Kivihiilen käyttö kaukolämmön tuotannossa lisääntyi viime vuonna

Helsingin Energian tutustumiskäynti Uspenskin katedraalin alla olevaan kaukolämpötunneliin Helsingissä 1. joulukuuta 2009. (LEHTIKUVA)
Helsingin Uspenskin katedraalin alla kulkeva kaukolämpötunneli 1. joulukuuta 2009 kuvattuna.MTV3
Julkaistu 30.01.2017 10:20

MTV UUTISET - STT

Kivihiilen osuus energialähteenä kaukolämmön tuotannossa kasvoi viime vuonna. Kivihiilen osuus nousi 26 prosenttiin, kun se toissavuonna oli 21 prosenttia, käy ilmi Energiateollisuuden selvityksestä. 

Syynä on Energiateollisuuden mukaan se, että hiiltä on saanut edullisesti ja maakaasu on veroratkaisuilla tehty entistä kalliimmaksi polttoaineeksi. 

Lähivuosien aikana kivihiilen käyttö vähenee merkittävästi, järjestössä uskotaan. 

Selvityksestä käy ilmi, että jätettä ja lämpöpumppuja käytetään yhä enemmän kaukolämmön tuottamiseksi. Energiateollisuuden mukaan viime vuonna jätteiden määrä tuotannossa kasvoi 14 prosenttia ja pääasiassa lämpöpumpuilla saatavan lämmön talteenotto 20 prosenttia. 

Uusiutuvien energiamuotojen osuus tuotannosta oli noin kolmasosa, suunnilleen saman verran kuin toissavuonna.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa