Kirja-arvio: Suomen johtava fillaristi on Alexander Stubb

Pyöräily oli aluksi vallasväen hupia myös Suomessa. Polkupyörät olivat liian kalliita agraari-Suomen raatajille, joilta puuttui myös toinen ratkaiseva tekijä: vapaa-aika.

Mutta ehkä toisin kuin muissa polkupyörällä näyttäytymisen maissa, se katsottiin myös naisille sopivaksi. Näin ainakin haki asiakkaita Brandt & Blombergin urheiluliike:

"Polkupyörällä ajaminen on tuki välttämätöntä naiselle. Enemmän kun mikään muu urheilu lainaa se hänelle terveyttä, uljuutta ja itseluottamusta."

Ei kovin moraalisesti viktoriaanista vuonna 1898 suuriruhtinaskunnassa.

Pyörä laajensi elinpiiriä

Sittemmin polkupyörät alkoivat ilmestyä niemiin, notkelmiin, hiekkateille ja tanssilavojen vierustoille. Ne olivat väline päästä hetkeksi irti maaseudun ahdistavasta kotitilan ympäristöstä. Nuoriso pääsi mielitiettyjään lähemmäksi edes joskus, maailma avartui, tai ainakin Suomi.

Se sytytti myös niin Juhani Ahon, I.K. Inhan kuin Pentti Haanpään, viimeksi mainittu myös kirjoitti siitä novellin, jossa laji tiivistyy humoristisesti: "Hulluna on hyvä elää."

Polkupyöriä kuitenkin piti pitää rekisterissä itsenäistymisen jälkeenkin, Helsingissä ainakin vuoteen 1930.

Kypärä pelastaa

Menopelin yhä herättämä mielenkiintoa huomattavasti suurempi reaktio suuntaan tai toiseen näkyy sekä pyöräillessä että median sivuilla. Fillaroinnin hyväksymistä ja arkipäiväisyyttä hankaloittaa talvi, vaikka suomalainen talvipyöräily on päässyt kansainväliseen mediaan asti.

Vielä vuonna 1990 tieliikenteessä kuoli yli sata pyöräilijää. Toissa vuonna menehtyneitä oli 18. Suunta on erinomainen, ja kypärän yleistyminen on auttanut.

Kuusikymppinen tietokirjailija, fillarientusiasti Jussi Helamaa kuvaa tiiviisti polkupyörän ja -pyöräilyn ensi vaiheita maailmalla ja Suomessa, valokuvin höystettynä.

Hänelle polkupyöräily on myös elämäntapa ja -asenne.

"Tie tarjoaa pääsemisen irti arkiajattelusta, ja ajajan toistuva liike vie tehokkaasti pois olemista kuormittavaa sälää", hän filosofoi. Pyöräilyn tuomaa mielen ja kehon nautintoa, ja koettelemustakin, hän lähestyy zen-tasolle asti. Yllä mainittu ote sopii myös juoksemiseen, ja se tuleekin myöhemmin kirjassa ilmi.

Stubb on pyöräilyn myöhäisherännäinen

Suomen johtava fillaristi on tietysti tasavallan presidentti. Helamaa jututti Alexander Stubbia tämän vielä ollessa Firenzessä professorina. Ilmi käy muun muassa, että Stubb on pyöräilyssä, ja vielä kilpasellaisessa, myöhäisherännäinen. Hän hurahti nelikymppisenä.

Helamaa on jututtanut toistakin huippupoliitikkoa, Maria Ohisaloa. Nuorena monilajiurheillut Ohisalo ehti myös ratapyöräillä, ja voittaa jopa SM-hopeaa. Ex-ministeri osaa nauraa itselleen; kyseisessä joukkuekisassa oli vain kaksi joukkuetta.

Polkupyöräily on ollut suuri happi artisteille kuten Esa Pulliaiselle ja Markku Toikalle.

Autoista koskaan kiinnostumaton Pulliainen sanoo yhä "lorviajelevansa", se on fillariflaneerausta, eli kuljeskelua ilman ennakkosuunnitelmaa.

"Sunnuntaipyöräilijä" Toikka puolestaan roudasi kellarista pihalle ja käyttöönsä turkoosin Bianchinsa ja taas innon, kun vuosien keikkailu oli vaatinut veronsa, ja epäterveet elämäntavat johtaneet diabetekseen, avioeroon ja yli sataan painokiloon.  

Pyöräilijöitä joka lähtöön

Pyöräilyn iloista, pelastuksesta ja työstäkin kertoo 12 henkilöä, muiden muassa alan ammattilaisia, ja jalkaproteeseilla kävelevä ja pyöräilevä sarjakuvataitelija Kaisa Leka.

Hän kertoo, kuinka työlästä parikymppisenä oli opetella taas kävelemään, ja sittemmin pyöräilemään, amputaatioiden jälkeen. Voisi sanoa, että on asenteesta kiinni. Leka on miehensä kanssa fillaroinut monella mantereella, ja polkenut Yhdysvaltain halki.

Avartava näkökulma on tämä: "Proteesit ovat kehittyneet huimasti. Ja hauskaa sinänsä, että vaikka ihmiskeho ikääntyessä väsyy ja kuluu, niin minä saan tilalle aina uudet jalat, kun vanhat on käytetty loppuun."

Miksi ihminen pyöräilee? Ei sille ole tyhjentävää selitystä, miksi pitäisi olla. Pyöräily on päinvastoin selittelyjen ja analyysien tuolla puolen. Se on, kuin kävely ja aurinko ja tuuli. Fillarilla pääsee päämäärään, a:sta b:hen, tai sitten voi polkea vaikka soikiota.  

Mukava ja sutjakasti luettava kirja. Sopivasti funtsimista, historiaa, tarinoita ja tien päällä olemista.