Janne Saarakkala: Tuhannen taalan paikka. (Like. 2024) 319 s.
Röntgenhoitaja Marjatta jättää alkoholistimiehensä Pentin tavattuaan Olarissa Espoossa asuvan Rolfin. Bisnesideoita ryöppyävässä liikemiehessä on maailmanvalloittaja vikaa, ja jolla on vaimonsa kanssa avoin suhde. Ja tämän kanssa kaksi lasta.
Marjatalla on Janne-poika. Pian Janne on matkalla, kuin säikähtäneenä matkalaukkuna. Lentokone vie uusperheen Amerikkaan, sen paremmitta valmisteluitta. Pohjakassa ei ole aarrearkun kokoinen.
Ennen suurta siirtymää Marjattaa velloo ristiriitaisuus. ”En halua lähteä”, hän kirjoittaa ylös, ja Amerikassa myöhemmin keskustelee kuvitteellisesti pettymyksistä äitinsä kanssa, mutta Rolf on vahvempi, ja rakastettava.
Yhdysvallat oli mahdollisuuksien maa myös 1970- ja 80-lukujen vaihteessa (ja Suomi ankea).
Lue myös: Kirja-arvio: Uhrien omaiset kannattavat sähkötuolin käyttöä, koska kuolema ei riittävä rangaistus
Rolfilla on rento suhde firmansa laskujen maksamiseen, yhtä luova kuin ideansa vuolla dollareita rapakon takana, Futuro-taloista joulukuusien myyntiin Montanan osavaltiosta Meksikoon.
Ja siellä, erityisesti Floridassa, Rolfilla on bisneksentekoon yhtä rehvakkaasti ja sääntöihin yhtä vapaamielisesti suhtautuvia kavereita, tai kusetettavia ja kusettavia liikekumppaneita. Vain vihreäselkäinen taala merkitsee.
Tarinan opetus ei ole se, että homma menee myttyyn, ja kotiin paluu ja avun pyytäminen isältä on nöyryyttävä. Amerikoissa yrittänyttä ei laiteta, ja Rolf on tämän tekemisen meiningin lihallistuma. Ei romaanissa ole opetusta, sellaisen antaminen elämässä kun on vaikeaa.
Kolmen hengen tien päällä -lajityypin edustaja on surumielinen, hauska, koskettava, ja toden tuntuinen. Lukija jännittää – pahaa aavistellen - koko ajan, miten bisneksien käy. Lukija myös toivoo alakouluikäisen Janne-pojan pärjäävän suuressa maailmassa. Hän kun ei ole ulospäin niitä koulupihojen sankareita.
Lue lisää: Kirja-arvio: Isättömät lapset löytävät yhä useammin tuntemattoman isänsä dna-testeillä
Pienen pojan sisäisen maailman kuvaamisen toden maku on käsin kosketeltava. Omaelämäkerrallinen.
”Minä, kirjoittaja, olen ja olin tuo poika”, teatteriohjaaja ja romaanikirjalilja Janne Saarakkala (s. 1972) kirjoittaa, kun hän, äiti ja Rolf jättävät West Palm Beachin ja suuntaavat amerikanraudallaan kohti länttä, taas yhtä unelmaa.
Floridaan Jannelta jäävät Tähtien sodan leluhaaveet Millenium Falcon -hävittäjineen, mutta Alien-elokuvan ja muiden hirviöiden pelot eivät.
Lue lisäksi: Kirja-arvio: Poika ja Ilves -ohjaaja Raimo O Niemi sai elokuvaoppinsa punaisessa Moskovassa – ehtona puoluekirja
Hän on poika, joka ei tappele vastaan, jää pihapainiotteluissa vapaaehtoisesti alimmaiseksi, ja on heräämässä seksuaalisuuteen, joka hermostuttaisi heteronormien maailmaa - ja äitiä. Erilainen, herkkä, yksinolon ja eron satuttama. Väärässä paikassa väärän ikäisenä.
Rolf yrittää saada poikaan asennetta, jolla jenkeissä pärjätään. Hirviöisäpuoleksi hänestä ei ole. Kotiläksyjen tekemisen vaatimisen takana on myös halua auttaa, saada pojalle oppia menestymään.
Saarakkalan romaanissa leijuu ajan henki ja tupakansavu. Soi Simo & Garfunkelin The Boxer. Eletään Jimmy Carterin ja Ronald Reaganin presidenttikilpaa. Rolf ei ole reaganilainen, ja sisäisissä pohdinnoissaan hän käy läpi Yhdysvaltojen historiallisia yhteiskunnallisia muutoksia. Asioita seuraava tyyppi. Saarakkala on tehnyt taustatyötä, mistä kertovat lopun kirjaviitteet ja kiitokset.
Lue myös: Kirja-arviot: Jalkapallo kuuluu Saksassa faneille – näin laji eroaa maassa muusta maailmasta
Janne, Marjatta ja Rolf ovat pieniä tuulenvietäviä suuressa maailmassa. He, tai ainakin Rolf, ovat unelmiinsa kurkottelevia siirtolaisia edes jonkin aikaa, kuten miljoonat muut.
Tuhannen taalan paikat tulivat ja menivät, mutta tämä Jannen tarina, ja Marjatan ja Rolfin intohimoinen, kolhut kestävä tarina. Perhe, rakkaus, velvollisuus toisilleen voittavat vielä yhden katastrofin, paluun, jälkeen.