Hallitus kokoontui tänään kello 13 puimaan koronarajoitusten kiristämisen tarpeellisuutta. MTV Uutiset seurasi tiiviisti rajoituksista päättämistä verkon puolella niin tekstimuodossa kuin MTV Uutiset Livessä.
Tästä pääset lukemaan uusimmat rajoituspäätökset: Juuri nyt: Uusia ravintolarajoituksia kiihtymisvaiheen alueille – näistä maista pääsee Suomeen jatkossa ilman todistuksia
THL:n johtaja Mika Salminen ennakoi tiistaina hallituksen päätyvän kiristämään koronarajoituksia tartuntamäärien yllyttyä.
– Jos halutaan tapausmäärät laskuun, eihän oikein muuta vaihtoehtoa ole, hän kertoi MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Kurvinen: Tulossa tuttuja rajoituksia
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen kertoi aiemmin aamulla MTV:n Uutisaamun haastattelussa, että ravintola-alalle on luvassa rajoituksia.
Kurvisen mukaan kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tulee tarkoittamaan “ravintolatoimintaan valitettavan tuttuja rajoituksia, joita on aiemminkin ollut”.
– Mitään uutta ja mullistavaa sieltä ei tule, hän summaa.
Lue myös: Ministeri Kurvinen: Ravintolatoimintaan tulossa tuttuja rajoituksia – väläyttää rokotepassin mahdollisuutta yöelämään ja tapahtumiin
MTV Uutisten tietojen mukaan kiihtymisvaiheen rajoituksiin nousevat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Kymenlaakso. Ennestään kiihtymisvaiheessa on Uusimaa.
Kiihtymisvaihe tarkoittaa ravintoloille sitä, että anniskelu on sallittu kello 7-00 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna kello 5-01.
Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista. Jokaisella asiakkaalla tulee edelleen sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä.
Ravintolarajoitusten lisäksi käsittelyssä ovat Kurvisen mukaan “tietyt raja-asiat".
Kurvinen muistutti, että rajoitukset tulevat olemaan hallituksen hybridistrategian mukaisia toimia.
Viisi ministeriä vaaditaan
Suurin osa ministereistä on lomalla, joten muutamat ministerit joutuvat keskeyttämään lomansa ja tulemaan tekemään päätöstä. Valtioneuvostossa on oltava ainakin viisi ministeriä paikalla päätöksentekoa varten.
Töissä ministereistä ovat ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.). Heidän seurakseen päätöstä tulevat tekemään tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.), puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja työministeri Tuula Haatainen (sd.).
*Päivitys kello 12.01: Juttua päivitetty uusilla tiedoilla hallituksen kokouksesta.
Lue myös: MTV Uutisten tiedot: Suomessa kohta viisi aluetta vähintään kiihtymisvaiheen koronarajoituksissa – ravintoloista päätös torstaina
2:21