Kirkosta eroamistahti hidastui, suomalaisten uskonnollisuus yhä monimuotoisempaa – nuorten keskuudessa yleistyy uushenkisyys

Koronapandemia hidasti kirkosta eroamisen tahtia kahtena edellisenä vuotena. Tänä vuonna luterilaisesta kirkosta on kirkon tilaston mukaan huhtikuuhun mennessä eronnut hieman yli 13 000 ihmistä.

Vaikka kirkosta erotaan, niin sinne myös liitytään – tänä vuonna evankelis-luterilaiseen kirkkoon on liittynyt reilut 7 200 ihmistä.

Uutisaamussa vierailleen Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtavan asiantuntijan Jyri Komulaisen mukaan suomalainen uskonnollisuus on tätä nykyä monimuotoista. Hänen mukaansa Suomessa vallitsee yhä perinteinen kirkkokristillisyys ja kirkon sisällä erilaiset sitä haastavat herätysliikkeet.

– Toisaalta on ollut hyvin laajamittaista maallistumista. Uskonnottomuus on varsin yleistä. Uskonto ei välttämättä kiinnosta kaikkia. Tämä on se skenaario, johon on totuttu viimeisinä vuosikymmeninä.

Lue myös: Talouskurimus vähentää seurakuntia Suomessa – kirkkohallitus lakkauttaa nyt nämä kuusi seurakuntaa

Maahanmuutto tuo Suomeenkin erilaisia maailmanuskontoja, joista Komulaisen mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla näkyvimpinä ovat olleet islam ja hindulaisuus.

Niin ikään Afrikasta kulkeutuu erilaisia henkisiä suuntauksia.

– Myös afrikkalaisia kristillisiä seurakuntia, jotka ovat aika näkymättömiä valtaväestölle, mutta niitäkin on erilaisia yli kymmenen kappaletta. Siellä on afrikkalaistaustaista maahanmuuttoa, jotka kokoontuvat helluntalaistyyppisiin afrikkalaisiin jumalanpalveluksiin, Komulainen luettelee.

Uushengellisyys

Viime aikojen ilmiönä Komulainen mainitsee niin sanotun uushengellisyyden, joka poikkeaa perinteisistä kirkkouskonnoista ammentamalla esimerkiksi itämaisista henkisyyden ja kulttuuriin suuntauksista.

Vuonna 2019 julkaistun maailmanlaajuisen ISSP -vertailututkimusohjelman teemana oli uskonto. 

Tulosten perusteella havaittiin esimerkiksi osallistujamaa Suomen osalta, että 25–34-vuotiaiden naisten keskuudessa puolet (49 %) identifioitui uskonnosta etääntyneiksi, mutta hengellisiksi ihmisiksi, joita kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat.

– Eräänlainen uususkonnollisuus vaikuttaa suomalaisten parissa. Mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, sitä kiinnostuneempia ollaan uusista ilmiöistä. Se näkyy esimerkiksi joogan kautta. Ei niin, että kaikki joogaavat noudattaisivat hindulaista filosofiaa, mutta jotkin joogakoulut opettavat sitä. Monilla suomalaisilla saattaa olla yöpöydällään kirja, joka käsittelee budhalaista filosofiaa…Tällainen uusi kupliva henkisyyden skene on todella kiinnostavaa.

– On ihan selvää, että tämä monimuotoisuus on myös kirkon sisällä ja aika jännittävä tilanne, Komulainen toteaa.

Maallistuminen ja dogmaattisuus

Kärjistäen, dogmatismissa noudatetaan tiukasti oppilauseita ilman sen suurempaa kritiikkiä. 

Perinteisesti, tai niin sanotusti ennen vanhaan, Jumalalta on kysytty kädet ristittynä neuvoa tai apua erilaisissa tilanteissa.

Komulainen oikoo käsitystä uskontojen tiukasta dogmaattisuudesta toteamalla, ettei dogmaattisuus ole itsessään uskonnon olemus.

– Kaikkien uskontoperinteiden sisällä on vahvoja virtauksia, jotka yleensä jopa kritisoivat ritualismia ja tiukasti rakennettuja opinkappaleita. Kristinuskossa Jeesus monin tavoin haastoi oman aikansa kirjanoppineet, joilla oli tarkat säännöt ja dogmaattiset lauseet. Jeesus korosti omassa toiminnassaan yksinkertaisten ihmisten luottamusta Jumalaan ohi opinkappaleiden.

– Tässä mielessä kirkkoa ja kristinuskoa ei pidä käsitellä sen dogmaattisuuden kautta, Komulainen huomauttaa.

Tiukkoja oppeja myös uskontojen ulkopuolella

Komulaisen mukaan dogmaattisuus näkyy kirkon ulkopuolisessa arjessa sosiaalipsykologisena ominaisuutena, joka ilmentyy esimerkiksi erilaisten yhteisöjen rakentamisena.

Vaikka merkittävä osa uskonnottomista suhtautuu asiaan välinpitämättömästi, niin tietylle osalle uskontojen ulkopuolella eläville erilaiset dogmit ohjaavat toimintaa tiukasti.

– Sitten on tietty prosentti sellaisia ateisteja, jotka ovat vahvasti vakaumuksellisia ja haluavat ateismiaan levittää. Heidän ajattelumallinsa ja uskontokritiikkinsä on usein aivan yhtä fundamentalistista, kuin sen kovan linjan kristityn, joka haluaa tulkita kristinuskon jonkinlaisena oppikokoelmana.

Kristittyjen ajojahti?

Komulainen ei tunnista väitteitä siitä, että kristityt joutuisivat nykyisessä kotimaan ilmapiirissä jonkinlaisen vainon tai jopa ajojahdin kohteeksi elämänkatsomuksensa perusteella.

– Kansalaiskeskustelussa totta kai on kiivaitakin mielipiteitä ja joskus kristinuskoa käytetään politiikan välikappaleena, jolloin keskustelu politisoituu. Mutta mielestäni Suomessa on hyvä uskonnonvapaus, Komulainen sanoo.

Kansanedustaja Päivi Räsäselle (kd.) vaadittiin keväällä Helsingin käräjäoikeudessa sakkoja kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hänen homoseksuaaleja koskevien kirjoitustensa vuoksi.

Käräjäoikeus hylkäsi maaliskuun lopulla kaikki syytteet Räsästä vastaan. Syyttäjät ilmoittivat tyytymättömyytensä käräjäoikeuden ratkaisuun huhtikuun alussa ja valittavansa tuomiosta.

Lue myös: Päivi Räsäsen raamattukiista etenee hovioikeuteen – "Iloitsen siitä, että keskustelu Raamatusta edelleen jatkuu"

Komulaisen mukaan Räsäsen oikeustapauksessa ei ole kysymys ajojahdista.

– Ei todellakaan. Olen itsekin kritisoinut Räsäsen ajatuksia teologisella perusteella. Tämä keskustelu ei liity siihen, etteikä Suomessa saisi ilmaista kristillisiä mielipiteitä. Kyse on siitä mitä ovat kristilliset mielipiteet ja miten ne pitää ilmaista ihan kirkon sisäisenä keskusteluna, Komulainen arvioi.

Katso koko Uutisaamun keskustelu artikkelin alussa olevalta videolta, jossa Helsingin yliopiston professori Miikka Ruokanen kommentoi herätysliikkeiden asemaa Suomessa.