Alain Mabanckou: Kuppinurin. Aviador. 192 s. 2020 (suom. Jaana Seppänen)
Miestä väkevämpään mieltynyt äijä surkuttelee elämäänsä ja kuuntelee toisia kohtalontovereitaan baarissa päivästä toiseen.
Nämä niin sanotut rajut tilitykset eivät ole suomalaisten yksinoikeus.
Kuppinurin-niminen ikääntyneempi mies on juuttunut lasin ääreen tuhansia kilometrejä Suomesta etelään Brazzavilleen Kongon tasavaltaan, kapakkaan nimeltään Rahalla $aa.
Sen omistaja Umpikotilo on vaatinut kirjallisesti kyvykästä Kuppinurinia ylöskirjaamaan asiakkaidensa murheita. Kronikoitsijan omakin tulee kerrottua siinä sivussa ja sivuilla.
Kongossa syntyneen, Ranskassa ja Yhdysvalloissa asuvan Alain Mabanckoun roisi, hauska ja hengästyttävästi tarinoiva romaani kertoo pohjavireeltään surullisia ja väkivaltaisiakin elämänkohtaloita.
Kännääminen, kusemiskilpailut ja toisen puolison kiksauttaminen kulkevat samassa virrassa Ranskan siirtomaahistorian, sen jälkien ja identiteettien käsittelyn kanssa.
On niin kouluja käyneen ja Pariisia myöten menestyneen alamäkeä, karismaattisia uskonnollisia huijarijohtajia, kuin valtaapitävien väkivaltakoneiston väkivaltaa, mikä on myös raakaa todellisuutta. Unelmien Amerikkakin on koettu.
Hillittömäksi yltyvät alastomat muistelot auttavat kestämään niin häpeää kuin koettua ruumiillista kipeää.
Maan presidentin räyhääminen alaisilleen on puolestaan silkkaa Hitler kuulee -parodiaa, jo ennen näitä videomeemejä. Mabanckoun romaani ilmestyi alun perin ranskaksi 2005.
Ranskalaisuutta ja muiden siihen ylistävästi suhtautumista katsotaan ulkopuolelta ja sarkastisesti.
Mutta vaikka myös vanhan emämaan kielioppiniuhottamistakin piikitellään, piikit kohdistuvat myös kongolaisiin. Kuka meistä on lopulta toisia parempi muka…
Jaana Seppänen on suomennoksessaan onnistunut säilyttämään Mabanckoun kielellisen suihkulähteen elävästi.
Mabanckou ei halua pitää romaaniaan ”afrikkalaisena”, eikä se sen erityisemmin afrikkalainen olekaan, mitä afrikkalaisuudella sitten halutaankaan tarkoittaa. Manner kun on jättimäinen, valtioita yli 50, kieliä ja kulttuureja niin, että ”eurooppalaisuus” kalpenee (juu, sanaleikki).
Vielä kuin humalaisesti toistaen: Kertojat murehtivat elämäänsä brazzavilleläisessä baarissa, mutta samankaltaiset elämän pieksemät kohtalot ryyppäämisineen ja henkisine ja fyysisine mustelmineen ovat tuttuja pitkin poikin Tellusta. Sekä muuttumatonta että tätä päivää.