Mauno Koivisto oli lentopallokentällä tiukasti peliin keskittynyt ja virheet nopeasti taakseen jättänyt johtohahmo, joka pukukopissa viihdytti pelikavereita puheillaan.
Koivisto oli pitkään Suomen tunnetuin lentopalloilun harrastaja ja pelasi vuosikymmenien ajan Sikariporras-joukkueessa. Se pantiin pystyyn, kun Lentopalloliitto perusti 5-sarjan, josta ei voinut pudota.
– Se oli meille sopiva sarja. Sikariportaaseen tuli sitten sellaisia tirehtöörejä ja sikarinpurijoita, Koivisto kertoi vuoden 2009 haastattelussa, jonka Lentopalloliitto julkaisi uudelleen.
Sikariportaassa Koivistoon tutustui Jaakko Estola, 98, joka kutsuttiin joukkueen harjoituksiin 1977. Joukkueen pelikokoonpanoon Estola liittyi seuraavana vuonna.
– Pelin hän otti tosissaan. Pelin aikana ei muuta pelleilty. Piti keskittyä peliin, Estola kertoi lauantaina STT:lle.
Koivisto tiesi, ettei jo tapahtuneita virheitä kannattanut jäädä vatvomaan.
– Hän ei sietänyt sitä, että pelin aikana toisen pelaajan tekemää virhettä olisi ruodittu. Hän oli hyvin ankara tässä. Jos joku teki virheen, sitä ei saanut ruotia, koska kukaan ei tee virheitä tahallaan. Jos joku erehtyi sanomaan toisen virheestä, joutui kyllä puhutteluun isolla äänellä. Hän piti pelikurin auktoriteetillaan. Hän teki todella vaikutuksen siinä asiassa, Estola kertoi.
"Hohotus kuului käytävälle"
Pukukopissa pelikaverit saivat nähdä toisen puolen Koivistosta. Presidentti osasi tiivistää pelin tapahtumia sutkauksiksi, jotka tekivät kuulijoihin niin suuren vaikutuksen, että ainakin kaksi Koiviston pelikaveria kirjasi niitä muistiin suuren määrän.
– Toinen pelikaveri, Pekka Kontu, keräsi kolme leikekirjaa täyteen niitä letkauksia. Harva se kerta hänen suustaan tuli joku totuus. Hän löysi sieltä sellaisen pienen huumorin. Se oli fundeerausta. Niitä oli satoja, satoja. Kadun kovasti, että jossain vaiheessa lopetin niiden kirjaamisen, Estola kertoo ja sanoo, ettei pysty valitsemaan yhtä lausahdusta ylitse muiden.
Osa sutkausten tehosta tuli esitystavasta, jossa yhdistyivät Koiviston vähäeleinen ja ilmeetön esiintyminen sekä Turun murre.
– Se oli hieno lisä, höyste jutuille. Häneen ei slangi tarttunut, vaan Turun murre pystyi Helsingissäkin.
Viimeisen kerran Estola tapasi Koiviston viime viikon torstaina.
– Hän oli jo täysin sairas mies, mutta ponkaisi pystyyn. Viimeiset kymmenen minuuttia tarinoimme niin, että hohotus varmasti kuului käytävälle oven läpi, kun kaksi vanhaa pelikaveria muisteli pelihetkiä. Se oli hänen viimeinen väläyksensä, kun hän paneutui lempilajiinsa.
Valkoiset ja mustat koskettimet
Lentopalloliiton vuoden 2009 haastattelussa Koivisto kertoi, miten hän jatkosodassa 1943 tutustui lentopalloiluun.
– Olin silloin jalkaväessä, ja olimme rintaman takana vuoromme mukaisesti ja osallistuimme puolustuslaitosten rakennustöihin. Joku sitten toi lomalta tullessaan mukanaan pallon ja silloin ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan lentopallosta, Koivisto muisteli.
– Kentän rajat tehtiin nuorista koivuista ja silloin varmasti tiesi, onko pallo sisällä vai ulkona. Silloin pelatessa oppi myös kaikkia vääriä tapoja, pallon kantamista, verkossa roikkumista ja niin edespäin. Pallojakin tuli jostain, en tiedä mistä, mutta eivät ne koripalloja olleet tai jalkapalloja. Silloin lentopallo oli ainoa pallopeli, jota voitiin ajatella rintamalla pelattavan.
Aluksi lentopallo oli ulkopeli, ja kun sisälle päästiin, jouduttiin aluksi pelaamaan ahtaissa koulujen saleissa.
– Silloin pelattiin muun muassa yhdessä pienessä salissa, jossa oli piano seinän vierustalla. Silloin sovittiin, että jos pallo osuu valkoisiin koskettimiin, niin se on sisällä ja jos mustiin, niin se on ulkona, Koivisto vitsaili.
MTV Uutiset tapasi Estolan helmikuussa 2017 lentopallokentällä.
1:58
