Jukka Tarkka: Itsenäisyyden elpymisaika. Aikalaiskronikka vuosilta 1990-2020 (Siltala 2022)
Tietokirjailija, entinen kansanedustaja, tohtori Jukka Tarkka sai aikalaiskronikkansa valmiiksi viime tammikuussa juuri ennen Venäjän massiivista hyökkäystä Ukrainaan. Osa kirjan ideasta katosi hyökkäyksen myötä, sillä kirja patistelee suomalaisia monin argumentein Natoon.
Venäjän hyökkäys muutti melkein yhdessä yössä suomalaisten Nato-vastaiset näkemykset Naton kannatukseksi.
Mutta vaikka Nato-paatos onkin nyt turhaa, tämä kirja kannattaa kyllä lukea muista syistä. Esimerkiksi Nato-osiosta selviää, että Suomi on viime vuosina lähentynyt puolustusliittoa todella nopeasti ja voimallisesti. Siksi ei ehkä olekaan ihme, että Putinin Venäjä ei ole ollut kovinkaan yllättynyt Suomen Nato-päätöksestä.
Kirja on monelta osin mielenkiintoista historiankirjoitusta, joskin useat asiat on kerrottu jo moneen kertaan aiemmin. Tarkka kertaa Neuvostoliiton romahduksen ja Baltian itsenäisytymisprosessin sekä Suomen liittymisen Euroopan unioniin. Lisäksi hän pureutuu jälleen Ahvenanmaan asemaan ja analysoi Venäjän nykytilaa.
Kylmän sodan loppu
Merkittäväksi muutokseksi kylmän sodan lopun turvallisuuspolitiikassa Tarkka nostaa presidentti Mauno Koiviston johdolla syyskuussa 1990 tehdyn "Operaatio Paxin", jossa Pariisin rauhansopimusta tulkittiin Suomessä yksipuolisesti uudelleen. Tämän seurauksena Suomi irtautui erilaisista rauhansopimukseen kirjatuista Suomea rajoittavista sotilasartikloista.
Samalla todettiin, että YYA-sopimuksen maininnat Saksan mahdollisesta hyökkäävästä roolista ovat menettäneet merkityksensä. Tähän muuttuneeseen tulkintaan loppui kylmä sota ainakin Suomen osalta.
Eniten Tarkkaa kiehtoo se, että Suomi toimi tässä hankkeessa itsenäisesti ja omapäisesti. Nato-jäsenyyden tavoittelussa on jotain samaa eli ei lähdetä liikaa kyselemään lupia keneltäkään.
Tarkka Venäjä-analyysi
Tarkan kronikan Venäjä-analyysiä on mukava lukea, koska se on kirjoitettu ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Vaikka Tarkka ei pystynytkään ennustamaan hyökkäystä, hän analysoi varsin seikkaperäisen tarkasti Venäjän yhä yksinvaltaisemmaksi käynyttä kehitystä eli kehitystä, joka teki sodan mahdolliseksi.
Vladimir Putinin valtakauden alettua vuonna 2000, poliittiset murhat Venäjällä lisääntyivät ja etenkin toimittajista tuli uhanalaisia. Toisaalta öljyn hinnan nousu vauhditti Venäjän taloutta ja varmasti Putininkin kannatusta.
Putinin näkemys Neuvostoliitton tuhoutumisesta "vuosisadan suurimpana geopoliittisena katastrofina" on Tarkan kirjassa selitetty etenkin siten, että Venäjän hallinto Putin etunenässä vaikeroi venäläisten päätymistä useaan uuteen valtioon, joista alettiin käyttää nimeä "lähiulkomaat".
Niin sanotut lähiulkomaat eli entiset neuvostotasavallat eivät tietenkään pitäneet tällaisesta käsitteestä, jossa ne ikään kuin oli määritelty Venäjän valtapiiriin.
Lähiulkomaihin pätivät Venäjän politiikassa eri säännöt kuin "oikeisiin" ulkomaihin, joihin Suomikin kuului.
Putinin mukaan esimerkiksi Krimin ja Kazakstanin menetys oli tragedia Venäjälle. Kazakstanin lisäksi Ukraina ja Baltian maat olivat Venäjälle tärkeitä jo 2000-luvun alussa. Baltian maat pelästyivät näitä puheita ja hakivat nopeasti turvaa Natosta. Tässä tapahtui juuri sama prosessi kuin Suomessa ja Ruotsissa Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Venäjällä alettiin puhua jo 2000-luvun alussa "slaavien uudesta yhteydestä". Siinä luotiin alusta Venäjän ja Valko-Venäjän sekä myös Ukrainan yhteiselle tulevaisuudelle.
Ulkomailla olevia venäläisiä pitää Putinin mukaan suojella
Vuonna 2010 Venäjän sotilasdoktriinin mukaan Venäjä pitää oikeutenaan käyttää sotilasvoimaa "varmistaakseen ja suojellakseen Venäjän rajojen ulkopuolella olevia kansalaisiaan". Tällaisella ajatuksella Venäjä puolustelee nyt myös hyökkäystään Ukrainaan.
Tarkka antaa varsin selkeän kuvan Putinin Venäjästä: monipuoluejärjestelmä on vain kulissi presidenttidiktatuurin edessä, toimittajien on palveltava valtajärjestelmää ja markkinatalouden on oltava valtiovetoista.
Turvallisuuspalvelu puolestaan pyrkii palauttamaan menneisyyden loiston tuhoamalla uudistusyritykset valtapolitiikalla.
Samanlainen näkemys on ollut luettavissa monista muistakin viime vuosien Venäjää käsittelevistä kirjoista, joten Putinin Venäjän epädemokraattinen luonne ei varmasti ole voinut olla yllätys kenellekään. Ei myöskään niille lukuisille politiikoille, joiden mukaan Venäjän sitominen tiiviimmäällä yhteistyöllä länsimaihin jotenkin ratkaisisi "Venäjä-ongelman".
Viisas isä suojelee alamaisiaan ja pelottelee muita
Putin suojelee omasta mielestään kansalaisiaan kuin viisas isä lapsiaan. Tarkan mukaan ennen Putinia vastaavaa tekivät aateliset kartanonherrat, tsaarit ja kommunistipuolueen pääsihteerit. Viisas isä puolustaa venäläisyyttä pelottelemalla naapureita tai yrittämällä kaapata muita maita itselleen. Yksi vaihtoehto on pakottaa naapurimaat liittolaiseksi.
Tarkan mukaan lännessä ollaan oltu liian järkiperäisiä ja luultu, että Venäjän on pakko modernisoitua, globalisoitua ja liberalisoitua eli muuttua meidän kaltaiseksemme.
On siis lähinnä ennustettu sitä, mitä on toivottu. Ja vaikka Venäjällä on menty kuitenkin eri suuntaan, lännessä on epätoivoisesti yritetty ymmärtää "tai ainakin uskoa, että Venäjä vielä parantaa tapansa".
Venäjä ei ole parantanut tapojaan, josta traaginen hyökkäyssota on erinomainen esimerkki.