Kommentti: Cheekin uutuuslevy herättää hämmennystä

Tähtiräppäri Cheekin eli Jare Tiihosen uutta levyä on odotettu miehen fanien keskuudessa innolla. Kahden loppuunmyydyn stadionkeikan myötä elokuussa 2014 tauolle jäänyt räppäri palasi keikkalavoille vuotta myöhemmin Tampereen Blockfestissä.

Alpha Omega -levyä on hehkutettu ennakkoon muun muassa tunteikkaimmaksi Cheek-albumiksi tähän asti. Räppäri on kertonut myös makoilleensa Los Angelesissa sikiöasennossa lattialla ja miettineensä, ettei osaa räpätä ja ettei mikään ollut kivaa.

Cheek on todennut levynteon olleen melkoista vuoristorataa.

– Eka mietin, onko mulla mitään annettavaa. Sit tajusin, et mun pitää vaan avaa enemmän, ja keksin laajemman ja pidemmän teeman mun tekemiselle. Tää levy on sen saagan avaus, Cheek kirjoittaa Alpha Omega -levyn kansilehtisessä.

Millainen räppärin uutuuslevy sitten oikein on? Parhaimmillaan aivan hyvä, huonoimmillaan kiusallisia tunteita herättävä ja kokonaisuudessaan hämmentävä, kansilehtisen kuvia myöten.

Tämä lienee ollut myös Cheekin ja taustatiiminsä suuri tarkoitus. Levyltä löytyy niin erikoisia riimejä, ettei niitä tahdo edes neljännellä kuuntelukerralla uskoa todeksi.

Albumi alkaa yllättävästi. Cheek iskee kaikki kortit pöytään. Nyt mennään vereslihalla, sydän ja sielu auki. Tunnepohjalta.

"Mul on taas nälkä / Kun revit sydämes auki levylle, niin se kuulostaa tältä", Cheek avaa pelin levyn nimikappaleen Alpha Omega avausriimeillä. Avausraita yllättää eniten siksi, että riimien paikoittainen töksähtävyys hautautuu kappaleen kertosäkeen viedessä huomion. Christel Sundbergin eli Chisun laulama melodia on oikein hyvä.

Kun keskittyy riimeihin, sitä huomaa miettivänsä, ettei olisi ikimaailmassa uskonut kuuntelevansa räppikappaletta, jossa mainitaan naama peruslukemilla sydämen auki repimisen rinnalla nimet Rosberg ja Selänne.

Albumin toinen kappale, ensimmäisenä singlenä julkaistu Sä huudat herätti ilmestyessään hämmennystä lyriikoidensa vuoksi. "Sä huudat / Että sä oot hukas ilman mua, enkä mä oo kukaan ilman sua / Tuu takas kotiin", kertosäkeessä lauletaan ja sanat kohdistuvat räppäriin itseensä.

Päällimmäiseksi ajatukseksi jää tunne, että onkohan tämän tekstin kirjoittajalla kaikki hyvin. "Jare sitä Jare tätä, Jare, Jare, Jare / Panee sitä panee tätä, Jare, Jare, Jare" -kohdassa tunne vahvistuu.

Vaikka levy on hyvin kompakti kokonaisuus, alle 40-minuuttinen, nuo kaksi ensimmäistä kappaletta tuntuvat levyn avainraidoilta, sillä kolmannen kappaleen Me ollaan ne kohdalla niin sanotusti mopo lähtee keulimaan, homma lähtee käsistä ja puna nousee kasvoille.

"Me ollaan ne joiksi pojat haluu ryhtyy / Me ollaan ne joihin tytöt haluu yhtyy" -kertosäe herättää ensimmäisen kuuntelukerran leuan auki loksauttavan reaktion jälkeen vain ja ainoastaan kysymyksen siitä, että miksi tällainen kertosäe on ikinä pitänyt kirjoittaa.

Kappaleen toisessa säkeistössä alkaa jo vähän epäuskoisesti naurattaa, kun biisissä feattaava Nikke Ankara riimittelee seuraavasti: "Ollaa ne ketkä valkkaa ku on muijii edes klikki / Ollaa ne kenen kaa ne toivoo et kumi menee rikki".

No niin.

Epäuskoinen kysymys siitä, että onko kyseessä todella Suomen suosituimman artistin uusi albumi, joka tulee nousemaan listojen kärkeen, alkaa vallata alaa.

Levyn neljännen kappaleen Chekkonen kohdalla alkaa kuitenkin hymyilyttää. Koska kolmas kappale veti homman jo näyttävästi överiksi, neljännen laulun kohdalla tajuaa, että juuri näin Cheek on luultavasti halunnutkin minun, musiikinystävän, joka pitää hyvästä musiikista genrerajoihin katsomatta, reagoivan.

Provosoituvan.

Kun tämän seikan tajuaa, loppuosa Alpha Omegasta käy järkeen. Tämän Cheek osaa. Rahaa vaativan elämäntyylin ylistäminen ja lievä sovinismi eivät tunnu millään tapaa samaistuttavilta, mutta ei se ole varmasti tarkoituskaan.

Cheek on luonut oman kuplansa, jossa mies voi riimitellä lähes mitä vaan ja provosoida kuulijoita. Tämä on jotain, mitä Suomen musiikkia kuluttava kansanosa kaipaa tällä hetkellä. Ehkä se tarjoaa pienen pakomatkan arkitodellisuudesta. Tai ehkä se on todella jotain, mitä ihailla.

On kiinnostavaa, että kahdesta isosta kotimaisesta räppärinimestä Cheek on noussut suuremmaksi nimeksi kuin optimistia huokuva ja vilpittömältä vaikuttava Elastinen.

Luulisi, että optimismille olisi enemmän tilausta vaikeina aikoina.

Alpha Omegalla on hyviä hetkiä. Erityisesti kappaleiden kertosäkeiden melodioissa on tartuntapintaa ja ne on toteutettu hyvin.

Se on levy, joka takuuvarmasti onnistuu provosoimaan niitä, joiden mielestä Cheek on kaikkine bostailuineen ja leveilyineen liikaa.

Mutta jos levyyn suhtautuu ilmiönä, joka elää omaa elämäänsä omassa Cheek-maailmassaan, sitä on kiinnostavaa tarkkailla.

Levyn ja koko ilmiön aiheuttaman hämmennyksen kruunaavat levyn kansikuvat. Niissä Cheek poseeraa punaisessa, vahvasti 1980-luvun mieleen tuovassa poolopaidassa omaa kuvaansa seinältä pois repien.

Suurimmaksi kysymykseksi jää, että miksi.