Sergio Ramírez: Anteeksianto ja unohdus. Ja muita novelleja. Aviador. 2019. 213 s. (koonnut ja suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä)
Vhs-kasetit ovat jo pitkään olleet aikansa eläneitä ja käyttökelvottomiakin. Monella niitä on kotona tv-tason vetolaatikoiden kätköissä, mutta ei niitä kukaan enää katso, kun ei ole enää vhs-laitteitakaan.
Aikansa elänyt kapistus kuitenkin kätkee perhesalaisuuksia, joihin liittyvät anteeksianto ja unohdus. Elämä tarvitsee niitä, jos elämästä haluaa elettävän.
Novellin nicaragualainen kertojaminä haluaa tietää, mitä hänen meksikolaisessa elokuvassa taustanäyttelijöinä esiintyvät vanhempansa puhuvat. On kabareekohtaus, he istuvat eri pöydissä, ja kummallakin on kavaljeeri. Puhetta ei kuule, koska se on rekvisiittapuhetta.
Kertojaminä etsii käsiinsä huulilta lukijan. Tämä lopulta osoittautuu lähes tarpeettomaksi, vain vahvojen aavistusten vahvistajaksi — aavistusten, jotka tapaavat yleensä rikkoa ihmisiä, ja jättää syvät haavat ja näkyvät arvet.
Isän syvä kiintymys kertoja äitiin pitkään tämän kuoleman jälkeenkin saa selityksensä. Lohdullista. Sen ymmärsi vähäeleisesti kertojan puolisokin. Joskus enempää ei tarvita.
Sisällissota vahvasti läsnä
Tässä teoksen niminovellissa kirjailija Sergio Ramírez (s. 1942) mainitsee ohimennen itsensä historiallisessa yhteydessä, Nicaraguan sisällissodassa. Ramírez taisteli diktaattori Anastasio Somozaa vastaan vasemmistolaisten sandinistien riveissä.
Sissit kukistivat Somozan, Ramírez nousi varapresidentiksi Daniel Ortegan johtamassa maassa. Sittemmin hän huomasi, että Ortegalle tärkeintä oli oma valta ja vauraus, ja Ramírez teki pesäeron maata jälleen hallitsevaan autokraattiin.
Tässä teoksessa, jossa on novelleja kolmesta eri kokoelmasta vuosikymmenien varrelta, sisällissota ja sen jälkeinen aika on vahvasti läsnä. Ei kuitenkaan itse taistelut, vaan ihmiskohtalot silloin ja sen jälkeen. Myös musiikilla on tärkeä rooli.
On nuorten rakkautta, kiintymystä ja kiihkoa kaipaavien kohtaamisia, lyhyitä ja todennäköisesti ainutkertaiseksi jääviä. Taistelu kutsuu, on taas mentävä. On rintamatoverien unohtamista.
Kahden entisen toverin kohtaaminen
Kuinka voikaan kohtalo heittää nuoria idealisteja vuosikymmenien kuluessa. Novellissa Kukkula 155, joka viittaa taistelupaikkaan, Managuan kaduilta metallia laittomastikin myytäväksi hevoskärryllään etsivä mies nuoren poikansa kanssa päätyy poliisia pakoon muurien ympäröimään taloon, jonka omistaja on maan vaikutusvaltaisimpia miehiä.
Rikas leskimies, jonka molemmat lapset ovat kuolleet. Mies tunnistaa pihalleen paenneen metallinkerääjän. Pelastit henkeni sodassa, sanoo leskimies, joka tunkee vanhan köyhän taistelutoverinsa kouraan rahaa, ja kyydityttää tämän vielä kotikulmilleen.
Kun osaa pelata korttinsa oikein, menestyy yhteiskuntajärjestelmässä kuin yhteiskuntajärjestelmässä. Toisesta sandinistista tuli valtakunnallinen verkostojen harmaa eminenssi. Toisen köyhyyttä ei Daniel Ortegan sandinismi silloin eikä nyt poistanut, ei poistanut oikeistolainenkaan vallanpito.
Huolellisesti suunniteltu murha
Dekkarimaisen reportaasinomainen on vuonna 1979 Länsi-Saksaan loikanneen ddr:läisen jälkapalloilijan Lutz Eigendorfin kohtalo.
Tämän ajama auto ajoi päin puuta maaliskuussa 1983. Tapausta pidetään Itä-Saksan salaisen palvelun Stasin toteuttamana murhana.
Novellin nimi on Metsästys. Paikan päälle murhan toteuttajaksi, metsästäjäksi, tuli Stasin johtaja Erich Mielke, novellissakin vallantäyteisessä murhanhimossaan vastenmielinen ihminen.
DDR:ssä Eigendorf pelasi Dynamo Berliinin paidassa. Seura oli jalkapallohullu Mielken sydäntä lähellä, hän oli sen kunniapuheenjohtaja. Loikkaus oli siten myös henkilökohtainen nöyryytys Mielkelle.
Novelli kertoo yksityiskohtaisesti murhan valmistelusta, johon myös Helsinki liittyy. ”Petturi” Eigendorfin jahtaaminen tuo Mielkelle sadistista nautintoa. Kukaan ei ole järjestelmältä turvassa.
Arvostettu, täällä vähän tunnettu
Ramírez on yksi lukuisista arvostetuista latinalaisamerikkalaisista kirjailijoista. Hän on saanut useita palkintoja, kuten espanjankielisen kirjallisuuden ehkä tärkeimmän tunnustuksen, Cervantes-palkinnon.
Tämä lienee ensimmäinen suomennettu tekstikokoelma häneltä, ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olisiko niin, että pienen köyhän maan kirjailija ei näy eikä kuulu esimerkiksi argentiinalaisten, kolumbialaisten ja meksikolaisten rinnalla.
Ihmisen mittaisi novelleja
Ramírezin novelleissa on alleviivaamatonta humaaniutta vaikeidenkin olosuhteiden keskellä. Sellaisten olosuhteiden keskellä, joissa tavallisen ihmisen rooli kokonaisuudessa on pikkuruinen, mutta hetkissä ja kohtaamisissa keskeinen. Ja merkityksellinen.
Niissä on surumielisyyttä ja anteeksiantoa, elämä kulkee ja epäoikeudenmukaisesti päättyy, eikä sen tahtia voi määrätä.
Niissä on myös vieraantuneisuutta, kolkkoa rakkaudettomuutta ja epätoivoa. Ja kertomuksia ahneudesta ja vallasta, jotka tuhoavat stasimiesten ja ortegojen sielut, ja nappaavat pyörteisiinsä köyhänkin.
Olisihan Ramírez voinut jäädä Ortegan lipun alle ja sortaa maansa kansalaisia korkeiden muurien suojaaman huvilan ja sveitsiläisen pankkitilin suojista. Vaan niin ei käynyt.