Kirkko on ollut liian hiljaa Israelin toiminnasta Gazassa, sanoo Turun piispa MTV:lle

10:25img
MTV:n Uutisextrassa piispa Mari Leppänen ottaa kantaa myös koulujen kristillisten perinteiden perumiseen ja antaa musiikkisuosituksen jouluun.
Julkaistu 21.12.2024 08:45
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Israelin roolia pitää pystyä arvioimaan kriittisesti, sanoo Turun piispa Mari Leppänen MTV:n Uutisextrassa.

Kun Suomi valmistautuu jouluun, kärsimys Gazassa jatkuu. 

Israel on surmannut ja haavoittanut Hamasin hyökkäyksestä alkaneessa konfliktissa valtavaa määrää siviilejä, myös lapsia.

MTV Uutiset kysyi Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäseltä, onko Suomen evankelis-luterilainen kirkko ollut aiheesta liian hiljaa.

– Kyllä kirkkokin varmaan on ollut liian hiljaa, Leppänen arvioi Uutisextra-ohjelmassa.

Joulun aika on Leppäsen mielestä hyvä aika kiinnittää huomiota sota-alueen lapsiin, onhan kyse Raamatun mukaan myös Jeesuksen syntysijoista.

– Kyllähän se tilanne on ihan järkyttävä. Ajattelee vaikka Gazaa, jossa puolet asukkaista on lapsia, joilla ei ole mitään osaa tähän konfliktiin. Vaikka ratkaisut konfliktista ulos voi olla vaikeita, ajattelen, että kysymys siitä, miten lapsia siellä kohdellaan, on hyvin yksinkertainen. 

"Emme voi kääntää katsetta pois"

Kirkko ei Leppäsen mukaan ole sinänsä katsonut Israelin toimintaa sormien läpi, mutta kirkon piirissä on hänen mukaansa pienempiä ryhmiä, joilla on vahvoja tunteita Israeliin liittyen.

Israelilla on tietenkin oma merkityksensä kristilliselle kirkolle ja kristityille sekä historian että uskonsisällön takia.

Juuri siksi alueen tapahtumia ja Israelin toimintaa on Leppäsen mielestä pystyttävä arvioimaan kriittisesti.

– Me emme voi kääntää katsetta pois siitä, mitä siellä siviileille ja lapsille tapahtuu.

Kristillisen sionismin edustajat voivat puolustaa Israelin toimintaa sodankäyntiä myöten sillä argumentilla, että Raamatussa Israelia pidetään luvattuna maana.

Turun piispa ei ajattelulle tässä tilanteessa lämpene.

– Raamattua käytetään monenlaisissa tilanteissa argumentteina. Se on niin monitahoinen kirja tai kirjasto, että sieltä pystytään perustelemaan erilaisia asioita, Leppänen sanoo.

– Ajattelen, että se ei ole tässä tilanteessa oikein. Se on monimutkainen kysymys. Palestiinassa on myös kristitty vähemmistö, jotka ovat arabeja, Leppänen huomauttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Lähi-idän kriisi