Kirjeenvaihtajan kommentti: Biden kieltäytyi menemästä muistitestiin ja vannoi pysyvänsä kisassa – osa demokraateista järjestää jo hätäkokousta

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden yritti pelastaa vaalikampanjansa uudella televisioesiintymisellä. 

Biden esiintyi paremmin kuin väittelyssä, mutta kieltäytyi menemästä muistitestiin, mikä tuskin rauhoittaa epäilevien demokraattien hermoja, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.

ABC-uutiskanavan konkaritoimittaja George Stephanopoulos aloitti noin 20 minuutin haastattelun vaatimalla selitystä Bidenin surkeaan väittelyesitykseen. 

Biden otti vastuun epäonnistumisesta, mutta sanoi olleensa uupunut flunssan vuoksi eikä tajunnut levätä ennen väittelyä tarpeeksi. 

Bidenin mukaan Donald Trumpin valheet ja ylipuhuminen myös sekoittivat häntä. Stephanopoulos kysyi katsoiko Biden debatin jälkikäteen.

– En usko, että katsoin, vastasi Biden, mistä jäi olo, ettei Biden ollut aivan varma katsoiko.

– Oletko sama mies kuin 3,5 vuotta sitten kun aloitit virassa, jatkoi toimittaja.

– Menestysmielessä kyllä, vastasi Biden.

Biden ei sekoillut kuten väittelyssä ja korosti ulkopoliittisia saavutuksia, kuten Naton laajentumista ja Ukrainan tukemista.

Toimittaja palasi kuitenkin kaikkia kiinnostavaan kysymykseen, Bidenin kuntoon.

– Suostutko tekemään neorologisen ja kongnitiivisen testin ja julkistamaan tulokset amerikkalaisille?

Biden vastasi, että näitä taitoja testataan hänen presidentintyössä joka päivä. Toimittaja kysyi muistitestistä uudestaan, mutta Biden kieltäytyi menemästä testiin.

Kieltäytyminen tuskin rauhoittaa hermostuneita demokraatteja. Päinvastoin testi voisi rauhoittaa epäilijöitä. Nyt moni kysyy, mitä hän siis peittelee?

Useampaa demokraattia ahdistaa myös se, ettei Biden suostunut uskomaan toimittajan listaamia gallup-lukuja, missä Biden on Trumpia jäljessä useita prosenttiyksikköjä niin kansallisesti kuin vaa’ankieliosavaltioissa.

Tulevat päivät näyttävät

Vaikka Biden sanoi uskovansa, että hän on yhä puolueen paras ehdokas presidentiksi, jotkut demokraattipuolueen merkittävistä rahoittajista ovat uhanneet lopettaa lahjoitukset ellei Biden vetäydy. 

Neljä kongressiedustajaa on julkisesti vaatinut Bidenia lopettamaan kampanjansa ja demokraattisenaattori Mark Warner järjestää maanantaille hätäkokousta, missä on tarkoitus keskustella senaattoreiden kesken Bidenin kohtalosta. 

Ei ole vielä tietoa kuinka moni demokraattisenaattori on valmis keskusteluihin, mutta on selvää, ettei paine ota hellittääkseen.

Osalle demokraateista haastattelu oli kuitenkin helpotus eikä heillä ole aikomusta kääntää selkäänsä presidentille. 

Bidenin jaksaminen jakaakin demokraattipuoluetta ja se on heidän presidenttikisan kannalta huolestuttavaa. 

Trumpin kampanjalle demokraattien kaaos luo etulyöntiaseman, mutta se ei tuntunut Bidenia huolettavan. 

Hän sanoo jättäytyvänsä kisasta vain jos käsky tulee ylempää.

– Pudottaudun kisasta vain, jos Jumala niin määrää, Biden sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat