Kirja-arvio: Kiina Xi Jinpingin aikakaudella

Kiinan kommunistipuolueen pääsihteeri ja maan presidentti Xi Jinping valittiin syksyllä 2022 kolmannelle kaudelle valtion johtoon eli kommunistipuolueen pääsihteeriksi ja keskussotilaskomission puheenjohtajaksi. Puoli vuotta myöhemmin keväällä 2023 Xi valittiin kolmatta kertaa myös presidentiksi.

Nämä olivat merkittäviä nimityksiä, sillä Kiinassa on ollut Deng Xiaopingin kaudelta 80-luvulta lähtien käytäntönä, että pääsihteeri valitaan korkeintaan kahdeksi kaudeksi eli kymmeneksi vuodeksi maan johtoon – nyt siis Xi on ainakin 15 vuotta Kiinan selvä ykkösjohtaja, ehkäpä pitempäänkin. 

Yksi johtaja on taas ylitse muiden

Deng yritti aikoinaan laajentaa maan johtojärjestelmää kollektiivisen johtajuuden suuntaan ja pyrki lähettämään liian iäkkäät johtajat eläkkeelle. 

Dengin luoman käytännön tarkoituksena oli estää vallan keskittyminen pitkäksi aikaa yhden miehen kontolle, kuten Maon kohdalla oli tapahtunut. Nyt valta näyttää Xin myötä jälleen keskittyvän yhä pienemmälle piirille, käytännössä Xille itselleen. 

Kiinan johtaja Xi Jinping on merkittävä vallanpitäjä koko maapalloa ajatellen ja siksi onkin hienoa, että kaksi suomalaista tutkijaa ja kaksi viestijää ovat kirjoittaneet kattavan kirjan Xi:stä ja tämän valtakaudesta. 

Kiina Xi Jinpingin aikakaudella -kirja on paitsi hurjan mielenkiintoinen myös harvinaisen selkeästi kirjoitettu tietokirja. Tällaista yleistajuista tekstiä lukee mielellään. 

Kiina Xi Jinpingin valtakaudella -kirjassa kerrotaan Xi Jinpingin taustoista (Xin isä oli Maon läheinen liittolainen ja vallankumousveteraani), hänen pitkästä urastaan eri maakuntien ykkösmiehenä ja lopulta keskitytään erityisesti Xin vuonna 2012 alkaneeseen valtakauteen. Välillä kirjassa pysähdytään johonkin teemaan, kuten vaikkapa elokuvateollisuuden muutoksiin tai maan uiguuri-politiikkaan. 

Kirjassa myös oikaistaan joitakin median mieliaiheita, kuten vaikkapa ihmisten pisteytyksestä alkunsa saanutta kohukirjoittelua. Kirjan kirjoittajien mukaan kiinalainen pisteytysjärjestelmä ei juuri eroa vaikkapa meidän tavasta pisteyttää luottokelpoisia ihmisiä. 

Toisaalta kirjoittajat myöntävät, että Kiina on “maksimaalinen valvontayhteiskunta”. Varmuuden vuoksi kaikki länsimaiset somepalvelut on estetty ja verkkoa valvotaan ja sensuroidaan tehokkaasti.

Liberalisointi ei edistynytkään

Entäpä miten kirjoittajat näkevät Xi:n kauden? Ei mitenkään imartelevasti. Monet länsimaalaiset tarkkailijat odottivat, että taloudellinen liberalisointi edistäisi myös poliittista liberalisointia mutta näin ei ole käynyt. 

Xi on vähitellen pystynyt valitsemaan lähipiiriinsä ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavoin kuin hän itse. Kirjoittajat yrittävätkin hahmottaa, mitä Xi varsinaisesta ajattelee ja päätyvät muun muassa siihen, että Xi korostaa sosialistisia arvoja mutta samalla hänen puheissaan on nationalistinen pohjavire. 

Samalla kun markkinatalous loitontaa ihmisiä sosialismista ja puolueesta, kommunistinen puolue on pyrkinyt osoittamaan, että talouskasvu ja suurvalta-aseman saavuttaminen johtuvat juuri puolueesta itsestään. 

“Täten puolueen nationalistisessa retoriikassa Kiinan valtion rakastaminen on puolueen rakastamista.”

Hyvää Xi:n politiikassa on ollut yritykset kitkeä valtaisaa ja joka paikkaan levinnyttä korruptiota sekä nostaa ihmisten elintasoa. Toki korruption kitkemisellä Xi on saanut myös osan kilpailijoistaan sopivasti syrjään.  

Kirjoittajien mukaan Xin politiikkaa voisi kuvata kurinpalautukseksi, jonka tavoitteena on ollut palauttaa valta takaisin puolueelle. 

Kurinpalautuksella on ollut monta kärsijää, kuten media tai kansalaisyhteiskunta, jotka ovat Kiinassa varsin ahtaalla. Kansalaisyhteiskuntaa pidetään turhana länsimaistyyppisenä hapatuksena, jolla vain pyritään horjuttamaan valtion rakenteita. 

Puolue on yhtä kuin Kiina

Länsimaisittain ajateltuna huonoa kymmenvuotiskaudella on ollut vallan keskittäminen Xille ja kommunistisen puolueen rakenteiden pitäminen entisellään. 

Kiina on kaikesta “kapitalistisesta” talouselämästä huolimatta kommunistiseen valtarakenteeseen perustuva eliitin diktatuuri, jossa myös liikeyritysten ja kaiken muunkin on taivuttava lopulta puolueen ja valtion tahtoon. 

“Puolue on pyrkinyt – ja monin paikoin onnistunut – monopolisoimaan itselleen kyvyn määrittää, mitä Kiina ylipäätään merkitsee, missä sen rajat kulkevat ja keitä kiinalaiset ovat. Puolue sanelee, mistä kiinalaiset unelmoivat ja milloin heidän tunteitaan loukataan.”

Kiina vahvistaa asemaansa maailmalla

Kiina etenee hitaasti mutta päättäväisesti vahvistaessaan omaa asemaansa maailmalla. Tunnettu silkkitie- eli Vyö ja tie -hanke edistyy eri puolilla maailmaa mutta vahvimmin Afrikassa. Yksi uusin esimerkki tästä on Afrikan sarven pikkuvaltioon eli Djiboutiin tekeillä oleva “logistiikkakeskus” eli sotilastukikohta. 

Kirjassa käsitellään laajasti Hongkongia ja Taiwania. Edellinen siirtyi Britannialta Kiinalle 1997 ja tarkoitus oli, että Hongkongilla olisi ollut oma järjestelmänsä 50 vuoden ajan. Nyt on nähtävissä, että Hongkongin demokratialiike on käytännössä tuhottu ja alueen johtajat ovat eräänlaisia Kiinan keskushallinnon etäispäätteitä. 

Taiwanin tilanne on Kiinan näkökulmasta huonontunut Xi:n aikakaudella. Hyvin alkanut lähentyminen lässähti ja nyt Kiina uhittelee sotilaallisesti Taiwania samalla kun Yhdysvallat antaa ymmärtää varsin suoraan tukevansa Taiwania mahdollisten kiistojen syttyessä liekkeihin. Samaan aikaan Taiwanin tunnustaneet maat alkavat olla vähissä maailmalla. 

Kiina on Taiwanin kysymyksessä hyvinkin tiukka. Viimeisimpänä Kiinan vihan sain tuntea nahoissaan Liettua, joka nosti Taiwanin Vilnassa olevan edustuston tasoa Kiinan mukaan käytännössä itsenäisen valtion edustuston tasolle. Kiina katkaisi suhteet maahan ja yrittää boikotillaan saada myös muut maat hylkimään Liettuaa. 

Kiinan ulkopolitiikkaa leimaa ärhäkkyys etenkin Etelä-Kiinan merellä. Kiina pitää aluetta omanaan, vaikka monet muut maat sijaitsevat merialuetta huomattavasti lähempänä kuin Kiina. Aluekiistoja on myös Intian kanssa ja Japaniltakin halutaan pari pientä saarta. 

Kirjoittajien mukaan Kiinan aiempi “matalan profiilin periaate” päättyi Xi:n tultua valtaan ja nyt maa pyrkii suojelemaan omia etujaan aktiivisesti ja levittämään omaa poliittista ja taloudellista läsnäoloaan kaikille maailman alueille. 

Susisoturit diplomaatteina

Kiinan diplomatia on muutenkin ärhäköitynyt. Kirjassa kerrotaan uutisistakin tutuista tapahtumista, joissa kiinalaisdiplomaatit käyttäytyvät asemamaissaan vähintäänkin häirikkömäisesti. 

Taustalla ovat “susisotureiksi” kutsutut ärhäkät diplomaatit. Osa heistä on alkanut myös twiittailla samalla innokkuudella kuin Trump presidenttikaudellaan. Kirjoittajien mukaan diplomaatit pyrkivät näyttämään äkkiväärällä toiminallaan lojaaliuttaan Xille. 

Vähemmistöillä tukalaa

Kiinan pyrkimykset kansalliseen yhtenäisyyteen näkyvät erityisesti uiguurien kohtalossa. Tiibet on jo alistettu Kiinan valvontaan, nyt on Xinjiangin uiguurien vuoro.

Kirjoittajat selittävät uiguurien alistamista kommunistisen puolueen näkemyksellä kansallisesta yhtenäisyydestä. Vaikka Kiina on monietninen valtio, pyrkii se kuitenkin olemaan kiinalaisten kansallisvaltio, joka ei halua päästää yhtään maansa kansaa tai osaa lipumaan pois hallinnastaan. 

Muussa tapauksessa voisi seurata dominoefekti: kaikki kansalliset vähemmistöt haluaisivat enemmän oikeuksia päättää omista asioistaan. 

Kun lisäksi Kiinan kommunistinen puolue on sidottu tähän yhtenäisyyttä korostavaan ideologiaan, maan koossa pitämisestä muodostuu siten kaiken yli ajava päämäärä. Kiinan johdolle nämä ovat “eksistentiaalisia kysymyksiä”.

Tulevaisuus on hämärä

Ennustajat ennustavat yleensä, että kaikki jatkuu tulevat vuodet ennallaan. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että talous jatkaisi kasvuaan ja Kiina vahvistaisi kansainvälisesti asemaansa.

Kirjoittajat kuitenkin muistuttavat, että Kiinan kohdalla kannattaa ennusteissa olla varovainen, koska ne ovat monesti aiemminkin menneet pieleen: Kiinan tulevaisuutta on vaikea ennustaa. 

Jo nyt on nähtävissä, että Kiinan talous sakkaa ja Vyö ja tie -hanke on edennyt luultua hitaammin. Lisäksi Yhdysvallat on noussut selkeäksi Kiinan pyrkimysten torppaajaksi. 

Kiina tuottaa varmasti yllätyksiä myös lähivuosina.