Kaja Kunnas ja Marjo Näkki: Itämeren turvatarkastus. Kun sodan uhka palasi (Gummerus 2023)
Venäjän hyökkäyssodan myötä Itämeren alueen valtioissa ollaan varautumassa uhkailuun tai ainakin moniin ilkeyksiin, joita Venäjän odotetaan tekevän.
Nyt kun presidentti Sauli Niinistön puheenpartta käyttäen “naamiot on riisuttu”, suhtautuminen Venäjään on Itämeren alueen maissa enemmän tai vähemmän samansuuntaista: kaikki maat varautuvat pahimpaan.
Toista oli vielä jokin aika sitten. Baltian maat ja Puola varoittelivat toistuvasti Venäjästä. Sen sijaan Saksa ja monet muut maat uskoivat keskinäisriippuvuuteen, siihen että integroimalla Venäjä yhteistyön ja kaupan avulla länteen asiat lähtisivät parempaan suuntaan. Eivät lähteneet.
Itämeren turvatarkastus -kirjassa kaksi pitkän linjan toimittajaa kiertävät Itämeren rantavaltioita ja havainnoivat muuttunutta tilannetta.
Virossa asuva, muun muassa Helsingin Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen kirjoittanut Kaja Kunnas keskittyy Baltian maihin, Puolaan ja Saksaan, Ylen toimittaja Marjo Näkki puolestaan Tanskaan, Ruotsiin ja Suomeen sekä täällä asuviin venäläisiin.
Parasta Itämeren turvatarkastus -kirjassa on sen selkeys: tottuneet kynäilijät osaavat kirjoittaa mukaansatempaavasti ja jokaisen maan kohdalla on löydetty jokin kiinnostava yksityiskohta, jota tarkastellaan hieman lähemmin. Samalla kirjassa kerrotaan alueen maiden hyvin erilaisesta historiasta suhteessa Venäjään ja myös Saksaan.
Kyberiskuja ja hybridioperaatioita
Virosta kirjassa kerrotaan kyberpuolustajasta, joka yrittää osana isompaa porukkaa vaikeuttaa venäläisten propagandasivustojen toimintaa.
Virohan joutui itsekin kokemaan Venäjän tiettävästi ensimmäisiä kyberhyökkäyksiä vuonna 2007 niin sanotun pronssisoturikiistan yhteydessä. Seuraavana vuonna Tallinnaan perustettiin Naton kyberpuolustuksen osaamiskeskus.
Sittemmin, jo ennen sotaa, Venäjä on lähettänyt haittaohjelmia ja tehnyt kyberiskuja nimenomaan Ukrainaan.
Latviasta kerrotaan entisestä ydinohjustukikohdasta, jonka yhtä sotilasta, nyt eläkkeellä olevaa Leonid Konovalovia Kaja Kunnas haastattelee. Bashiriassa syntynyt Konovalov uskoo edelleen, että tukikohdan perustaminen juuri Latviaan oli reilu teko, sillä Neuvosto-Latvian silloinen hallitus oli hänen mukaansa vedonnut Neuvostoliittoon, jotta Yhdysvaltain ydinuhalle tehtäisiin jotain.
Latviassa on EU-maiden suurin venäläisvähemmistö, kolmasosa asukkaista puhuu venäjää äidinkielenään. Tosin Venäjän kansalaisia maassa on vain pari prosenttia eli vähemmän kuin Virossa. Lisäksi ilman kansalaisuutta olevia on 10 prosenttia. Vuonna 2020 Latviassa asui 11 000 Venäjän armeijan eläkeläisupseeria.
Latviassa asuvien venäläistaustaisten näkemykset Venäjän hyökkäyssodasta vaihtelevat. Kirjan mukaan sodan kannatus on sen pitkittyessä vähentynyt ja viime kesänä vain kymmenesosa latvianvenäläisistä sanoi tukevansa Venäjää. Virossa luku oli yli neljännes ja Suomessa lähes viidennes.
Liettua-luvussa kerrotaan tv-kuvista tutuksi tullutta Venäjän ja Valko-Venäjän hybridioperaatiota, jossa Irakista houkuteltuja siirtolaisia yritettiin tuoda rajan yli EU:n alueelle. Samantyyppistä toimintaa Venäjä harjoitteli Suomen ja Norjan rajoillaan kahdeksan vuotta aiemmin.
Puola on nouseva sotilasmahti
Kirjan parasta antia lienee Puolasta kertova luku, joka kertoo nousevasta, rivakasti aseistautuvasta sotilasmahdista. Kunnaksen mukaan 38-miljoonainen Puola on nousemassa Yhdysvaltain tuella alueelliseksi suurvallaksi.
Venäjän hyökkäyssodan alettua Yhdysvallat kaksinkertaisti sotilaidensa määrän Puolassa 10 000:een. Lisäksi Yhdysvallat perustaa ensimmäisen pysyvän Itä-Euroopan tukikohtansa Poznaniin Länsi-Puolaan. Maahan on myös valmistumassa ohjuskilpijärjestelmä. Puola haluaisi myös ydinaseita sijoitettavan alueelleen, mutta Yhdysvallat ei ole tähän suostunut.
Vaikka Puola on poliittisesti hyvin jakautunut, maanpuolustuksesta on löydetty yksituumaisuus. Asevelvollisuutta ei ole tarkoitus palauttaa mutta armeijan koko on aikomus kaksinkertaistaa 300 000 sotilaaseen (Suomella on 280 000 sotilaan sodan ajan armeija).
Kirjassa käydään läpi Puolan ongelmallista suhtautumista Saksaan. Puolan yli on kävelty monta kertaa ja toisessa maailmansodassa Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan. Tämän muistaen Puola pelkää edelleen, että Saksa saattaa tehdä sopimuksia Venäjän kanssa sen pään yli.
Suuri vedenjakaja oli Nord Stream -kaasuputkipari, jota Puola ja Baltian maat vastustivat mutta Saksa, kuten tunnettua, kannatti.
Putket aloittivat ja lopettivat yhteistyön
Kirjassa käsitellään paljon Itämeren alittavia kaasuputkia, sillä ne ovat eräänlainen vanhan ja uuden politiikan symboli. Saksa uskoi, kuten monet muutkin lännessä, että kaasuputken avulla Venäjä ja Eurooppa olisivat keskinäisriippuvaisia toisistaan. Saksa sai halpaa energiaa ja Venäjä helppoa rahaa.
Vastaavasti putkien räjäytys oli tämän politiikan päätepiste. Kirjassa muuten pohdiskellaan räjäyttäjää ja ainakin yhdessä kohtaa oletetaan suoraan, että Venäjä räjäytti omat putkensa. Sehän on toki mahdollista mutta on myös mahdollista, että ei räjäyttänyt.
Saksa on ollut vuosikymmeniä eräänlainen puolustuksellinen vapaamatkustaja. Vasta nyt, kun sota on alkanut, liittokansleri Olaf Scholtz lupasi puolustusvoimille 100 miljardin euron lisäerän, jonka avulla puolustuskulut yltäisivät Naton vaatimaan kahteen prosenttiin.
Kirjassa tuodaan hyvin esiin Saksan maailmansodan jälkeinen puolipasifistinen historia, jonka takia kaikki armeijaan ja näkyvään militarismiin liittyvät asiat ovat olleet puolikiellettyjä.
Saksaa on syytetty hitaasta Ukrainan avustamisesta vaikka maa on kolmanneksi suurin avustaja Yhdysvaltain ja Britannian jälkeen. Saksassa alettiin arvostelun hiljentämiseksi julkaista syksyllä yksityiskohtaista listaa tavaroista ja aseista, joita on viety Ukrainaan.
Kirjassa käydään Tanskan Bornholmin saarella, jonka lähistöllä kaasuputket räjäytettiin ja spekuloidaan räjähdyksen tekijöitä ja motiivia. Samalla kerrotaan saaren historiasta: toisen maailmansodan aikana se oli natsi-Saksan miehittämä siinä missä muukin Tanska ja sodan päättyessä Bornholmin saarelle saapuivat venäläiset.
Ruotsissa puolustaudutaan viimeiseen suomalaiseen
Ruotsissa lakkautettiin yleinen asevelvollisuus ja Itämeren keskellä sijaitseva Gotlannin saari käytännössä tyhjennettiin asevoimista. Nyt suunta on muuttunut ja maa on palauttanut yleisen asepalvelun osittaisesti, lisäksi Gotlantiin on jälleen perustettu rykmentti.
Toisaalta, saarella on aina vitsailtu, että Ruotsi puolustautuu viimeiseen suomalaiseen, mikä ikävä kyllä on ollut ihan totta.
Kirjassa käydään läpi Suomen ja Ruotsin Nato-prosessia ja kerrotaan, että Suomi on pitkästä aikaa ollut jatkuvasti esillä Ruotsin mediassa. Suomea koskeva luku keskittyy monipuolisesti energiateemaan eli aiheeseen, josta etenkin viime syksynä puhuttiin paljon.
Loppuluvussa neljä venäläistä kertoo näkemyksiään Venäjän hyökkäyssodasta. Mukaan mahtuu pari sodan vastustajaa, kannattaja ja pakenija.
Suomettumisen aikana Itämerestä puhuttiin "rauhan merenä" vaikka alueella olivat vastakkain puoluettomat maat, Varsovan liitto ja Nato. Rauhan meri -käsite oli tietenkin lähinnä Neuvostoliiton propagandaa. Itämeren turvatarkastus -kirjan myötä Itämeri näyttäytyy rauhattomana merenä eikä syyllisestä ole epäselvyyttä – Venäjä pyrkii kaikin tavoin horjuttamaan länsimaisia demokratioita muuttuessaan itse yhä enemmän totalitaristiseksi hirmuvaltioksi.