Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut. Into. 2018. 130 s. (Suom. Jyrki Lappi-Seppälä)
Merten yli on menty ja tultu vuosisatoja. Atlantin yli Portugaliin siirtotyöläisenä saapui eräs Sérgio de Souza Sampaio Brasilian Cataguasesista eteläisestä Brasiliasta.
Työn perässä, kun kotipuolessa elämä ei oikein ottanut lähteäkseen jos nyt ei lentoon, niin edes kiitoon.
Erilaisten naissuhdeyritysten jälkeen Sérgio meni naimisiin ja sai lapsen, mutta vaimo osoittautui mieleltään epävakaaksi. Töistä tuli potkut, äiti kuoli. Muut ennakoivat, että eihän tuosta miehestä tule mitään.
Ajatus ulkomaille lähdöstä tuli sen enempää ajattelematta, vaikka pikkupoikana hänellä sellainen pikkupojan haave olikin ollut, eikä silloin ollut aikuisen huolia ja paineita. Sérgio, läheisille Sérginho, tokaisi sen ääneen, jolloin joku ehdotti Portugalia. (Entinen siirtomaaisäntä, ei siis yllättävä ehdotus.)
Lähteminen on joskus vaikeaa. Pitää tietää millä kulkuvälineellä matkaa, mikä on perillä käypä valuutta, mistä kattoa pään päälle. Niinpä hän tekee sitä aikansa. Kun hetki lyö, se on iso kyläjuhlan paikka.
Meren takana Lissabonissa elämä ei anna, ja siltä on työlästä ottaa. Työpaikka löytyy kuitenkin ravintolasta.
Sielläkin vastaan tulee syrjintä, ihon väri, rasismi. Jo kotomaassa Sérgio toteaa ylpeänä, että ”virtaahan suonissani sekä intiaanien, portugalilaisten että mustien orjien verta”, mutta ukrainalainen houkuttelee paremmin asiakkaita, vaalea kun on, ja taitaa joitakin sanoja eri kielillä.
Saman saavat kokea angolalaiset, guineabissaulaiset, ja Sérgion kanssakansalaiset ”brassit”, joista kaikki naiset ovat kuulemma huoria. Välillä koti-ikävä tulvahtaa. Kun rahaa on tarpeeksi säästössä voi palata kotikonnuille, ja liittyä vaikka rotareihin ja lähteä paikallisvaaleihin.
Rakkautta ei lähteneille usein suoda. Käy niin, että maannainenkin pettää Sérgion. Ei kai auta muu kuin panna tupakaksi.
Kertomus onkin tauko, pitkähkö tauko toki, tupakoinnin välissä. Alussa hän tuskaili ja lopetti, lopussa hän sen taas tuskattomammin aloitti. Kun oli saanut potkut.
Ruffato kirjoittaa intensiiviseen tyyliin. Näin joku kertoo kuuntelevalle tärkeää tarinaansa. Että kun vain tulisi kaikki olennainen, elämäni tiivistettynä, toivon että ymmärrät, hyvä kuuntelijani.
Vauhti on kova ja asiat assosioituvat, vaikka lähtö vie aikaa. Alkusanoissaan hän sanoo perustaneensa kertomuksensa brasilialaisen Sérgio de Souza Sampaio -nimisen miehen neljään haastatteluun 2005 Lissabonissa.
Ihmislämpöinen tarina näkymättömistä ihmisistä näkyvän maailman reunoilla.