Kiinan dopingskandaali paisuu – New York Timesilta vavahduttava uusi paljastus

Tokion olympialaisia edeltänyt kiinalaisuimarien joukkokäry dopingista saa uusia ulottuvuuksia. New York Timesin mukaan kolme mitalitason kiinalaisuimaria oli antanut kiellettyä ainetta sisältäneet dopingnäytteet jo vuosina 2016 ja 2017. Lehden mukaan kolmikosta kaksi on olympiavoittajia ja yksi nykyinen maailmanennätyksen haltija.

Lehden mukaan näytteet sisälsivät lihasmassaa kasvattavaa klenbuterolia. Maailman antidopingneuvosto Wada linjasi New York Timesille, että muutaman vuoden takaiset testitulokset johtuivat saastuneesta lihasta.

– Maassa, jossa klenbuterolia käytetään laajasti eläinten kasvatuksessa, ei olisi ihme, jos ainetta päätyisi pieniä määriä heidän elimistöönsä, totesi Wadan pääsihteeri Olivier Niggli lehdelle kannanotossa, jonka Wada julkaisi myös nettisivuillaan.

Nigglin mukaan maailmassa on yli tuhat tapausta, jossa urheilijan dopingnäytteen pitoisuuksien on todistettu liittyneen ruokaan. Niitä on ollut Kiinan lisäksi muun muassa Kolumbiassa, Meksikossa ja Perussa.

Wadan mukaan kiinalaisuimarien näytteissä klenbuterolin määrä oli 6–50 kertaa alempi kuin dopingtapauksiin vaadittava määrä. Tapaukset menivät Kansainvälisen uimaliiton käsittelyyn, mutta ne eivät johtaneet jatkotoimiin, eikä niitä julkistettu.

Juuri tapausten pitäminen salassa on herättänyt epäluuloa dopingjärjestelmän toimivuutta kohtaan.

– Urheilijoiden pitäisi noudattaa dopingsääntöjä pilkulleen, mutta dopingvalvonnasta vastaava organisaatio ei tee samoin, arvioi urheilijoiden oikeuksia edistävän Global Athlete -järjestön johtaja Rob Koehler New York Timesille.

Osa laajempaa dopingepäselvyyttä

Kolmen uimarin tapaus liittyy laajempaan vyyhtiin. New York Times ja saksalainen ARD paljastivat huhtikuussa, että 23 kiinalaista uimaria antoi kiellettyä sydänlääke trimetatsidiinia sisältäneen dopingtestinäytteen Shijiazhuangissa vuodenvaihteessa 2020–2021 pidetyissä kisoissa. Heitä ei tuomittu dopingrikkeistä.

Yhdysvaltain antidopingjärjestö Usada pitää kiinalaisuimarien dopingtapausten käsittelyä piilotteluna ja epäilee, että kiinalaisten dopingin käyttöä on peitelty. Asia on ajankohtainen, sillä osa tapaukseen liittyvistä uimareista kilpailee myös puolentoista kuukauden kuluttua alkavissa Pariisin olympialaisissa.

Lue myös:

    Uusimmat