Alkoholi vei Kimmon elämästä 30 vuotta. Nyt raitista elämää elävä mies näkee alkoholismin sairautena, joka on osa häntä eikä koskaan lähde. – Juuri tuon "sairauskäsityksen" jälkeen olen oppinut ymmärtämään muita alkoholisteja ihan toisella tavalla, hän sanoo.
10-vuotiaana Kimmo joi ensimmäisen humalansa. Korkin hän pani kiinni vasta 30 vuotta myöhemmin.
– Sellainen tietynlainen kapinahenki aluksi kiehtoi, Kimmo Puhakainen, 44, muistelee nyt.
Alkoholi antoi jännitystä
Säännöllisempi viikonloppujuominen alkoi 13–14 vuoden iässä. Kimmo pyöri muiden nuorten kanssa samassa porukassa ja piti hauskaa.
– Tietynlaista koviksen roolia sitä kai haki, hän kuvailee.
Alkoholi antoi jännitystä. Sen avulla saattoi näyttää muille, mistä on tehty.
– Olin aina ollut aika ujo poika, vaikkakin vilkas ja villi. Mutta tuntemattomien ihmisten seurassa olin arka ja ujo. Juominen poisti kaiken tällaisen, ja uskalsin ottaa kontaktia tuntemattomiin sekä itseäni vanhempiin ihmisiin.
Työ yöelämässä ruokki juomista
Aluksi juominen keskittyi viikonloppuihin. Sitten tuli juotua myös viikolla. Hitaasti tilanne lipsui pahemmaksi: Kimmo meni kouluun krapulassa ja otti lopulta kotiviiniä mukaan kouluunkin, jos vietettiin vaikka urheilupäivää tai säännöllisempiä oppitunteja ei muuten ollut.
Ammattikoulussa poissaoloja tuli lopulta niin paljon, että Kimmo potkittiin pois.
– Koulunkäynti ei oikein koskaan minulle maistunut, Kimmo tunnustaa.
Ensimmäinen vakituisen työpaikkansa hän sai baarista. Ura kesti 11 vuotta. Jälkikäteen oli helppo nähdä, että työ yöelämässä ruokki juomista.
– Kyllähän se lisääntyi koko ajan. Työajat helpottivat juomista, koska aamuisin ei tarvinnut herätä aikaisin ja työpäivän jälkeen ehti hyvin vielä vetää kännit. Joskus tuli humalassakin oltua töissä, kun oli aamulla jo korjaillut oloa eikä tuuraajaa löytynyt tekemään työvuoroa.
Baarityöstä Kimmo ei ollut pois juomisen takia – hänhän saattoi juoda korjaavia myös työajalla. Myöhemmin muut työt eivät onnistuneet samalla tavalla, sillä niihin piti herätä aikaisin.
– Se tuotti ongelmia. Tuli rokulipäiviä, turhia sairaslomia. Potkutkin. Joskus, kun piti saada juoda, pyysin eräästä työpaikasta, että minut irtisanottaisiin koeajalla. Jonkun tekaistun syyn keksin siihenkin.
Ura baarissa ruokki juomista. Kuvituskuva.
"En ollut vielä valmis ottamaan apua vastaan"
Kimmon elämä kuitenkin kulki muutoin melko tavanomaista rataa. Hän rakastui, meni naimisiinkin. Avioliiton aikana puoliso alkoi huomautella Kimmon juomisesta.
Se oli ensimmäinen kerta, kun Kimmo katsoi juomistaan kriittisesti.
– Kai sitä ymmärsi, että siitä oli minulle tullut ongelma, mutta ei siitä sillä tavalla kuitenkaan vielä välittänyt, hän pohtii.
Kuitenkin Kimmo tavallaan toivoi asioiden muuttuvan. Työterveyskyselyssä hän vastasi ensimmäistä kertaa rehellisesti kysymyksiin juomistaan alkoholimääristä.
– Tuolloin työterveyshoitaja antoi minulle A-klinikan yhteystiedot, mihin otinkin yhteyttä. Kävin siellä juttelemassakin, mutta en ollut silloin vielä valmis ottamaan apua vastaan.
Elämä ilman alkoholia oli kärvistelyä
Kimmo kuitenkin yritti lopettaa juomisen useita kertoja itsekseen. Toisinaan hän onnistui viettämään viikon, joskus muutaman kuukauden selvin päin. Pisimpään auttoi ihon alle asetettu antabuskapseli – sen vaikutusaika oli kuusi kuukautta.
– Mutta kyllä tuolloinkin kalenterista katsottiin, milloin puoli vuotta on täynnä, ja siihen varattiin kavereiden kanssa risteily. Olihan se "ansaittu", Kimmo kuvailee nyt.
– Nyt, kun noita aikoja muistelee, kyllä se eläminen ilman alkoholia aika kärvistelyä oli. Ja varmasti sen myös läheiset huomasivat.
"Kuvassa olen sammunut. Aika tyypillinen tilanne: join itseni lähes aina sammuksiin. Ja silloin, kun viimeiselle katkoreissulle lähdin, niin tuosta samasta kohtaa baaritiskiltä lähdin." Kuva Kimmon kotiabumista
"Kulissit piti pitää pystyssä"
Jos et juo, niin ainakin ajattelet juomista. Sellaista on alkoholistin arki. Kimmon mukaan juoma on koko ajan läsnä, vaikka siitä ei saisi hörppyäkään.
– Sitä alkaa alitajuisesti raivaamaan tieltään esteitä, jotka ovat juomisen tiellä. Tuttu sanonta "alkuviikosta kalpeena hiljaa ja loppuviikosta hilpeenä kaljaa" kuvaa aika hyvin alkoholistin arkea, hän kuvailee.
Kimmo eli onnistuneesti kaksoiselämää. Ulospäin kulissit olivat pystyssä; hän hoiti työnsä ja vähätteli juomisen aiheuttamia rahaongelmia.
– Luottotiedot menetin hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta koska kulissit piti pitää pystyssä, en näistä paljon hiiskunut. Tietysti myös perhesuhteet kärsivät, mutta näitäkin aina muille vähättelin ja salailin.
Lopulta tuli myös avioero.
"Enhän minä siitä mitään saanut, vaan kaiken se otti"
Kyllä juodessa hauskaakin oli. Sitä Kimmo ei kiellä. Juhliessahan sai liikkua kaveriporukassa, tavata tuttuja ja pitää hauskaa.
– Mitä pidemmälle alkoholismini eteni, ei näistäkään hetkistä osannut enää lopulta nauttia. Nyt jälkeenpäin, kun asiaa ajattelee, niin enhän minä siitä mitään saanut, vaan kaiken se otti.
Alkoholi vie paljon. Ihmissuhteita, unelmia, luottamusta, talouden. Oikeastaan kaiken, Kimmo ajattelee nyt.
– Olisi se varmasti vienyt henkenikin, jos olisin vielä jatkanut.
"Ajattelin, että nyt tämän täytyy päättyä, en jaksa enää"
Mielessään Kimmo tiesi vuosien ajan, että juominen täytyisi lopettaa. Elämä oli rämpimistä oravanpyörässä: yhtäällä hän ajatteli, että elämän täytyisi muuttua, mutta toisaalta muutos ei koskaan tuntunut toteutuvan.
– Kun aloin ajatella itsetuhoisesti ja mietin tosissani itsemurhaa, ymmärsin, että minulla on vielä yksi mahdollisuus ja siihen on tartuttava, Kimmo kuvailee.
Se tapahtui kesällä 2016. Muutama päivä oli mennyt perinteiseen tapaan – siis juodessa.
Poliisit olivat vieneet Kimmon aiemmin samalla viikolla mielenterveyspäivystykseen itsetuhoisen käytöksen vuoksi. Sieltäkin lähtiessään hän suuntasi suoraan juomaan.
– Siinä muutaman päivän jälkeen olin baarissa oloani korjailemassa. Sitten minulle tuli ihan totaalinen luovuttamisen tunne. Ajattelin, että nyt tämän täytyy päättyä, en jaksa enää.
Kotimatkalla oli silta. Kimmo päätti hypätä samana iltana siltä alas.
Kimmo oli jo päättänyt hypätä sillalta ja päättää elämänsä. Kuvituskuva.
– Lähdin kävelemään sillalle ja itkin koko matkan. Jokin sai sitten kuitenkin soittamaan mielenterveyspäivystykseen, Kimmo kuvailee.
Viimeinen puhelu auttoi. Kimmo vaihtoi suuntaa ja käveli kuoleman sijaan päivystykseen.
– Siellä selvittyäni muistan lukeneeni, että alkoholismi on ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus. Tajusin olevani siinä pisteessä. Jos en lopeta, menetän henkeni.
Enää juominen ei ole vaihtoehto
Katkoreissuja oli toki ollut ennenkin. Vuoden 2016 kesän reissu oli kuitenkin siitä erityinen, että se on jäänyt viimeiseksi.
– Katkolta päästyäni aloitettiin päihdeklinikalla avohoito. Tällaisia avohoitojaksojakin minulla oli ollut ennenkin, mutta vasta nyt aloin ottaa apua vastaan. Olin sisäistänyt, että minulla on sairaus ja tarvitsen siihen apua. Antabus oli myös alkutaipaleella apunani.
Nyt Kimmo kokee olevansa aidosti raitis. Enää hän ei vain kituuttele päivästä toiseen juomista ajatellen. Enää juominen ei ole Kimmolle edes vaihtoehto, vaan hän elää avoimesti sairautensa kanssa.
– Tiedostan, että olen lopun elämääni alkoholisti, mutta haluan olla lopun elämääni raitis alkoholisti, Kimmo kuvailee.
Raitistuttuaan Kimmo on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Kuva Kimmon kotiabumista
Ennen hän vältteli juomattomuuden hetkinään paikkoja, joissa alkoholia oli tarjolla. Kun Kimmo näki muiden juovan, hän tunsi pistävää kateutta. Enää sellaista tunnetta ei tule.
– Pystyn olemaan seurassa, jossa muut juovat, tiettyyn rajaan asti. Kun ihmiset sitten tarpeeksi humaltuvat, katson parhaaksi poistua takavasemmalle. En siksi, että olisin kateellinen, vaan siksi, että ihmisten persoona muuttuu, eikä heihin saa enää mitään yhteyttä.
"Olen saanut elämäni takaisin raittiuden myötä"
Raittiudesta on tullut Kimmolle uusi elämäntapa. Hän ei enää osaa edes ajatella muunlaista elämää.
– Lisäksi on tietoisuus siitä, että minulla ei ole edes muuta vaihtoehtoa kuin raitis elämä. Lapset varmasti ovat isoin asia, mistä saan voimaa sekä läheiset yleensäkin.
Vuosikymmenten juomisen jälkeen Kimmo on saanut rakentaa minäkuvansa uudelleen. Siitäkin hän saa voimaa.
– Tavallaan olen saanut elämäni takaisin raittiuden myötä. Toki nyt on aikamoinen siivoustyö käynnissä alkoholismin aiheuttamien sotkujen takia. Raha-asiat sain aika huonolle tolalle, ja kestää oman aikansa, ennen kuin ulosottoveloista selviää. Kuitenkin kaikki on sen arvoista, Kimmo sanoo.
Velkoja hän ajattelee oppirahoina. Ne on maksettava.
– On tärkeää oppia ottamaan vastuuta myös taloudellisista asioista. Lisäksi raitistumiseni jälkeen olen saanut myös ADHD–diagnoosin, mikä on selittänyt paljon tiettyä käyttäytymistäni koko elämäni ajalta. Diagnoosin myötä olen saanut apua myös sen oireisiin, mikä on auttanut paljon arjessani.
"Riippuvuussairauden edessä kaikki ovat samalla viivalla"
Raitistuttuaan Kimmo on myös kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Hän uskoo vahvasti, ettei enää olisi olemassa ilman raitistumista.
Kimmo jakaa nyt kokemuksiaan muille. Kuva Kimmon kotiabumista
Nyt Kimmo näkee alkoholismin sairautena. Se on osa häntä eikä koskaan lähde.
– Juuri tuon "sairauskäsityksen" ymmärryksen jälkeen olen oppinut ymmärtämään muita alkoholisteja ihan toisella tavalla. Tietynlainen ylpeys ja paremmuuden tunne on poistunut, kun olen ymmärtänyt, että riippuvuussairauden edessä kaikki ovat samalla viivalla, Kimmo kuvailee.
Paljon on asioita, joita Kimmo edelleen katuu. Paljon hän on kuitenkin antanut myös itselleen anteeksi.
– Tietysti olen juomisellani satuttanut ja loukannut läheisiäni matkan varrella, ja se kaduttaa, mutta tiedän, että olen saanut myös heiltä anteeksi. Olen todella kiitollinen kaikesta avusta, tuesta ja ymmärryksestä, mitä olen saanut matkan varrella, hän sanoo.
– Minulla on ystäviä ja läheisiä, jotka eivät ehkä ymmärräkään, kuinka tärkeää minulle on ollut se apu, kannustus ja tuki, mitä olen saanut.
"Mieti, millaisen elämän haluat itsellesi rakentaa"
Voiko oman lapsensa päihdekokeiluja estää? Itsekin hyvin nuorena alkoholikokeilut aloittanut Kimmo vastaa kieltävästi. Nuoret kokeilevat rajojaan, ja päihteet ovat yksi rajoista. Hän kuitenkin uskoo, että kodeissa olisi hyvä keskustella arjessa päihteistä muiden keskustelujen ohessa – siis tylsän tavanomaisesti.
– Monessa suvussa päihderiippuvuutta esiintyy, ja myös alttius sille periytyy. Näistä asioista olisi hyvä puhua kotona. Nuori tarvitsee tietoa myös päihdeasioissa. Toki vanhemmillakaan ei aina tietoa asioista ole, ja tässä koulu onkin tärkeässä roolissa.
Kun Kimmo nyt ajattelee nuorta itseään, hän haluaisi sanoa tälle: yritä olla niin aito kuin mahdollista. Opettele pyytämään apua. Kaikkea ei tarvitse osata itse.
– Mieti, millaisen elämän haluat itsellesi rakentaa. Rakenna itsellesi haaveita ja unelmia, mutta pidä huolta, että ne ovat sinun haaveitasi ja unelmiasi, ei kopioituja muilta. Sinun täytyy kokea rajasi itse, mutta kysy aina neuvoa kokeneemmalta, jos koet olosi epävarmaksi. Kun on vaikeaa, sano se jollekin läheisellesi.
Kouluihin Kimmo toivoisi erillisiä päihdevanhempainiltoja, joissa vanhemmille annetaan tietoa päihteistä ja paikallisesta päihdetilanteesta. Samalla voisi nimetä tahoja, joista apua saa ja kertoa, milloin apua on hyvä pyytää.
Raittiudesta on tullut Kimmolle uusi elämäntapa. Kuva Kimmon kotiabumista
Toipuneilla olisi paljon annettavaa päihdetyölle
Päihdeongelman kanssa jo kamppailevaa Kimmo kehottaisi hakemaan apua – huutomerkkien kera.
– Jos ajatus avun hakemisesta vielä pelottaa ja olet epävarma, niin etsi tietoa alkoholismista tai päihderiippuvuudesta. Kirjallisuutta ja tietoa on paljon saatavilla. Kysy oman alueesi päihdeklinikalta, toimiiko alueellasi kokemusasiantuntijoita ja olisiko heitä mahdollista tavata, Kimmo sanoo.
– On erittäin tärkeä saada kohdata henkilö, joka on toipunut päihderiippuvuudesta. Ja jos olet huolissasi läheisesi päihteiden käytöstä, puutu. Puuttuminen on parasta välittämistä.
Suomessa on valtava määrä toipuneita päihderiippuvaisia. Kimmo uskoo, että heillä olisi paljon annettavaa päihdetyölle.
– Toivon, että valtio tukisi enemmän tällaista toimintaa. Se palvelisi hoitoalan ammattilaisia, päihderiippuvaisia sekä jo toipuneita riippuvaisia, jotka taistelevat pääsystä takaisin yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi.