Spekulaatio Ruotsin pääministerin murhasta ja murhaajasta jatkuu, arvioi Juha Rautaheimo.
Ruotsissa nyt julkaistulta pääministeri Olof Palmen murhatutkinnan lopputulokselta oli lupa odottaa enemmän ennakkotietojen perusteella, arvioi kokenut ex-poliisi Juha Rautaheimo. Hän työskenteli pitkään Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä ja johti sitä rikosylikomisariona ennen eläkkeelle jäämistään.
– Olin yllättynyt ennakkokohuun ja -odotuksiin nähden, että Palme-tutkinnan lopputulos oli tällainen, Helsingin poliisin murharyhmän entinen päällikkö sanoo.
Esimerkiksi pääministerin surmaamiseen käytettyä revolveria ei löydetty. Ruotsin syyttäjä nimesi murhasta epäillyksi niin kutsutun Skandia-miehen, Stig Engströmin. Tämä jäi murhatutkinnassa melko vähälle huomiolle ja kuoli vuonna 2000.
– Nyt julkaistu tutkinnan lopputulos ei lopeta spekulaatioita Palmen murhasta tai murhaajasta. Aika suurelle osalle ruotsalaisia tämä ei varmasti tule riittämään, Rautaheimo linjaa.
Menetetty aika on paennut totuus
Rautaheimo toisaalta ymmärtää, miksi 34 vuotta jatkuneelle Palme-tutkinnalle pantiin virallisesti piste.
– Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että tutkinta loppuu ja sillä selvä. Rikostutkinnan vanhan sanonnan mukaan menetetty aika on paennut totuus. Silminnäkijöiden mahdolliset havainnot ovat ehtineet jo moneen kertaan niin sanotusti saastua. Muistikuvat vääristyvät ja muuttuvat ajan myötä.
Keskusrikospoliisin (KRP) rikosylikomisario Thomas Elfgren painottaa hänkin, että jutun virallinen tutkinta oli jo aika saada päätökseen.
– Myös yhteiskunnan kannalta on hyvä, että tälle on saatu kirjoitettua jonkinlainen piste.
Psykologisen profiloinnin asiantuntijana tunnettu Elfgren ja Rautaheimo tuovat kumpikin esiin, että tänä päivänä poliisilla on aivan erilainen työkalupakki tutkia rikoksia kuin Palmen murhavuonna 1986.
– Ihmisistä jää nyt digitaalisia jälkiä, samoin apuna ovat vaikkapa valvontakamerat, Rautaheimo vertaa.
Lue myös: MTV Uutiset Tukholmassa: ”Palmen murhatutkimus saattaa todella tulla päätökseen"
"Aluksi Ruotsin poliisi töppäili"
Palmen murhan tutkinta lähti Rautaheimon mukaan kehnosti liikkeelle.
– Kyllä voi sanoa, että tutkinnan alussa poliisi töppäili. Ja alun virheitä on hirveän vaikeaa paikata tutkinnassa myöhemmin.
Oleellisena virheenä Rautaheimo pitää sitä, että varhaisessa vaiheessa tutkintaa poliisi julkaisi piirroskuvan oletetusta murhaajasta.
– Tämä Fantom-kuva eli ihan omaa elämänsä monta vuotta. Siinä näytettiin kansalle ihan väärä kuva epäillystä, minkä seurauksena hyvät havainnot saattoivat jäädä tulematta poliisille.
Elfgren sanoo, että Palme-tapaus osaltaan osoittaa, että rikostutkinnan arjen asiantuntemusta tai asiantuntijoita ei pidä sivuuttaa silloinkaan, kun jotain noin isoa tapahtuu.
– Kennedyn murhan tutkintaa varten perustettiin Warrenin komissio. Myös Ruotsissa Palmen murhan tutkintaan luotiin tilanneorganisaatio. Ruotsissa siitä tosin luovuttiin melko pian, mutta on keskusteltu siitä, hukattiinko aluksi muun muassa aikaa.