Kiovan suurlähettiläs: Suomen otettava vastaan opit Ukrainalta – "Tämä on se sota, johon Suomi on valmistautunut"

Kiovassa suurlähettiläänä työskennellessä sota oli Jaakko Lehtovirrasta lähimmillään 20 kilometrin päässä. 

Suomen Kiovan-suurlähetystön päällikkö Jaakko Lehtovirta on tyytyväinen siihen, miten vahvasti Ukrainan tilannetta pidettiin Suomen suurlähettiläskokouksessa esillä. 

– Ukraina on Suomessa säilynyt agendan ensimmäisenä rivinä ja näin kuuluu ollakin. Ukrainan taistelu olemassaolostaan on meille lähes yhtä tärkeä kuin maalle itselleen, hän toteaa.

– Tässä ratkotaan nyt sitä, millaisessa Euroopassa ja maailmassa me tulemme elämään. 

Lehtovirran mukaan suomalaiset kuuluvat pohjoisen Euroopan ryhmään, jossa Ukrainan tukeminen on itsestään selvää. 

Erityisen tärkeänä Ukrainan voittoa sodassa pitävät Pohjoismaat, Baltian maat, Hollanti sekä Britannia. 

– Eteläisemmässä Euroopassa toki on muitakin asioita, jotka dominoivat uutisia, ja asenteet ovat jonkin verran erilaisia. 

Ilmahälytykset arkipäivää

Lehtovirralla on jäljellä vielä muutama päivä Suomen Ukrainan suurlähettiläänä, minkä jälkeen hän siirtyy uusiin tehtäviin Liettuaan. 

Kun Lehtovirta työskenteli Kiovassa, Ukrainaan tunkeutuneet venäläiset olivat lähimmillään parinkymmenen kilometrin päässä kaupungista. 

– Sielläkin ollaan sodassa, vaikka kiovalaisten kärsimyksiä ja vaikeuksia ei voi verrata esimerkiksi Harkovan kaupungin pommitus- ja tykistötuliaaltoon. 

Ilmahälytyksistä on Kiovassa tullut tietyllä tapaa arkipäivää.

– Ihminen ei pysty hallitsemaan stressitasojaan, jos koko ajan pyrkii elämään poikkeusoloissa. 

Silti jokaisen hälytyksen kohdalla täytyy muistaa, että ilmatorjunnan läpi voi tulla, ja tuleekin ohjuksia.

– Ihmisten tavat reagoida ovat vähän erilaisia. Ymmärrän kyllä senkin, että etenkin nuoret kiovalaiset yrittävät ilmahälytysten välissä elää mahdollisimman normaalisti. Tämä on heidän nuoruuttaan. 

Suomen otettava kaikki irti Ukrainan sotaopeista

Lehtovirta sanoo, että on ollut kunniatehtävä toimia kasvoina Suomen Ukrainalle antamalle avulle ja tuelle. 

Valtiollisen avun tuki on tällä hetkellä yli kolme miljardia euroa, josta reilusti yli kaksi miljardia on ollut aseapua. 

– Ukrainalaiset ovat tästä tavattoman kiitollisia, mutta samalla he tunnustavat yksityisen puolen ja suomalaisten yritysten avun. 

– Suomi on ollut kärkimaita muun muassa energiainfrastruktuurin lahjoittajana yksityisiltä tahoilta. 

Lehtovirran mukaan ukrainalaiset ovat valmiita jakamaan sodasta saamiaan oppeja, ja hänestä on tärkeää, että suomalaiset ottavat niitä vastaan. 

– Kuten aiemmin puolustusvoimien komentaja määritteli, tämä on se sota, johon Suomi on pahimmissa skenaarioissa valmistautunut ja meidän pitää ammentaa tästä nyt kaikki oppi. 

Lue myös:

    Uusimmat