Kolarissa pelastetaan henkiä yli miljoona kilometriä ajetulla piipaa-autolla: "Eihän sitä saisi rakastua kuin omaan vaimoon, mutta..."

Kolarissa toimivan yksityisen sairaankuljetuspalvelun ambulanssilla on kelattu jo yli miljoona kilometriä Lapin teillä.

Tänään tiistaina 11. helmikuuta vietetään valtakunnallista 112-päivää. Tavoitteena on kansalaisten turvallisuustietämyksen lisääminen, onnettomuuksien ja tapaturmien ennaltaehkäiseminen, viranomaisyhteistyön lisääminen sekä luonnollisesti hätänumeron 112 oikean käytön opastaminen.

Kerroimme aiemmin tänään hätäkeskuslaitoksen vastaanottavan vuosittain kolmisen miljoonaa puhelua, joista hieman alle puolet johtaa hälytykseen viranomaiselle. Soitot jaetaan muun muassa ensihoidon, poliisin ja pelastustoimen hoidettaviksi.

– Noin 54 prosenttia on ensihoitopalvelutehtäviä, 36 prosenttia poliisille johtavia tehtäviä, kuusi prosenttia pelastustoimen tehtäviä ja neljä prosenttia muita tehtäviä mukaan lukien sosiaalitoimen tehtävät, pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka kertoi Uutisaamussa tiistaina.

Miljoonan kilometrin "sirra"

Kolarissa toimiva, vuonna 1989 perustettu ensisairaanhoidon yritys Äkkihoppu Oy hankki Mercedes-Benz Viton ambulanssikäyttöön vuonna 2008. Yrityksen käytössä jo 12 vuotta olleella ensihoitoyksiköllä saavutettiin taannoin miljoonan kilometrin maaginen rajapyykki.

– Eihän sitä saisi rakastua kuin omaan vaimoon, mutta on se vaan niin mukava ja hyvä auto ajaa, Äkkihopun Sakari Lipponen kehuu Mercedes-Benziä maahantuovan Vehon tiedotteessa.

Matkan varrella on sattunut ja tapahtunut

– Olosuhteet tuovat lisävärinsä tähän toimintaan. Koskaan ei tiedä, mistä se porotokka törmää tielle tai koska ilmat muuttuvat sellaiseksi uppuraksi, ettei eteen näe nokkaansa pitemmälle. Pitää ihan vänkärin puolelta laittaa käsi ulos lasista ja kopostella aurausviittoja, että tiellä pysytään, Lipponen veistelee.

– Ei ole välille jättänyt, vaikka haluaisinkin nyt sellaisen muistaa. Porokolhuja ja pientä kolhua on ollut. Kutoskone on hyvä, sen kanssa ei tarvitse miettiä, pääseekö ohi.

Auton mittariin on kertynyt jo yli miljoona kilometriä pohjoisen pitkillä teillä. Työnkuvaan kuuluu luonnollisesti myös kiire.

– Siinä oli lääkäri matkassa, kun äkkinäinen potilas piti kuljettaa Kolarista Rovaniemelle. Matkaa tulee 150–160 kilometriä. Lääkäri sen kellotti, että olisi ajettu 55 minuutissa Kolarista Rovaniemelle, en voi vieläkään uskoa sitä. En ole ihan varma, pitääkö paikkansa, mutta "äkkihopulla" on menty. Kesäkelihän silloin oli. Arvelen, että ainakin se tunti ja viisi minuuttia olisi menty. Mutta pääasia, että potilas selvisi.

Autoon on kertynyt jo 30 000 kilometriä miljoonan päälle, vaikka yrityksellä on käytössään kaksi muutakin ambulanssia. Uuden hankinta on edessä aikaisintaan ensi kesänä.

– Olin jo melkein tässä syksystä, että laitan tämän lepäämään, mutta ehkä ensi kesänä.

Lähde: Veho, Äkkihoppu

Lue myös:

    Uusimmat