen.
Korona-aika on helpottanut Korjuksen elämää siinä mielessä, että hänen ei tarvitse enää matkustaa Kuortaneelta tai kotoaan Lapualta Helsinkiin kokouksiin. Välillä reissuja "isolle kirkolle" on ollut parikin viikossa.
– Tehtävät nivoutuvat toisiinsa, eikä aina oikein tiedä mitä olen hoitamassa, Korjus naurahtaa.
"Ainut aseemme oli tahto"
Korjus kilpaili itse aikana, jolloin huipuillakaan ei ollut takana apurahoja. Rahaliigat eivät tuoneet starttirahoja, ja sponsorienkin tuki oli tiukassa.
Korjus itse työskenteli liikunnanopettajana, ja esimerkiksi Seppo Räty tiilitehtaalla. Valmentajatkin kävivät päivätöissä.
Asiat alkoivat Korjuksen mukaan muuttua 1990-luvulla. Hänen mukaansa suomalaisen huippu-urheilun rakenteet ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.
– Tulosta on pakko tulla jossain vaiheessa. Meidän aikanamme ainut ase oli tahto, mikä tietysti pitää olla vieläkin kohdallaan, jos aikoo menestyä.
– Urheilija ei voi olla pelkästään muiden ohjaitavana oleva robotti. Omia ajatuksiakin pitää olla.
Työ urheilun parissa jatkuu
Korjus on saavuttanut elämässään paljon, mutta hän ei aio hiljentää tahtia. Ainakaan vielä.
Kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta, vaimo ja ahkeraa lenkitystä kaipaava koira tuovat lisää sisältöä muutenkin mielekkääseen elämään.
– Vaikka palkkatyön lopetankin jossain vaiheessa, haluan tehdä vielä jotain urheilun parissa, jos joku kysyy. Eikä sen tarvitse välttämättä olla huippu-urheilun parissa.
Kuulostaa hyvältä. Korjuksen keihäs ei ole vielä laskeutumisvaiheessa.
– Ei tätä kuudenkympin ikää muuten olisi tullut ajatelleeksi, mutta kun te toimittajat olette siitä huomautelleet. Antaa se hyvän paikan katsoa välillä vähän peräpeiliinkin.