Kiinassa alkaa oikeudenkäynti Wuhanin koronavirustilanteesta raportoinutta toimittajaa vastaan

1:36img
Katso myös: Koronaviruspandemian lähtöpaikaksi arveltuja tuoretoreja avattiin uudelleen keväällä Wuhanissa.
Julkaistu 28.12.2020 06:13

MTV UUTISET – STT

Kiinassa alkaa tänään oikeudenkäynti kansalaisjournalisti Zhang Zhania vastaan. Zhang raportoi helmikuussa Wuhanin koronavirustilanteesta, ja hänen raporttejaan jaettiin laajasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

Zhang on ollut pidätettynä toukokuusta lähtien syytettynä "riidankylvämisestä ja ongelmien lietsomisesta". Hänen asianajajiensa mukaan Zhang ryhtyi kesällä nälkälakkoon, mikä on heikentänyt hänen terveyttään.

Kiina on aiemminkin pyrkinyt hiljentämään koronaviruspandemiasta raportoineita toimittajia ja viruksesta varhain varoittaneita lääkäreitä. Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia alkoi Kiinan Wuhanissa noin vuosi sitten.

Kerroimme tammikuussa: Peitteleekö Kiina tartuntamääriä kuten SARS-epidemian aikaan? Tämä tiedetään kuin tyhjästä ilmestyneestä uudesta koronaviruksesta – tutkijoilta kylmäävä arvio

Lue myös: Kiina karkottaa kolme arvostetun talouslehden toimittajaa kriittisen koronaviruskirjoituksen vuoksi – kutsuivat maata "Aasian todelliseksi sairaaksi mieheksi"

Tuoreimmat aiheesta

Kiina