Kirja paljastaa Ekku Peltomäen, 70, rankan elämän: Alkoholismia, masennusta ja talousvaikeuksia

5425576
Ekku Peltomäestä julkaistiin elämäkerta 70-vuotispäivän kunniaksi.
Julkaistu 13.04.2016 10:34

MTV VIIHDE

Valotaiteilija Ekku Peltomäki kertoo laajasti elämästään keskiviikkona julkaistussa kirjassa.

Valotaiteilija Ekku Peltomäki nousi julkisuuteen mallintöidensä kautta. Sittemmin valotaiteilijana tunnetuksi tullut Peltomäki täyttää tänään keskiviikkona 70 vuotta, jonka kunniaksi hänestä on julkaistu Ekku Peltomäki - Valoissa ja varjoissa -niminen elämäkerta. Kirjan on kirjoittanut Tomi Lindblom.

Kirja valottaa laajasti Peltomäen elämää koko kansan julkkiksen Aira Samulinin rinnalla 1970-luvun alusta vuoteen 2004 saakka. Samulin ja Peltomäki olivat yhdessä yli kolmekymmentä vuotta, kunnes Ekun alkoholismi alkoi oireilla uudelleen ja Aira otti eron miehestä.

6111094

Ekku Peltomäki ja Aira Samulin  Aira Samulinin 80-vuotissyntymäpäivänä Bio Rexissä 26. helmikuuta 2007.

Kolme vuotta sitten Peltomäki joutui katsomaan alkoholismiaan silmästä silmään ryyppyputkien venyttyä Espanjan-lomalla. Peltomäki ajatteli riistävänsä hengen itseltään, mutta muutti mielensä viime hetkillä.

– Kun olin krapulastani sen verran selvinnyt, kiipesin läheiselle kukkulalle meren partaalle. Katsoin alas Välimeren aaltoja ja ajattelin, että kohta kaikki on ohi.

– Kahdesti olen sinne kiivennyt ja kahdesti olen ollut kaiken valmis jättämään. Molemmilla kerroilla olen tullut järkiini. Aloin ajatella, että millaisen esimerkin jätän jälkipolville, jos tuonne nyt hyppään.

Talousvaikeudet kuormittivat

Peltomäki onnistui rakentamaan menestyksekkään uran valotaiteilijana mallinuransa jälkeen. Hän on työskennellyt vuosien mittaan monien maailmantähtien – Jon Bon Jovin, Leonard Cohenin ja Tina Turnerin – konserteissa.

Talousrintamalla menestys on ollut vaihtelevaa, ja Peltomäki kertookin epäonnisista talokaupoista, jotka ajoivat hänen vuosien velkavankeuteen.

– Vaikka kaikki johtavat poliitikot olivat vannoneet, että markkaa ei devalvoida, niin devalvoitiin se kuitenkin. Se oli musta uutinen monille, joilla oli valuuttalainaa. Niin myös minulle. Siitä hetkestä, marraskuusta 1991, alkoi taloudellinen alamäkeni, Ekku kertoo kirjassa.

2162654

Aira Samulin ja Ekku Peltomäki Hyrsylänmutkan pihapiirissä tilan 20-vuotispäivien aikaan vuonna 2003.

Peltomäen lainat oli otettu Aira Samulinin yrityksen nimiin. Viimeisen taloista kertyneen velkansa hän sai maksettua elokuussa 2015 yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

– Takana oli 22 kurjaa vuotta ja 22 vuotta löyhässä hirressä.

Peltomäki perusti uuden yrityksen, joka asetettiin konkurssiin vuonna 2004. Samalla Peltomäki todettiin varattomaksi. Konkurssissa hänelle määrättiin 100 000 euron velat ulosottoon. Oikeus vähensi velan lopulta puoleen.

– Taistelu veloista ja rahoista kuitenkin jätti jälkensä minuun ja masennuin aika syvästi pahimman murheen aikana. Olen vasta jälkeenpäin tajunnut, miten uupunut jossain vaiheessa olin. En tunnistanut masennusta silloin, kun se oli päällä, Ekku kertoo kirjassa.

Ekku Peltomäki – Valoissa ja varjoissa julkaistaan 13. huhtikuuta. Tomi Lindblomin kirjoittaman kirjan voi ladata ilmaiseksi osoitteesta www.visualmedia.fi.

Tuoreimmat aiheesta

Aira Samulin