Ville ja Mikko Petman olivat yläasteikäisiä, kun he muuttivat äitinsä kanssa Lappeenrannasta Rauman Lukon akatemiaan kehittymään ammattilaisjääkiekkoilijoiksi. SaiPaan siirtynyt Ville on 18-vuotiaiden maailmanmestari ja Mikko 20-vuotiaiden MM-pronssimies. Tässä on heidän matkansa, johon on mahtunut surullisiakin käänteitä.
LUE MYÖS: SM-liigan suurimman mestarisuosikin otteissa yksi kysymysmerkki – "Pelaajista loistaa välillä pakottaminen"
Rauman Lukko-Akatemian palveluksessa työskentelevä nuorisotyöntekijä käy tervehtimässä muualta saapuneita poikia asunnoissaan tasaisin väliajoin ja kyselemässä kuulumisia. Hän oli hieman ihmeissään saapuessaan Rauman keskustassa sijaitsevaan kämppään, jossa majaili kolme Lappeenrannasta saapunutta poikaa.
Tässä asunnossa kuuluu iloinen puheensorina sinne mennessä.
Kyllä, idästä tulleet ovat hieman puheliaampia kuin vähän jäyhät länsirannikkolaiset, joiden ajatusmaailmaan pääseminen vaatii muualta tulleelle joskus vähän vaivalloistakin tutustumisprosessia.
Elämisen jäljet näkyivät asunnossa, mutta siitä huomasi, että perusasioista on huolehdittu. Paikat on siivottu ja jääkaapissa riittää ruokaa.
Petmanin veljekset Ville ja Mikko sekä mukaansa tullut Viljami Istala tekivät ison ratkaisun, kun he muuttivat Lappeenrannasta Raumalle.
Siitä tuli seikkailu, joka käänsi koko elämän suunnan. Se teki pojista miehiä ja jääkiekkoilijoita.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Ville (vas.) ja Mikko Petman leikkien touhussa Lappeenrannan Pontuksen kaupunginosassa. Nykyiset SM-liigapelaajat ovat taitaneet likaisen työn jo tuolloin. (Kuva: Seija Petmanin kuva-albumi)
Pontuksen mullasta ylös
Petmanin veljesten isä Vesa hiihti parikymppiseksi kilpaa kansallisella tasolla ja siirtyi sen jälkeen harrastamaan salibandyä. Kaljupäinen kahdeksan kuukauden ikäinen Ville lähti kävelemään, näki eteisessä salibandymailan, tarttui siihen eikä irrottanut otettaan.
Isä Vesa heitteli palloja ja Ville huitoi menemään.
Vuoden ja neljän kuukauden kuluttua syntyi pelikaveri Mikko, joka ei halunnut jäädä kakkoseksi. Mikko oli alusta lähtien vanttera ja pärjäsi hyvin isoveljelle.
Lappeenrannan Pontuksen kaupunginosassa oli 2000-luvun alkupuolella paljon nuoria lapsiperheitä, ja kentillä oli aina pelit menossa.
– Sieltä Pontuksen mullasta nämä pojat ovat nousseet, äiti Seija Petman naurahtaa.
Legot ja turtleskilpikonnat eivät juuri veljeksiä kiinnostaneet, vaan mailat ja pallot. Yleisurheilukisat ja jalkapallopelit tulivat tutuiksi, niin kuin monet muutkin urheilulajit.
Vanhemmat joutuivat huhuilemaan välillä poikia syömään sisälle.
– Jos kentällä ei ollut muita, olimme siellä Mikon kanssa kahdestaan. Ne olivat kovia matseja, joissa sattui ja tapahtui, Ville muistelee, nyt jo vähän huvittuneena.
– Ville ei ollut ehkä ihan niin tulisieluinen kuin minä. Luonne ei antanut periksi, vaikka olin muita nuorempi. Vanhemmat tulivat rauhoittelemaan, jos meinasi mennä tappeluksi, Mikko muistelee.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Ville ja Mikko Petman ovat päässeet juhlimaan voittoa SaiPan junioreissa. (Kuva: Seija Petmanin kuva-albumi)
Kovaa kilpailua
Ville aloitti kiekkokoulun 6-vuotiaana, ja Mikkokin halusi mukaan. Ensimmäinen kerta päättyi itkuun ja kaukalosta poistumiseen, mutta seuraavana vuonna meni jo paremmin.
Ville oli korttelikiekossa vielä maalivahti, mutta tuli toisiin ajatuksiin, kun kiekko ponnahti tolpan kautta kivuliaasti akillesjänteeseen.
Jääkiekko valikoitui poikien lajiksi, ja päätöstä helpotti, kun Lappeenrantaan tuli uusi harjoitushalli. Kyyditystä helpotti sekin, kun SaiPa päästi vuotta aiemmin syntyneen Mikon samaan joukkueeseen Villen kanssa.
"Sanoin usein, että eikö sitä voisi kannustaa toista vähän enemmän."
Jos kyytiä ei ollut, pojat pyöräilivät, kävelivät tai menivät bussilla.
Veljekset taistelivat paremmuudesta samassa joukkueessakin, jossa he olivat vuodesta toiseen ikäluokkansa parhaimmistoa. Keskinäinen kilpailu jatkui.
– Sanoin usein, että eikö sitä voisi kannustaa toista vähän enemmän, Seija muistelee.
Pojat ilmoittivat yläasteikäisenä, että heistä tulee ammattipelaajia SM-liigaan, ehkä NHL:äänkin.
Ihmiset ympärillä nyökyttelivät ymmärtävä ilme kasvoillaan. Lähipiiri kuitenkin uskoi ja kannusti poikiaan kohti unelmia.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Mikko (vas.) ja Ville Petman pelasivat Lukon paidassa harjoitusottelussa TPS:ää vastaan elokuussa 2019. Etualalla konkarihyökkääjä Toni Koivisto.
Peli edessä ja mailat hajalla
Ville ja Mikko Petman nauttivat jääkiekosta, mutta vanhemmat olivat kovilla, kun kustannukset alkoivat nousta yläasteiässä. Sairaanhoitaja Seija teki lisätöinä hierontoja ja joukkueenjohtajana toiminut isä vuorotyötä, jotta kuukausimaksut tulisi hoidettua ja pojat saisivat uusia mailoja ja luistimia. Myös isovanhemmilla oli korvaamattoman suuri rooli kannustajina ja sponsoreina.
Seija täytti kaikki mahdolliset stipendi- ja avustushakemukset. Arvokkaita avustuksia tulikin sieltä täältä sinnikkään yrittämisen ansiosta.
Varsinkin mailat nielivät rahaa, sillä halvat puumailat olivat jo väistyneet ja tilalle oli tullut arvokkaita komposiittimailoja. Kun pojat nousivat maajoukkuekuvioihin, ei leirille ollut menemistä parilla mailalla. Monella maajoukkuekaverilla oli jo omia mailasponsoreita.
"Ajan mittaan on oppinut ymmärtämään, miten paljon vanhemmat panostivat."
– Kyllä sitä ajatteli, ettei halua rikkoa tahallaan mailoja. Ei meillä koskaan säästetty mailoista tai varusteista. Ajan mittaan on oppinut ymmärtämään, miten paljon vanhemmat panostivat, Mikko sanoo.
Villelle tuli kerran tiukka tilanne pelikiertueelle, kun viimeinen maila oli hajonnut, eikä Turun otteluun ollut enää yhtään mailaa. Seija soitti paikalliseen urheiluliikkeeseen ja kertoi, millainen työväline tarvitaan.
Liike toimitti mailan hallille ja lähetti laskun perään.
Maila oli hyvä olla, sillä se oli juuri ottelu, jota oli tulossa katsomaan tärkeäksi osoittautunut henkilö Raumalta.
(Juttu jatkuu videon alla) Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
SaiPan Ville Petman alusti taitavasti Tomas Zaborskyn osuman Tapparaa vastaan.
Kolme Petmania Raumalle
Pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo etsi vielä tuolloin nuoria kykyjä Lukon akatemiaan. Reilun 40 000 asukkaan kaupungista ei ole mahdollista ammentaa SM-tason joukkueita ylempiin junioreihin, joten pelaajia tarvitaan muualta.
Vanhatalo kiinni huomiotaan keskushyökkääjä Ville Petmaniin ja ehdotti muuttoa Raumalle.
– Olin tosi nuori, ja ratkaisu mietitytti. Se olisi tosi iso muutos.
Villen valtava Sputnik-sydän oli repeytyä rinnasta, mutta tilaisuus oli liian hyvä hylättäväksi. SaiPan B-nuoret olivat tippuneet SM-sarjasta, mikä vauhditti päätöstä.
Perhe sai taloudellista helpotusta, koska Lukko-Akatemiassa ei tarvinnut huolehtia kuukausimaksuista. Pelaajat saavat varusteita, asunnon ja ruuan hallilla.
Vasta kasiluokkaa käyvä pikkuveli Mikko oli saanut tarjouksen Itävallasta Red Bullin valtavasta junioriorganisaatiosta, mutta Vanhatalo ehdotti yllättäen akatemiapaikkaa Mikollekin.
– Itävallassa olisi ollut hulppeat puitteet ja parilla tutulla oli hyviä kokemuksia Salzburgista. Itävaltaan lähteminen yksin 15-vuotiaana tuntui kuitenkin liian kovalta muutokselta.
Mikon ottaminen Lukko-Akatemiaan oli poikkeusratkaisu, sillä yleensä mukaan kelpuutetaan toiselle asteelle siirtyviä nuoria.
Petmanin vanhemmat olivat eronneet ja äiti Seija oli jäänyt opintovapaalle sairaanhoitajan työstää.
Heräsi hullu ajatus. Jos äiti lähtisikin mukaan ja jatkaisi opintojaan Porissa?
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Mikko Petmanista tuli yksi Suomen taisteluhengen ruumiillistumista nuorten MM-kisoissa. Hän syötti Roni Hirvosen viimeistelemän voittomaalin Ruotsia vastaan puolivälieräottelussa. Tässä ei vielä osunut.
”Hyvä henkinen testi”
Niin siinä kävi, että kolme Petmania pakkasi muuttokuormansa ja suuntasi hankalien poikittaisyhteyksien päähän toiselle puolelle Suomea. Pojat asettuivat kimppakämppään ja äiti omaan yksiöön.
Seijat pohti muuttamista opiskelupaikkakunta Poriin, mutta hänen ystävänsä sai käännettyä pään. Jos lähdet poikien perään, muutat Raumalle.
– Pojat olisivat varmasti jatkaneet pelaamista Lappeenrannassakin, mutta ainakin taloudellisesti olisi tullut isoja vaikeuksia. Kai sitten olisimme ottaneet vaikka lainaa.
"Piti tehdä valintoja, että satsaako urheiluun vai pitääkö kavereiden kanssa hauskaa."
Puheliaat pojat saivat sinänsä helposti uusia ystäviä, mutta muuten alku oli hankala. Petmanin veljekset olleet itsestään selviä valintoja ylivoimakentällisiin.
– Lappeenrannassa pelaaminen oli ollut enemmän sellaista kaveriporukan toimintaa ja kilpailua pelipaikoista oli vähemmän, mutta Raumalla kaikki muuttui, Mikko vertailee.
– Lappeenranta oli lintukoto, mutta Rauma oli pojille hyvä henkinen testi. Piti tehdä valintoja, että satsaako urheiluun vai pitääkö kaverien kanssa hauskaa, Seija sanoo.
Mikko tunsi olonsa yksinäiseksi, kun hän aloitti Raumalla yhdeksännen luokan ja muut akatemiakaverit kävivät toisen asteen kouluja.
Syksystä 2016 tuli painajainen, jota hän ei ihan heti unohda.
Rehtori teki lastensuojeluilmoituksen
Mikko oli altistunut jo Lappeenrannassa homekoulussa, ja Raumalla hän alkoi saada samoja oireita. Flunssat ja angiinat seurasivat toisiaan, ja hän joutui olemaan pois koulusta ja harjoituksista. Petman kävi leikkauttamassa kita- ja nielurisat, mutta sekään ei auttanut.
Se otti päähän, koska koulu oli ollut aina tärkeää Petmanille, jonka kahdeksannen luokan päästötodistus oli 8,5.
Koulun rehtori alkoi ihmetellä jatkuvia poissaoloja ja teki lopulta lastensuojeluilmoituksen, vaikka poissaolot olivat luvallisia. Rehtori ihmetteli sitäkin, minkä takia 15-vuotias asuu omassa asunnossa. Hän ei tuntenut Lukko-Akatemian toimintatapoja.
– Lastensuojeluilmoituksen tekeminen oli törkeää. Rehtori ei vaan suostunut myöntämään, että vika oli homekoulussa.
Koulukuraattori selvitteli tilannetta ja totesi saman kuin sosiaalityöntekijät. Mihinkään jatkotoimiin ei ollut syytä.
– He totesivat, että ymmärrän vaan pitää omia puoliani. En halunnut paikkaan, jossa sairastun.
Myös sairaanhoitajanaäiti ajoi asiaa vahvasti Lukko-Akatemian edustajan kanssa. Pojan terveys piti asettaa etusijalle.
Koulu sai myöhemmin purkupäätöksen ja Mikko pääsi toiseen kouluun kevätlukukaudeksi. Joulutodistuksen saaminen oli kuitenkin pitkien poissaolojaksojen takia työlästä, ja Mikko viettikin pitkiä opiskeluiltoja äidin, veljen ja kämppis Viljamin kanssa.
Jatko uudessa koulussakaan ei ollut helppoa, sillä ongelmatapaukseksi leimattu Petman joutui jääkiekosta tutulle ”try-outille”. Jos ongelmia ilmenisi, hänen jatkoaan tarkasteltaisiin uudelleen.
Kaikki sujui hyvin. Petmanin pelit alkoivat kulkea terveydentilan kohennuttua, ja kevään päätteeksi hän sai peruskoulun päättötodistuksen käteen, keskiarvolla seitsemän.
Oli aika avata urku jääkiekossa ja siirtyä isoveljen tapaan opiskelemaan kauppiksen puolelle.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Petmanin veljekset olivat tuttuja näkyjä yleisurheilukisoissakin. (Kuva: Seija Petmanin kotialbumi)
Äiti huolehti ostoksista
Seija teki paljon vapaaehtoistyötä hallilla, vaikka sitä ei sinänsä akatemiapelaajien vanhemmilta odotettu. Hän tutustui sitä kautta paikallisiin, vaikka rennon juttutuokion saaminen aikaan tuntemattomien kanssa olikin ollut Lappeenrannassa paljon helpompaa kuin Raumalla.
Kiekkokulttuurikin oli erilaista.
– Ei meillä ollut mitään käsitystä esimerkiksi siitä, miten merkittäviä Lukon ja Ässien väliset ottelut ovat. SaiPa ja KooKoo ovat taistelupari, mutta eivät vastaavia. Raumalla hengitetään jääkiekkoa.
Seija hoiti ruokaostokset, kun pojilla ei ollut vielä ajokorttia. Seura tarjosi ruuan hallilla, mutta pelkistä maitopurkeista ja välipaloista kertyi viikoittain valtava vuori.
– Kun aloimme huolehtia itse ruokaostoksista, eivät ne valinnat olleet aluksi ihan parhaita urheilijoille, Ville naurahtaa.
Seijan mukaan poikien kanssa käytiin alussa koviakin ”kehityskeskusteluja”, kun tavarat eivät tahtoneet löytää paikkaansa. Hän sai vastaanottaa jälkeenpäin humoristiselta kuulostavan ”tämä on meidän kämppä, tuossa on ovi” -ilmoituksen.
– Mutta oli todella hienoa, että äiti oli auttamassa. Muuten homma olisi voinut lähteä ihan käsistä, Ville kiittelee.
Rauman Lukko oli tekemässä vahvaa nousua kärkikahinoihin kaudella 2018-19, kun urheilutoimenjohtaja Kalle Sahlstedt ja päävalmentaja Pekka Virta panivat tuulemaan vähän omiin tunkkaisiin uomiinsa jämähtäneessä seurassa.
Iso tuuletus vei mukanaan kokeneempia pelaajia, ja nuoria otettiin tilalle. Heidän joukkueessa olivat Petmanin veljekset, jotka Virta nimesi ”Bätmäneiksi”.
– Pojista tuli ihan oma brändi, Seija heittää.
Veljekset pääsivät tekemään SM-liigadebyyttinsä samalla kaudella samassa seurassa.
– Tuntui se vähän epätodelliselta, kun pääsin pelaamaan Lukossa sarja-avauksen Ässiä vastaan, Mikko Petman sanoo.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Ville Petmam vaihtoi täksi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa SaiPaan.
”Bätmänien” alkulento
Nuorten maajoukkueiden vakiokalustoon kuulunut Ville Petman oli mukana yllätysjoukkueessa, joka voitti 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden Venäjällä 2018.
– En käsittänyt sitä hetkeä, kun maailmanmestaruus varmistui. Sitten alkoivat puhelimet soida. Ajoimme vielä maanantaina lentokentälle vastaan. Sitä mestaruutta juhlittiin koko kevät, Seija Petman muistelee.
MM-kulta oli koko perheelle ja läheisille kannustusjoukoille valtavan iso juttu, mutta kukaan ei aavistanut, että pikkuveli Mikostakin tulisi jonain päivänä MM-mitalisti.
Suomen U20-joukkue sai itsestään kaiken irti ja ylti pronssimitalille asti Edmontonin kisoissa. Mikko Petmanista tuli yksi Suomen taisteluilmeen keulahahmoista, jonka kova asenne keräsi kehuja varsinkin turnauksen ratkaisupeleissä.
Äiti ja isä ovat ovat ylpeitä pojistaan, jotka ovat saaneet sinnikkään työntekijän maineen.
– Jos haluaa elämässä jotain, on kestettävä välillä kipua ja särkyäkin. Ehkä minun sukuni puolelta tulee sellaista pohjalaista sisua, Seija sanoo.
Seija Petman on iloinen ja ylpeä pojistaan, mutta muistuttaa samalla kiekkoelämän toisesta puolesta.
– Tämä voi vaikuttaa glamourilta, ja sitä toki onkin mukana. Arkeen sisältyy kuitenkin paljon pelkoja, esimerkiksi loukkaantumisista. Sen puolen jättäisin heti pois.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Äijänsuon jäähallista on tullut Mikko Petmanin toinen koti vuodesta 2016 lähtien.
Petmanit hajaantuivat ympäri Suomea
Mikko Petman istahtaa tyhjän Äijänsuon jäähallin katsomon penkeille oikeaoppisesti maski päässään. Päivän jääharjoitukset, palauttelulenkit ja suihkut ovat takana.
Elämä on asettunut mukavasti uomiinsa. Pelit ovat kulkeneet mukavasti Lukon nelosketjussa ja joukkue porskuttaa sarjakärjessä.
– Tuntuu, että kehitystä on tullut. Oikeaan suuntaan ollaan menossa.
Isoveli Ville siirtyi pelaamaan takaisin kasvattajaseuraansa SaiPaan, jossa hän on noussut viimeistään juniorista liigapelaajaksi. Äiti muutti puolestaan Turkuun, kun hän sai työpaikan nuorten erityisasumisneuvojana.
"Elämässä on muutakin kuin jääkiekkoa."
Petmanit ovat hajautuneet ympäri Suomea, mutta side on vahva – ehkä vahvempi kuin koskaan ennen.
Veljestenkin suhde on muuttunut. Ensinnäkin nyt he vääntävät vastakkain kaukalossa ensimmäistä kertaa.
Molemmat sanovat, että ennen peliä vatsassa on ylimääräistä kutinaa velipojan kohtaamisen takia, mutta kaukalossa läheinen side unohtuu.
Ja mikä tärkeintä, kun taistelun tauottua juttu luistaa kuin aina ennen.
– Olemme olleet aina läheisiä, mutta nyt olemme oppineet, että elämässä on muutakin kuin jääkiekkoa. Yleensä puhumme ihan muista asioista.