Merkkejä oli, mutta nehän olivat vain merkkejä hyvästä viinapäästä. Muut lopettivat yhteen mäyräkoiraan, Toni avasi toisen. Muut lähtivät baarista, Toni jäi arkenakin pilkkuun. Siitä, kun piti jo ottaa tasoittavia ennen töihin menoa, ei mennyt kauaakaan, että Toni menetti työpaikkansa, avioliittonsa, kotinsa ja omaisuutensa. Hän eli kadulla ja yritti tappaa itsensä ennen kuin myönsi alkoholisminsa ja rakensi elämänsä uudelleen.
Tonin* ensimmäinen humala oli tarkkaan suunniteltu. Hän hankki parhaan kaverinsa kanssa viisi pulloa Light Beer -olutta, kaksi ja puoli pulloa kummallekin. Sitten 13-vuotiaat pojat menivät Ylivieskan kirkkopuistoon ja joivat aarteensa.
– Muistan vieläkin sen hienon fiiliksen, joka siitä tuli. Vertaisin sitä rakastumiseen, nyt 41-vuotias Toni sanoo.
Kaljoittelusta tuli Tonille nopeasti viikonlopun tärkein juttu. Jälkeenpäin paras kaverikin on kertonut ihmetelleensä, miten tärkeä.
– Kaverini odotti aina sitä, että mennään diskoilemaan ja katsomaan tyttöjä ja ehkä siinä samalla otetaan vähän kaljaa. Minulla se järjestys oli juuri toisin päin: juodaan kaljaa ja katsellaan sitten ehkä niitä tyttöjä.
Viisitoistakesäisenä juominen taukosi muutamaksi kuukaudeksi, kun Toni jäi oksenneltuaan kiinni kotona. Sen jälkeen taukoja ei enää tullut.
– Mielestäni se oli normaalia viikonloppujuomista. Mutta näin jälkikäteen ymmärrän, että ei se suurimmalla osalla kavereistani ollut samanlaista. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa juominen ei jäänyt minulla siihen yhteen iltaan. Eikä minulle riittänyt saunailtana yksi mäyräkoira, vaan jo parikymppisenä niitä piti olla varattuna vähintään kaksi.
– Minua pidettiin hauskana tyyppinä, jolla on hyvä viinapää. En tullut enää isostakaan määrästä alkoholia sellaiseen humalaan kuin normaali ihminen. Jos joku toinen olisi juonut illassa 14 pulloa kaljaa, sehän olisi ollut lähes tiedoton. Minusta ei edes huomannut, että olen juurikaan humalassa. Toleranssi oli kasvanut niin paljon, ettei kukaan osannut arvata, miten iso ongelma alkoholi minulle oli jo tuolloin.
”Selittelin parhain päin”
Ne ylilyönnit, joita Tonilla alkoholin kanssa tuli, menivät pitkään nuoruuden piikkiin.
– Aina oli pakko päästä baariin, ja silloin sitä sitten sattui ja tapahtui. En ollut koskaan väkivaltainen, mutta töpeksin muuten vaikka mitä, Toni kertoo.
Jos mielessä joskus kävikin, että jotain on ehkä pielessä, niin sen ajatuksen hälvensi tieto siitä, että samaan aikaan opinnoissa ja töissä meni hyvin. Toni pääsi puolustusvoimille opistoupseeriksi, siirtyi sieltä siviilipuolelle tietoturva-alalle, perusti omia sivubisneksiä ja rikastui osakkeilla.
Juominen jatkui koko ajan runsaampana kuin ennen. Baariin tuli mentyä monesti jopa keskellä viikkoa.
– Työkaverit ja muut lähtivät jossain vaiheessa iltaa kotiin, mutta minä olin aina tappiin asti. Siinä jäi kolme tuntia aikaa nukkua ennen kuin piti olla työpaikalla, joten en minä missään nimessä ole sinne selvin päin mennyt.
– Mutta kuten sanottu, toleranssi oli kova. Ja joka ei minua tuntenut, ei välttämättä edes huomannut mitään, Toni sanoo.
Nousuhumalan hetki tuntui hänestä edelleen hyvältä. Morkkis alkoi kuitenkin kolkutella yhä useammin kahta kauheampana.
– Selittelin tapahtuneita sattumuksia töissä ja muualla parhain päin. Ja aina sen selitti niin, että se johtui jostain muusta kuin juomisesta. Jos en aamulla herännyt töihin ja työkaverit joutuivat soittamaan perään tai hakemaan, niin sehän johtui siitä, että herätyskellossa oli vikaa tai olin sairastunut.
– Totta kai ne selitykset alkoivat painaa itseä. En tiedä, uskoivatko muut niitä, mutta ei sillä ollut minulle oikein väliäkään – kunhan itse uskoin ne.
Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
”Varastin rahaa, että pääsin baariin”
Vuonna 2003, vain hieman Tonin esikoistyttären syntymän jälkeen, hän joutui jättämään työpaikkansa.
– Käytännössä sain kenkää. Muutamat ihmiset olivat huomanneet juomisongelmani ja kaiken, mitä se toi mukanaan. Minut oli esimerkiksi nähty maanantaiaamuna parkkihallissa leasing-autossa juomassa kaljaa, kun yritin saada vapinat pois, että pystyisin edes jollakin tavalla olemaan, Toni kertoo.
– Join yleensäkin krapuloihin heti aamusta alkaen. Vedet vain valuivat silmistä ja yrjö pyöri suussa, mutta kun sai ensimmäisen ja toisen alas, alkoi vähän helpottaa.
Työpaikalla kukaan ei ollut maininnut juomisesta ääneen.
– Ei siitä lopetuskeskustelussakaan sanottu suoraan, puhuttiin vain kaikista muista töpeksimistä. Sitten minulle annettiin vaihtoehdoiksi, että joko irtisanoudun tai minut irtisanotaan. Maineeni säilyttääkseni irtisanouduin.
Huonosti voinutta parisuhdetta esikoisen äidin kanssa yritettiin pelastaa menemällä naimisiin, mutta ero tuli vuonna 2004.
– Suhde loppui ihan täysin minun juomisen takia. Päivät istuin baarissa ja yöt vietin välillä hotellissa, välillä jossain muualla. Kun tulot loppuivat, varastin rahaa vaikka vaimon edellisestä suhteesta syntyneen pojan tililtä, että pääsin baariin.
Avioero antoi Tonille tavallaan taas uuden syyn juoda. Eron jälkeisenä kesänä hän ei muuta tehnytkään.
– Muutaman kuukauden päästä ajattelin, etten pysty itse lopettamaan tätä, ja menin katkaisuhoitoon A-klinikalle. Sainkin juomisen poikki pariksi viikoksi. Sitten mietin, että kyllähän minä nyt yhden voin ottaa. Lähdin parille, ja siitä se taas jatkui.
Viimeistä ryhtiliikettä Toni yritti, kun kaveri palkkasi hänet myyntipäälliköksi yritykseensä.
– Kiitin siitä sillä tavalla, että kun rahat loppuivat lauantai-iltana baarissa, niin murtauduin kyseiseen firmaan ja hakkasin kassalippaasta rahat.
– Seuraavana päivänä putkassa tajusin, mitä oli tullut tehtyä. Mutta sittenpä millään ei ollut enää mitään väliä. En enää edes kunnolla yrittänyt nousta siitä suosta. Siitä lähti tosi rankka syöksykierre alaspäin.
”Vika oli aina kaikissa muissa”
Ilman töitä Toni ei pystynyt huolehtimaan veloistaan. Hän menetti luottotietonsa ja kotinsa ja joutui asunnottomaksi talvella 2008. Kadulla vastaan tuli kouluaikainen kaveri, joka oli narkomaani.
– Puljasimme paljon hänen kämpässään. Siellä opin käyttämään kannabista ja välillä kovempiakin aineita, Toni kertoo.
Pillerit olivat tulleet kuvioihin jo aikaisemmin A-klinikan kautta.
– Minulle oli määrätty mielialalääkkeitä ja rauhoittavia sekä jatkuvaan käyttöön katkaisulääkkeitä, mikä tietysti sopi minulle oikein hyvin. Mutta kun toleranssi kasvoi heti ensimmäisen pillerin jälkeen, niin seuraavana päivänä niitä tarvitsikin kaksi ja seuraavalla viikolla kaksikymmentä.
– Pillereillä oli ihan sama vaikutus kuin alkoholillakin. Ei niistä humalaan tullut, niin kuin ei viinastakaan enää siinä vaiheessa, mutta ne toivat sellaisen lähes normaalin olotilan, että pystyi jollakin tavalla olemaan itsensä kanssa.
Muutaman kuukauden ajan Toni vietti yönsä kavereiden kämpillä, päihderiippuvaisten asuntolassa, rappukäytävissä ja puiston penkeillä.
Pahimpina aikoina Toni asui kadulla. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
– Monesti mietin, miten olen päätynyt tähän. Mutta syitä ja selityksiä etsi ulkopuolelta. Vika oli aina kaikissa muissa.
Pahimpaan aikaan Toni yritti itsemurhaa useamman kerran. Yhden yrityksen seurauksena hän sai pakkolähetteen mielisairaalaan.
– Minulla diagnosoitiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä, masennusta, uniongelmia, paniikkihäiriötä ja vaikka mitä. Sitä, että kaikkien ongelmieni alkusyy oli itse asiassa päihderiippuvuus, en pystynyt silloin itse näkemään eivätkä muut ymmärtäneet.
”Enää ei tarvitse tsempata”
Äitienpäivänä 2008 Toni heräsi jälleen yhden humalaisen illan jälkeen putkasta. Sellikaveri oli hakannut hänet yöllä pahasti.
Toni soitti äidilleen, kertoi tilanteestaan ja pyysi lainaksi rahaa, jotta pääsisi junalla kotipaikkakunnalle vanhempien luo. Se oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun hän oli läheisilleen rehellinen.
– Äiti sanoi, että hän kuulee äänestäni, että taidan jopa puhua totta. En ollut kertonut asunnottomuudestani aikaisemmin, koska kai minua hävetti, että olin menettänyt kodin mukana kaiken omaisuuteni äidin keräämiä Arabian astioita myöten.
Vanhemmat ottivat poikansa vastaan. Myös veli tuli pian käymään.
– Hän sanoi, että jos haluat, niin sinulle on paikka Lapualla Minnesota-hoidossa.
Ja halusihan Toni.
Päihderiippuvaisille tarkoitetussa hoitokeskuksessa oli vastassa terapeutti, joka halasi ja sanoi, että enää ei tarvitse tsempata. Koko touhu tuntui ensin teatterilta.
– Sitten näin, miten hyvin siellä jo pari–kolme viikkoa olleet ihmiset voivat. Ja kun he kertoivat omia elämäntarinoitaan, niin tajusin, että heillä on ollut yhtä rankkaa kuin minulla. Se antoi sellaista toivoa. Että minullakin on mahdollisuus.
Myöhemmin Tonin veli kertoi pelänneensä, että tämä jättäisi hoidon kesken.
– Mutta kun ensimmäistä kertaa soitin hänelle hoidosta ja vain itkin puhelimessa, hän oli tiennyt, etten tule sieltä pois.
Tonille teki hyvää tavata muita toipumassa olleita päihderiippuvaisia. Kuvituskuva.
”Ei ollut enää kulissia, jota pitää yllä”
Hoito oli omalla tavallaan rankka, mutta Toni antoi sille kaikkensa.
– Olin menettänyt käytännössä kaiken maallisen omaisuuteni ja ihmissuhteeni. Olin käynyt niin pohjalla, ettei ollut enää mitään kulissia, jota pitää yllä. Siksi oli helppo ottaa vastaan se, mitä siellä sai kuulla.
Kaikkein tärkeintä Tonille oli saada tietää, että hän on sairas.
– Kerrottiin, että hei, päihderiippuvuus on tautiluokiteltu sairaus. Sairaus siinä missä kaikki muutkin. Sinä et ole voinut tietää alttiudestasi, kun olet ensimmäisen kerran ottanut viinaa ihan niin kuin muutkin, eikä se ole sinun syy. Eikä se ole kenenkään muunkaan syy. Ei vanhempien, ei yhteiskunnan, ei ex-vaimon eikä kenenkään muunkaan.
– Kun sen ymmärsi, se hirveä häpeä ja itsesyytökset alkoivat hellittää. Ja kun ne alkoivat hellittää, pystyin näkemään, että päihderiippuvuudella ja elämässäni tapahtuneilla asioilla on jokin yhteys. Sitten sitä pystyi alkaa käsitellä.
Toni vietti Lapualla neljä viikkoa. Sen jälkeen alkoi jatkohoito viikoittaisilla tapaamisilla. Tapaamisiin osallistuivat välillä myös Tonin läheiset.
– Vasta silloin ymmärsin, mitä tuskaa päihderiippuvuuteni on äidilleni ja muille tuottanut. Raitistumiseni oli heille helpotus.
”Onneksi ei tarvitse juoda”
Jatkohoito kesti vuoden. Tonin viimeiseksi ryyppykerraksi jäi se seitsemän vuoden takainen yö, joka päättyi pahoinpitelyyn putkassa.
Miten alkoholistia voi auttaa?
Toni kehottaa alkoholiriippuvaisia hakemaan apua.
– Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Suomesta löytyy apua yllättävän hyvin, ja tietoisuus alkoholismista on kasvanut valtavasti. Pääsääntöisesti ihmiset ymmärtävät, että päihderiippuvuus on sairaus ja että siihen on olemassa erilaisia hoitokeinoja. Kannattaa lopettaa se yksinään pyristely ja itselle valehtelu, Toni sanoo.
Läheisiltä Toni toivoo sitä, että he eivät mahdollistaisi juomisen jatkumista.
– Asioista pitää pystyä sanomaan suoraan. Minä olen ollut aina sosiaalinen ja pidetty ihminen ja ympärilläni on ollut paljon ihmisiä, mutta loppupeleissä pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne, jotka oikeasti kysyivät, onko minulla ongelmia viinan kanssa. Aina vaan hymisteltiin ja peiteltiin eikä sanottu, mitä oikeasti ajatellaan. Sanominen vaatii tietysti rohkeutta, mutta se on ainoa keino auttaa sitä ihmistä.
Itse alkoholismin hoidon Toni toivoo kehittyvän moniammatillisempaan suuntaan.
– Mukana pitäisi olla koulutettuja ja laillistettuja ammattilaisia niin sairaanhoito-, sosiaali-, ravinto- kuin liikuntapuoleltakin. Kokemusasiantuntijakin voisi auttaa. Joillekin kompastuskiveksi tai jopa toipumisen esteeksi voi muodostua se, ettei osata hommata asuntoa tai elantoa tai ettei olla opittu, kuinka suuri merkitys ravinnolla ja levolla on.
– Kaiken annetun avun tulisi perustua riippuvuuden sairauskäsitykseen ja sen ymmärtämiseen. Se mahdollistaa, että kaikki pystyvät auttamaan päihderiippuvaista, Toni sanoo.
– En ole juonut sen jälkeen pisaraakaan. Se oli kerrasta poikki. Mutta jos nyt ottaisin kaksi kaljaa, niin kyllä se lähtisi siitä, mihin jäikin. Ei se riippuvuus mihinkään korjaannu.
Päätös olla juomatta ei ole tuntunut vaikealta.
– Minusta ei tunnu, että en saa juoda, vaan että minun ei tarvitse juoda. Eikä ole käynyt kertaakaan mielessä, että nyt olisi hyvä juoda jotakin. Firman pikkujouluristeilyillä ajattelen tyytyväisenä, että onneksi ei itse tarvitse.
Raitistumisen alkumetreillä Toni asui sukulaistensa luona. Omaan asuntoon hän muutti loppuvuodesta 2008.
– Se oli siitä ihmeellistä aikaa, että asioita jotenkin vain järjestyi. Itse ei tarvinnut tehdä paljon mitään. Olin esimerkiksi juuri saanut oman kodin, kun veljeni soitti siitä tietämättä, että jos joskus löydän kämpän, niin hänellä on valmiina huonekalut ja kaveri, joka tuo ne rekan kyydissä etelään. Tätini oli samaan aikaan vaihtanut pienempään ja luopunut kalusteistaan, joten sohvat ja pöydät ja muut tulivat sieltä kuin tilauksesta.
Pian omilleen muuton jälkeen Toni tapasi myös tulevan vaimonsa.
– Siitä tunteesta vaan tiesi, että tässä tämä nyt on. Ensimmäisillä treffeillä istuimme autossa ja ajoimme ympäri Helsinkiä. Kerroin hyvin nopeasti, millainen menneisyys minulla on ja että kaiken edelle menee se, että käyn jatkohoidon loppuun. Hän ymmärsi sen hyvin.
”Kuittasin velkani yhteiskunnalle”
Vaikka asiat tuntuivat järjestyvän parhain päin, Tonilla oli vielä asioita sovitettavana menneisyydestään.
– Huonoina aikoina, kun millään ei ollut mitään väliä, olin tehnyt vaikka mitä rikoksia: petoksia, varkauksia ja rattijuopumuksia. Sen takia olin Lapuan jälkeen kolmesti oikeudessa. Sain kaikista rikoksista ehdottomat vankeustuomiot, mutta kun selitin tuomarille tilanteeni, hän muutti ne yhdyskuntapalveluksi.
Yksi Tonin yhdyskuntapalvelupaikoista oli Vartiosaaren luostari.
– Muistan, kun yksi nunnista tuli hakemaan minua soutamalla rannasta töihin. Istuin siellä veneen nokassa ja naureskelin, että tämä ei ole totta. Tässä minä nunnan kanssa soutelen suorittamaan yhdyskuntapalvelua! Myöhemmin meillä oli nunnan kanssa monesti hyvät keskustelut.
Loput yhdyskuntapalvelut Toni suoritti vanhusten palvelutalossa ja eläinsuojelukeskuksessa.
– Puolitoista vuotta Minnesota-hoidon jälkeen olin saanut kuitattua velkani yhteiskunnalle. Se oli minulle aika tärkeä juttu tietää, että nyt ollaan puhtaalla pöydällä.
– Tosi huima homma oli myös, kun sain ajokortin takaisin.
Pikkuhiljaa raha-asiatkin alkoivat järjestyä.
– Olin ottanut aikaisemmin velkaa ihan vain elämiseen, käytännössä juomiseen, ja jättänyt kaikki maksamatta. Kaikkiaan velkaa oli jäänyt vähän yli 100 000 euroa. Se oli niin iso summa, että en pystynyt maksamaan sitä ja samalla elättämään perhettä. Lopulta pääsin velkasaneeraukseen, joka oikeastaan pelasti tilanteen. Sitä on vielä kolme vuotta jäljellä.
Toni on saanut uuden vaimonsa kanssa kolme yhteistä lasta. Kuvituskuva.
”Kuopus nousi juuri polvilleen”
Toni ei pysty vertaamaan entistä ja nykyistä elämäänsä toisiinsa.
– Nyt ylipäätään on elämää, Toni naurahtaa.
Ja se elämä on niin sanotusti normaalia.
– Olen saanut töitä raskaskoneiden parista. Töitä on paljon, ja tykkään työnteosta. Vuoden verran olen myös opiskellut iltaisin työn ohessa insinööriksi.
Perhekin on kasvanut.
– Kuopuksemme nousi juuri ensimmäistä kertaa polvilleen. Hänen isoveljensä ovat kolme- ja viisivuotiaita. Se vapaa-aika, mitä jää, menee tämän touhukolmikon kanssa.
– Ryyppyvuosina aikaisemmasta suhteesta syntynyt tyttäreni oli se, joka piti minulla jonkinnäköistä toivoa yllä. Kun olin hänen kanssaan, päihteiden käyttö pysyi jollakin tavalla hanskassa. Ehkä kerran tai kahdesti olin niin huonossa kunnossa, että tytön äiti ei antanut häntä mukaani. Onneksi hän ei kuulemma ainakaan itse muista koskaan pelänneensä minua.
Nyt Toni perheineen unelmoi omakotitalosta. Kaikkein tärkein elämänarvo Tonille on kuitenkin oma hyvinvointi.
– Jos minä voin hyvin, niin myös ihmiset ympärilläni voivat hyvin. Se on edellytys ihan kaikelle. Ja se tarkoittaa tietysti sitä, että pysyn raittiina.
– Elämästä on tullut elämisen arvoista. On sellainen kiitollinen olo.
* Haastateltavan nimi on muutettu.
"Alkoholistilla täytyy olla syntipukki"
Alkoholismista omakohtaisen Happotesti-nimisen teoksen kirjoittanut Kalle Lähde vieraili Huomenta Suomessa tammikuussa 2016. Valehtelu, selittely ja salailu sekä itselle että muille olivat hänellekin tuttuja asioita.
12:07
