Kirjeenvaihtajan kommentti: Tillerson pääsi kärsimyksistään, tilalle kidutusta kannattava Trump-mies

6:03img
Julkaistu 13.03.2018 17:44
Toimittajan kuva

Mari Karppinen

mari.karppinen@mtv.fi

@MariKarppinen1

Kun Rex Tillerson nimitti presidentti Trumpia ääliöksi kuukausia sitten, tiesimme, että hänen päivänsä ulkoministerinä ovat luetut.

Tillersonin ja Trumpin eripura on niin kitkerää, etteivät miehet pääse julkisuudessa sopuun edes potkujen ajankohdasta. Valkoisen talon mukaan Tillersonia pyydettiin väistymään jo perjantaina. Ulkoministeriön lausunnon mukaan Tillerson luki potkuista tänään Twitteristä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

h_53754166

Tillersonin harmiksi on sanottava, että hän oli harvinaisen epäonnistunut ulkoministeri. Hän ei vastustanut oman ministeriönsä budjetin leikkauksia, oli eristäytynyt eikä nauttinut presidentin luottamusta. Trumpin harmiksi on todettava, että hänen kaoottisessa hallinnossa kokeneemmankin diplomaatin olisi vaikea onnistua.

Trumpista Tillerson oli liian pehmo ja CIA:n johtajan Mike Pompeon maine on aggressiivisempi. Trump sanoi tänään itsekin, että Pompeo myötäilee hänen ajatuksiaan enemmän kuin Tillerson.

Mike Pompeo

Mikäli senaatti vahvistaa Pompeon nimityksen, hänen voi kaikin tavoin olettaa olevan tehokkaampi ulkoministeri kuin Tillersonin.

Konservatiivina tunnettu Pompeo on kritisoinut Iranin ydinsopimusta, kannattaa kyseenalaisen Guantanamon vankilan ylläpitoa ja puolustaa kidutusta. Kaikki edellisessä listassa ovat linjassa Trumpin näkemyksien kanssa. Trumpin mieleen on erityisesti Pompeon lausunnot siitä, kuinka vähän Venäjä olisi vaikuttanut vaalien lopputulokseen.

Mikäli senaatti vahvistaa Pompeon nimityksen, hänen voi kaikin tavoin olettaa olevan tehokkaampi ulkoministeri kuin Tillersonin. Trumpin politiikan arvostelijat kuitenkin pelkäävät, että hän on liikaa Trump-mies ja presidentin ajatuksille on yhä vähemmän kyseenalaistajia.

0:47img

3:54img

1:39img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat