Kommentti: Älä ylläty, jos nämä kaksi SM-liigakomeettaa nähdään Leijonien kevään MM-miehistössä

23:15img
Tulosruutu: Leijonat kaatoi Ruotsin EHT-turnauksen avausottelussa Sveitsin
Julkaistu 09.02.2024 09:01
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Jääkiekossa kevät on vuoden parasta aikaa. Silloin ohjelmassa on pelkästään isoja, merkittäviä ja mukaansatempaavia taistoja. Leijonien osalta iso mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, että ketkä antavat kovimmat näytöt kevään MM-kisoja silmällä pitäen. SM-liigasta kaksi komeettaa nousee isosti tapetille, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.

Leijonat pelaa tällä viikolla Ruotsissa, missä ohjelmassa on kauden kolmas EHT-turnaus. Torstain avauspelissä Suomen joukkue haki vielä yhteistä säveltä erityisesti kamppailun alkuhetkillä. ”Meidän pelin” rytmit eivät vielä täysin iskostuneet, mikä näkyi kiekollisena huolimattomuutena.

Suomi kuitenkin paransi pelin edetessä. Erityisesti kolmannessa erässä Leijonat oli hyvinkin vakuuttava, lyöden kauden parastaan pöytään.

Jutun yläreunan videolla Tulosruudun läpikäynti Suomen ja Sveitsin EHT-ottelusta.

Jukka Jalosen Leijoniin kohdistuu nyt kahdenlaista tarkkailua. Jalosen joukot eivät vakuuttaneet syksyn EHT-turnauksissa, joissa sillä oli niin pelillisiä kuin tuloksenteko-ongelmia.

Erityisesti marraskuussa Tampereella Leijonista jäi varsin hapan maku suuhun. Eikä nyt puhuta siitä, että toimittajaveli olisi keskittynyt vain vetämään Gin tonicia naamaan Hämeenkadun virkistyslaitoksissa. Karjala-turnauksessa Suomen miehistöstä vain muutama yksilö jäi positiivisesti mieleen.

Leijonien päävalmentaja Jalonen pisti nimet mieleen. Heidät kutsuttiin vielä uudelleen mukaan.

Näitä valintoja nähtiin, kun Jalonen ja maajoukkueen GM Jere Lehtinen julkaisivat Suomen nimilistan tällä viikolla pelattavaan Ruotsin EHT-turnaukseen.

Nyt jalkeilla on useita hyvinkin vahvoja MM-kisaehdokkaita.

Heistä erityisesti kaksi nimeä on syytä nostaa tiukasti valokeilaan.

Ei olisi yllätys, mikäli Jukureiden Niko Huuhtanen ja Kärppien Arttu Hyry pelaisivat jääkiekon kevään MM-kisoissa.

***

He molemmat ovat SM-liigan tämän kauden komeettoja. Kaksikosta Huuhtanen, 20, antoi lupaavia näyttöjä jo viime kaudella Jukureissa, kun hän nakutteli ylivoimamaaleja taikurimaisen Juhamatti Aaltosen syötöistä.

Hyry, 22, on sen sijaan noussut komeetan lailla isoihin ympyröihin. Harvassa ovat ne hetket, kun joku pelaaja on valittu SM-liigaseuran nelosketjusta maajoukkueeseen. Hyryllä tähän liittyvä status hämää nyt pahemman kerran.

Hän on ollut vain nimellisesti nelosketjun sentteri. Panokseltaan hän on ollut paljon enemmän.

Oululaislähtöinen hyökkääjä on modernin jääkiekkopelaajan prototyyppi. Hyry on hyvin liikkuva, äärimmäisen monipuolinen ja vahva keskushyökkääjä, joka ei luista pelin alta tai vastuutehtävistään. Hän on Jukka Jaloselle kuin ihannepelaaja. Jalonen on pitänyt aina työläistä yksilöistä, jotka ovat parhaimmillaan paineen alla.

Sen lisäksi, että Hyryä on kehuttu jatkuvalla syötöllä liigapelien yhteydessä, hän on ollut vakuuttava kaikissa tämän kauden maaotteluissaan.

Hyvä esimerkki nähtiin torstain Sveitsi-ottelussa. Samaan aikaan kun moni Leijonien pelaaja tuskaili vielä rytmien kanssa, Hyry vieritti hyökkäyksiä yksi toisensa jälkeen Sveitsin päätyyn. Hänen johtama nelosvitja oli Suomen ehdotonta parhaimmistoa.

Hyry on äärimmäisen fiksu jääkiekkoilija, joka imee kaiken tarjolla olevan opin sisäänsä. Tämä data lähtee jylläämään hänen päänsä sisällä olevassa superteratavuisessa, äärimmäisen tehokkaassa nykypäivän Macbookissa. Hyry on ottanut huomattavia kehitysaskeleita Leijonien pitkäaikaisen kulttipelaajan Marko Anttilan rinnalla.

Nuorempi seppä on kuunnellut, kun Lempäälän jätti on jakanut kullanarvoisia neuvoja. Lopputulos on ollut se, että Hyry, Anttila ja Aleksi Antti-Roiko ovat muodostaneet Liigan tämän kauden parhaimman hyökkäysketjun.

Leijonien päävalmentajan Jalosen kannalta Hyry on enemmän kuin houkutteleva pelaaja – ihan jopa kevään MM-kisoja silmällä pitäen. Äärimmäisen luotettavan kahden suunnan pelin lisäksi Hyryllä on huipputärkeää erikoisosaamista. Hän on sekä briljantti alivoimapelaaja että loistelias aloittaja. Nämä ovat sellaisia taitoja, joiden takia ei olisi lainkaan yllätys, mikäli hänet nähtäisiin Leijonien kevään MM-joukkueessa.

LISÄÄ AIHEESTA: SM-liigasentteristä yllättäen Leijonien MM-pelaaja? Petteri Sihvonen: "En pidä mahdottomana"

***

Suomen tämän viikon EHT-joukkueessa on myös toinen erittäin mielenkiintoinen kevätprojekti: Niko Huuhtanen. Mikkelin Jukureiden maalitykki on saanut oman osansa otsikoista hänen värikkään persoonansa myötä.

LISÄÄ:
Liigatähti paljasti pelin jälkeen: ahmi Pekka Jormakan kanssa "vähän erilaisen lounaan" – asiantuntijat kommentoivat mättöateriaa

Niko Huuhtanen herättää vihaa vastustajien faneissa – asiantuntijoilta kovat ylistykset SM-liigan omalle härälle

Juhamatti Aaltosen piikittelevä NHL-vertaus meni Leijonat-debytantin ihon alle – "En allekirjoita!"

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kuvaili Huuhtasta syksyllä hyvin ”epätyypilliseksi suomalaiseksi pelaajaksi”. Hän kun on samaan aikaan sekä voimahyökkääjä, maalintekijä että ärsyttäjä.

Pituutta 188 senttiä, laukaus on kuin hevosen potku, eikä hän arastele minkäänlaisia vääntöjä.

Voi vain kuvitella, kuinka vakuuttunut Jalonen oli, kun Huuhtanen iski torstain Sveitsi-ottelussa todella härskin maalin. Termi ”härkämäinen” kuvaa Huuhtasen suoritusta täydellisesti.

RAPORTTI: Leijonat nousi voittoon Ruotsissa – Niko Huuhtaselta härkämäinen maali, HIFK-hyökkääjä osui tyylillä

Jukurit-hyökkääjä ajoi väkevästi maalille, eikä luovuttanut. Yksi hakkuu, toinen hakkuu, kolmas ja neljännellä kiekko uuniin.

Hän teki niin keväisen maalin kuin olla ja voi. Jo helmikuun alkuvaiheilla.

Huuhtanen oli yksi niistä pelaajista, jotka antoivat lupaavia näyttöjä marraskuun Karjala-turnauksessa. Sen jälkeen hän on ollut kiistatta SM-liigan valovoimaisimman joukkueen eli Jukureiden kantavia voimia. Huuhtanen on kehittynyt merkittävällä tavalla pitkän linjan NHL-hyökkääjän Olli Jokisen opeissa. Huuhtanen oli vielä Liigaan tullessa aavistuksen verran ujo ja yksinkertainen hyökkääjä. Nyt hänen peliinsä on tullut roppakaupalla mausteita ja jämäkkää otetta.

Mikä tärkeintä: kuten Hyry, myös hän on loppupeleissä hyvin monipuolinen pelaaja. Huuhtanen voi viilettää sekä alemmissa ketjuissa että kärkivitjoissa, johtavassa roolissa. Hän voi rikkoa, raastaa ja vetää kuin torpedona menemään. Tai kantaa tulosvastuuta maalintekovoimallaan.

Huuhtasessa on hieman samoja merkkejä kuin viime keväänä Leijonien MM-miehistöön yltäneessä Waltteri Merelässä. Tuolloinkin puhuttiin pelaajasta, joka istuu mihin tahansa ketjuun.

Leijonat tarvitsee nuoruuden nälkää ja häikäilemätöntä päättäväisyyttä. Huuhtanen voi hyvinkin olla kuin kaivattu polttoaine tiukoille ja ratkaiseville hetkille. Hän pystyy sytyttämään joukkueen järisyttävillä taklauksilla, taidokkailla härnäämisillä tai härkämäisillä rynnistyksillä, joiden jälkeen hän nostelee käsiä kohti kattoa.

Huuhtanen ja Hyry. Kannattaa laittaa nämä nimet mieleen kevään MM-kisoja silmällä pitäen.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat