Kittilän kunnanjohtaja kertoo kunnan valmistautuneen evakuoimaan yhteensä 71 henkilöä tulvan varalta.
Lappiin on odotettavissa lähipäivien aikana suurtulvia. Tämän kevään tulvista on ennustettu äärimmäisen pahoja, sillä suuri lumimäärä on sulanut nopeasti lämpöaallon vuoksi.
Lapin maakunnan länsiosassa sijaitseva Kittilän kunta on yksi alueista, jotka tulevat todennäköisesti kärsimään suurtulvista kohtalokkaimmin. Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsen kommentoi MTV Uutisille, että tulva voi iskeä niinkin aikaisin kuin huomenna aamulla.
– Tänään arvioidaan se kriittinen hetki, kun saamme uusimmat ennusteet. Olemme kuitenkin varautuneet aloittamaan evakuoimistoimenpiteitä huomenna aamulla kello 9. Tietenkin jos tulee kylmiä öitä, niin tilanne muuttuu, mutta jos lämpimät säät jatkuvat ja tulee esimerkiksi sateita, niin me toimimme sen mukaisesti, Jämsen kertoo.
Kunta valmistautunut evakuoimaan palvelutalon torstaiaamuna
Kunta on varautunut evakuoimaan useita asuintaloja ja rakennuksia, joihin kuuluu esimerkiksi riskialueella sijaitseva Pääskylän palvelutalo.
– Kun evakuointi käynnistyy, se koskee yhteensä 71 henkilöä. Pääskylän palvelutalossa on 25 henkilöä. Onhan se aika paljon, Jämsen kertoo MTV Uutisille.
Kittilässä ei ole todettu yhtään uutta koronatartuntaa sitten pääsiäisen. Siitä huolimatta Jämsenin mukaan esimerkiksi palvelutaloa evakuoidessa otetaan huomioon ennen kaikkea ihmisten terveys ja se, ettei korona leviä.
– Tulvatilanteissa on olemassa aina myös epidemiariski. Koronatilanteen myötä huolehdimme siitä, että teemme asianmukaiset suojautumistoimenpiteet. Ikäihmisten terveys ei saa vaarantua missään vaiheessa, Jämsen kertoo.
Kunnalle iso takaisku oli myös Levin hiihtokeskuksen sulkeminen keskellä kuuminta talvisesonkia. Vaikka kevät on tuonut mukanaan paljon vastoinkäymisiä, uskoo Jämsen kunnan selviytymiseen.
– Kittilä on kokenut historian saatossa kaikenlaista. Me olemme selvinneet sota-ajan poltoista, vuoden 2005 suurtulvasta ja monesta muusta. Kyllä me tulemme selviämään myös tästä, Jämsen kertoo.