Kolmannes maailman lapsista kärsii sekä ilmastokriisistä että köyhyydestä

aop jalankulkijat, lapset, katu, perhe, koulumatka, muslimi
imago images / Winfried Rothermel/ All Over Press
Julkaistu 26.10.2022 05:16

MTV UUTISET–STT

Ilmastokriisi ja köyhyys muodostavat yhdessä äärimmäisen vakavan uhan joka kolmannelle maailman lapsista eli noin 774 miljoonalle lapselle. Tieto selviää Pelastakaa Lapset -järjestön tänään julkaistusta raportista.

Järjestön mukaan tällaisen uhan alla eläviä lapsia on suhteellisesti eniten Etelä-Sudanissa ja määrällisesti eniten Intiassa.

Kansainvälinen Pelastakaa Lapset -järjestö kertoo tiedotteessaan vaativansa YK:n ilmastokokoukseen valmistautuvia maita asettamaan kunnianhimoisempia tavoitteita päästöjen vähentämiseksi ja pitämään lasten tarpeet etusijalla.

Lue myös: Ilmastopaneeli ehdottaa tieliikenteen päästökauppaa – polttoaineen litrahinta voisi nousta jopa 88 senttiä, mutta päästöt saataisiin kuriin

Tuoreimmat aiheesta

Köyhyys