Fernanda Melchior: Hurrikaanien aika. Aula & Co. 2021. 210 s. (Suom. Emmi Ketonen)
Sade ja tähden tuike armahtavat.
Noidat, tappavat kiroukset ja taikausko elävät väkevästi älykännyköiden ja plasmatelkkarien aikakaudella.
Kun rahaa on räävittävä kasaan kaupustelulla tai perseensä myymisellä, ikiaikaiset huhut suuresta kirstusta tai säkistä täynnä kultakolikoita alkavat kuulostaa paitsi uskottavilta myös pakkomielteiseltä.
Vankasti kiinni pönkätyn oven mysteeri rähjäisen noitatalon toisessa kerroksessa fiktiivisen La Matosan mitättömässä kylässä kiehtoo pauloihin poliisipäällikönkin. Ja hänellä jos kellä lopulta on pikkukylän valta.
Meksikolaisen Fernanda Melchorin romaani ei ole dekkari, vaikka alussa joesta löytyy kylän noita. Hänet on tapettu nykymeksikomaisen julmasti.
Tapetun noidan äiti oli noita. Hän kuoli hurrikaanikaudella 1978. Tämän lapsesta Pikku-Noidasta kasvoi aina mustiin vaatteisiin kätkeytyvä Noita, jonka kotona kävivät hakemassa neuvoja ja rohtoja kylän naiset, ja löyhkäävää ja halveksivaa homoseksiä hakevat pojat ja miehet.
Noita sai vuokratuloja tehtaalle vuokraamastaan maasta. Kuinka paljon, ja milloin maksut loppuivat? Kukaan ei tiedä, mutta rahaa hänellä aina tuntui riittävän.
Murhamysteeri keriytyy pikkuhiljaa vääjäämättömästi auki.
Noitaa lähellä asunut Yesenia-tyttö näki, kuinka vihaamansa serkkupojan liikenneonnettomuudessa rampautunut ottoisä Munra oli kuskina, kun kaksi tyyppiä raahasi Noidan kodistaan Munran odottavaan autoon.
Munra kiistää syyllisyytensä, mutta tietää eikä kerro, että nuo kaksi olivat poikapuolensa Luismi ja tämän kaveri, isänsä hylkäämä Brando, joka vihaa äitinsä loputonta rukoilua.
Murhaaja löytyy, mutta onko sillä lopulta väliä. Hobbesilainen dystooppinen elämä ja kuolema ovat henkilöiden solutasolla asti, ja huorabaarien ja kodiksi kutsuttujen läävien läkähdyttävässä ilmassa ja rähjäisissä huonekaluissa.
Tässä tarinassa perheet eivät ole rikkinäisiä. Ne ovat räjähtäneet atomeiksi ja rakkaudettomuudeksi.
Melchorin tahti on nais- ja homovihan, pelon, väkivallan, nöyryytysten, alkoholin ja huumeiden, itsensä myymisen, petosten, lian, liman, alaikäisten hyväksikäytön, ja vuosisataisten rasististen rakenteiden katkeamatonta rancheroa.
Nokkimisjärjestyksen oppii väkisin, koska se vain on kuin luonnonvoima. Ei edes kannata rimpuilla irti. Isät ja äidit vihaavat ja puhuvat raa’asti lapsilleen, lapset vihaavat vanhempiaan.
Jos elämässä surkeuden kierre ei enää voi viedä vielä alaspäin, se heittelee pitkin huoraamispuskia, tai sellin seiniin, kuin hurrikaani irronnutta aaltopellin palasta. Huumeiden täyttämää ’lepoa’ tarjoaa hetkeksi patja, jonka tahmainen lika saisi kunnon kansalaisen oksentamaan.
Hätähuutoja ei huudeta ääneen. Ne niellään kuin veri hakatuilta huulilta. Tässä rujon tuolla puolella olevassa maailmassa kukaan ei kuitenkaan auta.
Jos huutaa, on sidottu sairaalan sänkyyn. ”Äiti, voi äiti, hän huusi vastasyntyneiden kanssa kuorossa. Haluan kotiin äiti, anna anteeksi kaikki, mitä tein sinulle”, Norma-tyttö haluaa joko mielessään tai ääneen. Huuto sekoittuu kosmologiseen toivottomuuteen. Äidistä ei ole tulemaan apuun.
Raskaana ollut Norma oli menettänyt lapsensa juotuaan Noidan antamaa litkua. Norma ja Luismi ovat kimpassa, mutta tulevan lapsen isä ei olisi ollut Luismi, vaan Norman ottoisä.
Melchorin tarinan alkusysäys oli tositapaus Veracruzissa, missä mies oli silvoten murhannut kirouksen langettamisesta syyttämänsä naisen.
Kirjan lauseiden viivanvetämismäinen intensiivisyys ja tapahtumien moninäkökulmaisuus tarkoittavat, että jos vain mahdollista, teos on parasta lukea yhteen ja samaan hengenvetoon.
Romaani elää Meksikon monitasoisessa todellisuudessa. Taikausko ja kuoleman kultti sykkivät köyhyyden ja toimeentulon surkeuden, machismon ja muun syvän epätasa-arvon, nuorisomuotien, älykännyköiden, öljyteollisuuden ja huumeiden keskellä.
Hurrikaanien aika on tästä pökerryttävä, hallusinatorinen kuvaus.
Suomentaja Emmi Ketosella ei ole ollut helppo työ, mutta jälki palkitsee. Ei-tamperelaisena yksi sana pisti silmään: rotvalli. Mutta siis kaikkiaan, hän on saanut Melchorin kielen pyörryttävästi elämään.