Ukraina on kokenut kovia 100 viime vuoden aikana – "Se, että ihminen puhuu venäjää, ei tarkoita, että hän olisi identiteetiltään venäläinen"

Ukraina on ollut jo useita vuosia esillä mediassa varsinkin Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan laittomasti vuonna 2014 ja Ukrainan sodan myötä uutisia maasta lävähtää silmillemme jatkuvalla syötöllä.

Ukrainalla ja Venäjällä on pitkät historialliset siteet ja kipukohtansa. Pyysimme Neuvostoliiton aikaan perehtynyttä tutkijaa selittämään, miten neuvostoaika on muokannut Ukrainaa ja ukrainalaisia.

Neuvostoaika oli haastavaa Ukrainalle

Susan Ikonen on väitöskirjatutkija ja erikoistunut Neuvostoliiton historiaan, valtioista erityisesti Venäjän, Valko-Venäjän ja Georgian neuvostohistorioihin. Tätä kautta Ikonen on päätynyt tarkastelemaan myös Ukrainan neuvostohistoriaa.

Ikonen kertoo, että Neuvostoliitossa on ollut hyvin vahva yleinen ote ja tietyt isot linjat ovat olleet joka puolella samat. Eri neuvostotasavalloissa on ollut kuitenkin omanlaisensa paikalliset erityispiirteet jo pelkästään historiallisista, maantieteellisistä ja geopoliittisista syistä sekä luonnonvaroista johtuen.

– Ukrainan tilanne on ollut neuvostoajan ja oikeastaan koko 1900-luvun ajan haasteellinen nimenomaan ukrainalaisten itsensä kannalta, Ikonen kertoo.

Vaihtuvasta neuvostojohdosta riippuen maa sai välillä nostattaa kansallista identiteettiään ja välillä ukrainalaisia taas sorrettiin ankarasti. Kaiken lisäksi maa jäi todella pahasti toisen maailmansodan jalkoihin.

Neuvostoliittoon kuulumisesta oli toisaalta ajoittain myös hyötyä ja jotkut vuosikymmenet näyttäytyvät jopa lähes positiivisessa valossa.

Sorto jätti kuitenkin jälkensä ukrainalaisten mieliin, mikä oli omiaan muokkaamaan maan kansallista identiteettiä.

Suomi pyristeli irti, Ukraina liitettiin Neuvostoliittoon

Samaan tapaan kuin Suomi, Baltian maat sekä Valko-Venäjä, myös Ukraina itsenäistyi hetkellisesti 1910-luvun lopussa.

– Näin suomalaisesta näkökulmasta on ollut mielenkiintoista huomata, minkälainen murros Venäjän imperiumin reunoilla on tapahtunut reilu 100 vuotta sitten, Ikonen pohtii.

Venäjän vallankumousvuodesta tuli vuonna 2017 kuluneeksi sata vuotta. Näin tapahtumat etenivät. Juttu jatkuu videon alla.

Kaikilla valtioilla on ollut käynnissä samantyyppiset prosessit, mutta suomalaisten näkökulmasta Ukraina ja Valko-Venäjä ehtivät olla itsenäisiä vain hetken, Baltian maat parikymmentä vuotta ja Suomi oli oikeastaan ainoa, joka onnistui irtautumaan Venäjästä saksalaisten avustuksella ja säilyttämään itsenäisyytensä.

– Kartasta katsottaessa me olemme olleet siinä samassa linjassa Ukrainan kanssa, minkä takia Suomessa tällä hetkellä ollaan siitäkin syystä hieman hermona, että mitä tässä oikeastaan tapahtuu, Ikonen selittää.

Ukrainan kansantasavalta perustettiin vuonna 1918, mutta vuonna 1919 bolševikit määrittelivät valtion nimeksi Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta. Vuonna 1922 Ukraina liitettiin juuri perustettuun Neuvostoliittoon.

Huomionarvoista on se, että tällöin muodostettuun neuvostotasavaltaan eivät vielä kuuluneet Länsi-Ukraina eikä Krimin niemimaa, vaan ne liitettiin Ukrainaan vasta myöhemmin.

1920-luvulla keskityttiin ukrainalaistamiseen

Kaikkein oleellisinta Neuvostoliitossa juuri kulttuurin ja kansallisen identiteetin kannalta oli Ikosen mukaan 1920-luvulla käynnissä ollut korenizatsija, eli juurruttamispolitiikka. Ukrainassa tästä on käytetty termiä ukrainalaistamispolitiikka.

Ikonen selittää, ettei neuvostovalta ollut juuri missään kovinkaan vahva aluksi, joten sen piti saada kansan tuki eri alueilla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että eri alueilla ryhdyttiin korostamaan paikallisia kieliä ja kulttuuria.

Ukrainalaiset olivat pitkälti maaseutuväestöä silloin, kun Neuvostoliitto syntyi. Kaupungeissa oli enemmän äidinkieleltään venäjänkielisiä, joille 1920-luvulla tuli pakolliseksi opiskella myös ukrainan kieltä, vaikka venäjä olikin virallinen virkakieli.

Ukrainalaista historiaa ja kulttuuria tuotiin esille, muttei kuitenkaan nationalistisessa merkityksessä. Lisäksi paikallishallintoon nostettiin paikallisia ihmisiä.

Suurin osa ihmisistä asui Ukrainassa maaseudulla ja lukutaidottomuus oli hyvin suurta. Kautta Neuvostoliiton järjestettiinkin suuria lukutaitokampanjoita.

– Paikallisten erityispiirteiden korostamisella haluttiin osoittaa, että Neuvostoliitto ei ole samanlainen vähemmistökansojen sortaja kuin tsaarinaikainen Venäjä. Ukrainalaistaminen sai kuitenkin julman lopun 1930-luvulle tultaessa, Ikonen kertoo.

Stalin nousee Neuvostoliiton johtoon ja kelkka kääntyy

1920–1930-lukujen taitteessa ja 1930-luvun alussa paikallispiirteitä korostaneita alettiinkin syyttää nationalismista.

– Patriotismi oli hyvä sana, mutta nationalismi kirosana, Ikonen kertoo.

Vuonna 1928 Neuvostoliitossa valtaan nousi Josef Stalin, jonka johdolla Ukrainassakin erotettiin ja vangittiin ihmisiä.

Suuren terrorin aikana vuonna 1937–1938 tuhottiin Ukrainan älymystön jäseniä kuten virkamiehiä ja vanhoja bolševikkeja, jotka olivat olleet kommunistisessa puolueessa ennen lokakuun vallankumousta.

– Jos henkilöllä oli ollut jotain ”nationalistisia syntejä” silloin 1930-luvun alussa, ennuste oli aika lyhyt, Ikonen kertoo.

Myös tehtaissa työskennelleet, tsaarin aikana koulutetut ammattimiehet otettiin Stalinin aikana silmätikuiksi ja näitä syytettiin vasta-vallankumouksellisesta toiminnasta, taloussabotööristä ja lännen kanssa vehkeilystä.

Ikonen kertoo itse laskevansa Stalinin ajan kestäneen 25 vuotta, eli 1928–1953. Stalinismi ilmiönä alkoi ensimmäisen viisivuotissuunnitelman yhteydessä, ja sillä on ollut pitkät jäljet.

– Ikävä kyllä vaikuttaa, että historia on palannut ja sitä ilmenee edelleenkin, Ikonen toteaa.

Maatalouden pakkokollektivisointi ja katastrofaaliset seuraukset

Keskeinen jakolinja Ukrainan historiassa on Ikosen mukaan ollut se, että Etelä-Ukraina samoin kuin Etelä-Venäjä ovat sijainneet "mustan mullan" alueella, jossa viljamaa on luonnostaan hedelmällistä. Jo tsaarin vallan aikana nämä alueet toimivat Venäjän vilja-aittana.

– Maatalous on ollut hyvin keskeistä, mutta toisaalta teollisuus ja nimenomaan kaivosteollisuus: hiilikaivokset ja terästehtaat teollistumisen alusta asti, Ikonen kertoo.

Teollisuutta on ollut nimenomaan Itä- ja Kaakkois-Ukrainan alueella, eli Donbassin alueella.

Neuvostojohto aloitti vuonna 1928 todella nopean ja intensiivisen teollistumiskampanjan. Jotta uusille teollisuusalueille ja tehdastyöläisille saataisiin ruokaa ja elintarvikkeita, neuvostojohto päätyi takaamaan tehdastyöläisten ruoansaannin maatalouden pakkokollektivisoinnilla.

Maatalouden kollektivisointi tarkoitti käytännössä maatilojen pakko-ottamista yhteiskunnan haltuun sekä yksityisomistuksen lakkauttamista.

– Kollektivisointi aiheutti loppukädessä katastrofaalisia seurauksia – ei pelkästään Ukrainassa vaan myös Etelä-Venäjällä ja Kazakstanissa, ylipäätään kaikkialla, missä maatalous oli pääelinkeino, Ikonen kertoo.

Kollektivisointiin liittyi myös luokkasodan lietsominen ja kulakkien, eli varakkaiden talonpoikien tuhoaminen yhteiskuntaluokkana.

– Jos perheellä oli vaikka lehmä tai pikkuinen mylly, he olivat Stalinin mielestä riistoluokkaa siellä maaseudulla. Kaupungeista ja maaseudun köyhälistöstä koottiin joukkio, jotka sitten pakko-ottivat kulakkien omaisuutta haltuunsa ja kulakit kuljetettiin Venäjän suuntaan.

Kollektivisointikampanjan aikana vuosina 1930–1932 noin 1,5 miljoonaa ukrainalaista tuomittiin kulakeiksi.

– Kulakeilta ryöstettiin luokkasodan puitteissa omaisuus ja heidät tuomittiin lähestulkoon kansan vihollisiksi ja lähetettiin Siperiaan, Kazakstaniin tai muualle Venäjälle.

Pakkokollektivisoinnin seurauksena oli Ukrainassa holodomor, eli suuri nälänhätä vuosina 1932–1933.

Nälkä tappoi ihmisiä katujen varsille

Holodomor on ollut Ikosen mukaan jo pitkään suuri historiariita Ukrainan ja Venäjän välillä. Eri lähteiden mukaan holodomorin aikaan olisi kuollut  2,1–3,9 miljoonaa ukrainalaista ja ukrainalaiset käyttävätkin nälänhädästä termiä kansanmurha.

– Kansanmurha-termin käytön perusteena on se, että ukrainalaisilta vietiin siemenviljat ja heidät lukittiin paikoilleen kyliinsä. Osa ihmisistä siirtyi kaupunkeihin ja vaikka ihmisiä alkoi kirjaimellisesti kuolla teiden varsille, neuvostojohto ei tullut vastaan, Ikonen selittää.

Ikonen kehottaa vertaamaan tilannetta esimerkiksi Suomen sotien aikaan, jolloin maaseudulla asuvat ihmiset elivät sota- ja pula-ajasta huolimatta hieman yltäkylläisempää elämää, koska heillä oli kaikki maataloustuotteet.

– Ukrainassa tilanne oli toisin päin, koska kolhooseissa ei saanut olla yhtään mitään.

Neuvostoliitossa pidettiin huolta siitä, että puoluevirkailijat, muut tärkeät tahot, poliisit sekä armeija saivat ruokaa, mutta itse ruoan tuottajat näkivät nälkää.

Neuvostoaikana ei saanut puhua asioista varsinkaan niiden oikeilla nimillä. 1930-luvun tapahtumat alkoivat paljastua ukrainalaisille laajemmin vasta 1980-luvun lopulla.

– Paikalliset varmasti tiesivät, mutta heitä oli myös kuollut hyvin paljon. Asioiden paljastuminen 80-luvulla on tietysti kauhistuttanut ukrainalaisia.

Historiallisesti Ukrainan länsiosa, kuten Lvivin kaupungin ympäristö on kuulunut Itävalta-Unkarin kuningaskuntaan ja myöhemmin Puolaan. Nälänhätä ja kolhoosit koskivatkin siis vain Itä- ja Keski-Ukrainan aluetta, koska Länsi-Ukrainaa ei ollut vielä silloin liitetty neuvostotasavaltaan.

Toinen maailmansota ja nykyisen Ukrainan muodostuminen

Valko-Venäjä ja Ukraina olivat niitä Neuvostoliiton alueita, jotka kärsivät eniten toisesta maailmansodasta. Natsit hyökkäsivät ensiksi alueiden yli itään ja sitten Neuvostoliitto vuorostaan länteen.

Tämän lisäksi myös 2,3 miljoonaa työikäistä miestä vietiin Saksaan pakkotyöhön. Sodan jälkeen reilu 200 000 päätti, etteivät enää palaa Neuvostoliittoon.

Toisen maailmansodan absoluuttista merkitystä venäläisille, valkovenäläisille ja ukrainalaisille ei voi Ikosen mukaan liioitella. Sodan aikana kuoli 25 miljoonaa ihmistä, etupäässä nuoria miehiä.

Molotov-Ribbentrop sopimuksen, eli käytännössä Adolf Hitlerin ja Stalinin välisen sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta, jonka kohteina olivat Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania. Ukrainan kannalta oleellista oli Ikosen mukaan se, miten Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan.

Valko-Venäjän länsiosa ja nykyisen Ukrainan länsiosa olivat kuuluneet syksyyn 1939 asti juuri Puolalle.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Neuvostoliitto liitti Ukrainaan Puolan itäiset osat sekä Romanialta otetun Pohjois-Bukovinan. Vuonna 1945 Ukrainaan liitettiin vielä Taka-Karpatian alue, jonka tšekit olivat ottaneet aikaisemmin Unkarilta.

– Neuvostopropagandassa esitettiin silloin, että Ukraina on nyt vihdoin yhtenäinen ja asia esitettiin Neuvostoliitossa kyseisten alueiden vapauttamisena, Ikonen kertoo.

Se alue, minkä me nyt tunnemme Ukrainana, pois lukien Krimin niemimaa, on syntynyt lopullisesti vasta vuonna 1945.

On kuitenkin hieman kiistanalaista väittää, että juuri Neuvostoliitto olisi muodostanut Ukrainan, sillä Molotov-Ribbentopin sopimuksessa oli mukana myös natsi-Saksa.

Lue myös: Borssikeitto onkin ukrainalaista ruokaa – ravintola-alan vetoomuksessa kannustetaan nyt kokkaamaan myös Kievin kanaa: "Pienilläkin symbolisilla eleillä on merkitystä"

Nikita Hruštšovin suojasään ajasta Brežnevin tiukkaan otteeseen

Kun Stalin kuoli, Neuvostoliitossa alkoi Nikita Hruštšovin valtakauden niin sanottu ”suojasää”.

– 1960-luku on nähty hyvänä ja tulevaisuusorientoituneempana kautena, sellaisella hieman realistisemmalla otteella, Ikonen kertoo.

Tällöin Ukrainassa nousi esille nuorempi polvi, jotka olivat myöhemmin tekemässä maassa erilaisia uudistuksia 1980-luvulla.

1960-luvulla Ukrainan kielelle ja kulttuurille sekä myönteiselle kansallishengelle annettiin jälleen hieman tilaa.

Joidenkin arvioiden mukaan 1930–40 lukujen aikana jopa neljännes Ukrainan väestöstä oltaisiin hävitetty nälänhädän ja sotien seurauksena. Vasta vuonna 1960 palattiin vuoden 1941 tasolle.

Myös Krimin alue liitettiin Ukrainaan vuonna 1954, jolloin vietettiin Ukrainan ja Venäjän uudelleenyhdistymisen kolmesataavuotisjuhlaa. Juhlan kunniaksi Hruštšov antoi Krimin Ukrainalle.

Hruštšovin päätös ei miellyttänyt kaikkia kommunistipuolueen johdossa silloin, samaan tapaan kuin se on kyseenalaistettu 2000-luvulla.

Venäjä miehitti Krimin niemimaan vuonna 2014 ja liitti sen osaksi Venäjää. Vladimir Putinin tiedottaja ilmoitti jo vuonna 2017, kolme vuotta valtauksen jälkeen, ettei Krimin palautuksesta tulla keskustelemaan. Juttu jatkuu videon alla.

Kun Hruštšov sai kenkää Neuvostoliiton johdosta vuonna 1964 ja valtaan nousi Leonid Brežnev, tilanne alkoi tiuketa koko Neuvostoliitossa. 1960-luvun puolivälin jälkeen ukrainalaisia virkamiehiä ja älymystöä alettiin taas tuomita neuvostovastaisesta propagandasta ja lähettää vankileireille.

1970-luvulla myös Ukrainassa oli käynnissä varsinaisia venäläistämistoimenpiteitä, jonka taustalla oli muun muassa Brežnevin esittämä väite siitä, että olisi muodostumassa uusi historiallinen kokonaisuus: neuvostokansa.

– Brežnevin ajatuksen mukaan kaikki kansat menettäisivät vähitellen erikoislaatuisuutensa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että mitään tukea ei pitänyt antaa kansallisille kielille tai aiheille.

Seurauksena ukrainankielisten lehtien ja kirjojen painosmäärät vähenivät.

Neuvostoliiton tuomat hyödyt Ukrainalle

Kun Länsi-Ukraina liitettiin Neuvostoliittoon, se ei sujunut kivuttomasti.

Länsi-Ukrainassa on ollut 1930-luvulla fasisteja ja äärioikeistolaisia, mutta se ei tietenkään oikeuta väittämään, että maassa olisi tällä hetkellä vallassa natsit, varsinkin kun nykyinen presidentti on juutalainen.

– Siellä oli nationalistista toimintaa 1950-luvun alkuun asti. Kun tilanne oli saatu rauhoitettua, Länsi-, Keski- ja Itä-Ukraina tulivat Neuvostoliiton myötä ikään kuin saman katon alle. Alueesta tuli yhtenäinen, Ikonen selittää.

Maassa kehitettiin koulutusta ja korkeakoulutusta. Kaikki hyvä, mitä Neuvostoliitto tarjosi, oli tarjolla ympäri Neuvostoliiton aluetta.

– Elintaso nousi 1950-luvun puolivälistä aina 1970-luvun alkuun asti merkittävästi. Ihmiset olivat asuneet sodan jälkeen kuta kuinkin maakuopissa ja kasarmeissa ympäri Neuvostoliittoa. Ihmiset saivat juoksevan veden ja lähtevän viemäröinnin, oli lämmintä, eikä tarvinnut asua enää yhdessä koko lähisuvun kanssa samassa asunnossa.

Elintason nousu mahdollisti myös sen, että ihmiset pystyivät tapaamaan toisiaan omissa olohuoneissaan ja keskustelemaan rauhassa myös yhteiskuntakriittisistä aiheista.

Ukrainalaisten venäläistyminen

Nykyisessä Donetskin kaupungissa eli ensimmäiseen maailmansotaan mennessä jo 70 000 ihmistä, jotka olivat käytännössä kaikki venäläisiä. Venäläisiä oli muuttanut alueelle tehdastöiden perässä jo 1870-luvulla.

Syy, miksi alueella ei ollut juurikaan ukrainalaisia vaan juuri venäläisiä, oli se, että Venäjällä oltiin lakkautettu maaorjuus juuri edeltävällä vuosikymmenellä, joten tarjolla oli runsaasti kiertelevää työväestöä. Ympäri Venäjää suunnattiinkin työnperässä Donbassin alueelle tehdastöihin.

Ukrainassa ei ollut joutilasta työväestöä, koska maatalous pystyi työllistämään ukrainalaiset.

Jo ennen Neuvostoliittoa Ukrainassa on siis ollut jo luonnostaan venäläistä väestöä.

1950–1980-luvulla ukrainalaisen väestön määrä kuitenkin väheni ja venäläisten määrä taas kasvoi.

– Taustalla tapahtui useita prosesseja, kuten kulttuurista sulautumista, eli ukrainalaisia muun muassa venäläistyi. Myös kaupungistuminen vaikutti. Ukrainalaisuus oli vahvasti sidoksissa maaseutuun, Ikonen selittää.

– On todettu, että ukrainalaiset itse luopuivat kansallisesta identiteetistään ja ilmoittautuivat venäläisiksi väestökartoituksia tehdessä. Suurin osa venäläistyneistä ukrainalaisista asui Ukrainan kaakkoisosissa.

Venäläistymiseen on ollut Ikosen mukaan sekä vetoa että painetta.

Ei pitäisi kuitenkaan ajatella, että kieli on kansallisen identiteetin väline, koska esimerkiksi venäjä, valkovenäjä ja ukraina ovat kaikki itäslaavilaisia kieliä ja muistuttavat toisiaan.

– Niillä on yhteyttä toisiinsa ja Valko-Venäjällä ja Ukrainassa on käytössä myös paikallisen kielen ja venäjän muodostama sekakieli. Suomalaiset ovat ehkä tottuneet ajattelemaan, että olemme suomalaisia, koska puhumme suomea. Emme ehkä osaa ajatella sitä, että ihminen, joka on yksinomaan venäjänkielinen Ukrainassa, voisi kokea olevansa nimenomaan ukrainalainen. Se, että ihminen puhuu venäjää, ei tarkoita, että hän olisi identiteetiltään venäläinen, Ikonen pohtii.

Lue myös: Venäjän hyökkäys nosti 98-vuotiaan sotaveteraanin muistot pintaan – lähettää terveiset ukrainalaisille: "Maahantunkeutuja on aina ryöväri"

Perestroika ja Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus huhtikuussa 1986 ravisteli koko Eurooppaa. Onnettomuuden seurauksena noin kuusi prosenttia Ukrainan neuvostotasavallan pinta-alasta saastui.

Ydinonnettomuus tapahtui juuri sen jälkeen kun Neuvostoliiton silloinen johtaja Mihail Gorbatšov oli pannut alulle perestroikan.

Perestroika ja glasnost eli talouden uudistamista sekä avoimuutta ja julkisen keskustelun edistämistä edesauttavat prosessit olivat Moskovassa absoluuttisesti pidemmällä kuin Ukrainassa.

– Ukrainan kommunistisen puolueen johtajat pitivät edelleen yllä ”brežneviläistä” hallintotapaa, Ikonen selittää.

Kremlistä ei kuulunut tunnetusti moneen päivään ulospäin mitään tietoa ydinonnettomuudesta, edes Ukrainaan.

 – Ukrainassa salailu kesti pidempään. Kun onnettomuudesta oli ehtinyt kulua jo useampi vuosi, seuraukset tulivat selkeämmin näkyville. Epävirallisesti Ukrainassa tietysti kulki tieto suusta suuhun tai paperilla kädestä käteen, mutta julkista keskustelua aiheesta ei ollut.

– Tilanteen koko karmeus: kuolemat ja lasten sairastuminen valkeni ukrainalaisille ilmeisestikin vasta muutaman vuoden päästä onnettomuudesta. Samaan aikaan julkisuuteen alkoi tihkua tietoa muista 1900-luvun kauheuksista, kuten holodomorista ja kolhooseista ja siitä, miten ukrainalaista älymystöä ja oppineita on piinattu, tapettu ja lähetetty vankileireille.

Näillä sanoilla MTV Uutiset kertoi Tsernobylin turmasta 30 vuotta sitten. Juttu jatkuu videon alla.

Kohti itsenäistymistä

Kaikki karmeudet, joita Moskova johtoinen Neuvostoliitto oli Ukrainan alueella ja ukrainalaisille tehnyt paljastuivat samaan aikaan kuin Tsernobylin tilanne oli vielä päällä – ihmiset eivät saaneet tietoa missä säteilee ja vieläkö ylipäätään säteilee.

–  Minulla on sellainen tunne, että kun nämä asiat yhdistyivät 1980-luvun lopussa, ne eivät ole voineet olla vaikuttamatta ukrainalaisten identiteettiin, Ikonen pohtii.

Ikonen ei usko, että Ukrainan alueella vuosisatoja rinnakkain asuneiden ukrainalaisten ja venäläisten välillä olisi ollut skismaa, vaan ongelma oli nimenomaan kommunistipuolueen kanssa, jota johdettiin Venäjältä.

1980-luvun tapahtumat ja paljastukset neuvostohistoriasta olivat Ikosen mukaan avainasemassa luomassa Ukrainalla nationalismia kansaa yhdistävänä voimana.

Gorbatšov vapautti osana kansainvälistä liennytystä ja sopimista vuonna 1987–88 myös kaikki poliittiset vangit Neuvostoliitossa.

– Vankileireille lähetettyjä ukrainalaisia toisinajattelijoita palasi Ukrainaan ja he osallistuivat poliittiseen toimintaan ja heitä tietenkin kuunneltiin, koska he olivat olleet vankileireillä.

Ukraina itsenäistyi vuonna 1991 kansanäänestyksen siivittämänä. Kansanäänestyksen tulos todentui itsenäisyysjulistuksen muodossa elokuun 24. päivä 1991. Ja lopullinen silaus erolle oli Neuvostoliiton romahdus saman vuoden joulukuun lopussa.

Itsenäistymisestä huolimatta Venäjää jäi kuitenkin hiertämään varsinkin Krimin niemimaan jääminen Ukrainan alueelle.

Lue myös: Petri Sarasteen kolumni: Länsimaissa Putinin toiminta tuntuu käsittämättömältä – kuvitteleeko hän olevansa kuin muinainen sotaherra?