Perjantaina uutisoitiin, että Suomen merialueilla mitattiin ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa hirmumyrskyä.
Ilmatieteen laitos kertoi asiasta perjantai-iltana, että Rauman Kylmäpihlajalla keskituuli ylitti 33 metriä sekunnissa noin yhdeksän aikoihin illalla. 33 metriä sekunnissa ylittävä keskituuli täyttää hirmumyrskyn kriteerit.
Voimakas tuuli riepotteli perjantai-iltana Suomen länsirannikkoa Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Rauman Kylmäpihlajassa mitattiin voimakkaimmat puuskalukemat, 39,6 metriä sekunnissa. Keskituulen nopeus oli korkeimmillaan 33,5 metriä sekunnissa.
Ilmatieteen laitos kertoo, että aiemmin Suomessa ainoastaan tunturien huipuilla olevissa mastoissa on silloin tällöin mitattu vähintään 33 metriä sekunnissa lukemiin keskituulien osalta.
Lue myös: Suomen merialueilla ensimmäistä kertaa hirmumyrskyä!
Ensimmäinen mitattu hirmumyrsky, muttei ehkä ensimmäinen historiassa
Vaikka Suomen merialueilla ei ole aiemmin mitattu hirmumyrskylukemia, ei se tarkoita, ettei niitä olisi saattanut ennen mittausten aloittamista olla.
Ilmatieteenlaitos kertoo, että 28. elokuuta 1890 Suomen eteläosissa riehui erittäin voimakas matalapaine, joka kaatoi laajalti puita.
Kun meteorologit ovat tutkineet eri maista kerättyjä ilmanpainehavaintoja, ovat he pystyneet arvioimaan jälkikäteen kyseisen matalapaineen tuulia. Tuolloin Pohjois-Itämerellä 10 minuutin keskituulen nopeus on arviolta ollut 30–35 metriä sekunnissa, joten mahdollisesti tuolloinkin on näillä vesillä ollut hirmumyrsky.
3:37