Järjestyksessä 24. James Bond -elokuva Spectre on taattua Bond-laatua – niin hyvässä kuin pahassakin.
Perjantaina 30. lokakuuta ensi-iltansa saava Spectre on neljäs Daniel Craig -aikakauden Bond-elokuva.
Tuo aikakausi on tuonut totuttuun naistennaurattajahahmoon uusia ulottuvuuksia: Craigin Bond on ollut Pierce Brosnanin, Roger Mooren ja Sean Conneryn paikoin rasittavuuksiin asti ylläpitämän humoristisen ja narsistisen naistenmiestyylin sijaan synkkä, kovia kokenut ja samaan aikaan pidäteltyä raivoa sekä pettymystä täynnä.
Sama linja jatkuu Spectressä. Neljättä kertaa Bondin mittatilauspuvun päälleen vetävä brittinäyttelijä Daniel Craig, 47, ei hymyile elokuvan aikana montaa kertaa, mutta se onkin Craigin Bondin suuri vahvuus.
Hänen Bondinsa on uudenlainen sankarihahmo – surusilmäinen ja salskea komistus, joka saa varmasti naispuolisen, ja miksei miespuolisenkin, yleisön sukat pyörimään jaloissa ja hoivavietin heräämään.
Craig näyttää Bondina valkokankailla rymistellessään hyvin usein siltä, että olisi ison, pitkän ja lämpimän halauksen tarpeessa.
Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä kyllähän Craigin Bond haleja toki saakin. Pilkettä silmäkulmassa löytyy tilanteen niin vaatiessa ja myös silloin, kun tilanne ei sitä millään järkevällä tapaa vaatisikaan.
Bond selviytyy, oli tilanne mikä tahansa. Pahimpienkin paini-, päähänlyönti- ja kidutuskohtausten jälkeen mies nousee jaloilleen, ja yleensä vielä kaappaa ylös noustessaan uuden rakastajan kainaloonsa ja painelee sänkyhommiin.
Agentti on kuin Teräsmiehen, Ihmemies MacGyverin ja Casanovan risteytys. Välillä tästä tulee mukaan jopa tahattomalta tuntuvaa komiikkaa, kun tuntuu, että mies saa pelkällä katseellaan massiivisen tutkimuslaitosrakennuksen räjähtämään ja poistuu kaunottaren kanssa tyynesti paikalta.
Spectressä niin sanottuja Bond-tyttöjä on mukana kaksi: Monica Belluccin esittämä Lucia, joka jää elokuvassa lähes täysin perusteettomaksi hahmoksi, sekä aina yhtä valloittavan Léa Seydoux’n näyttelemä Madeleine Swann.
Seydoux’n hahmolle olisi suonut enemmänkin tilaa ja aikaa elokuvassa, samoin Christopher Waltzin esittämälle pääpahikselle. Nyt tuntuu siltä, että Waltzin pahaenteisesti pitkin elokuvan alkupuolta pohjustettu hahmo jää vajaaksi.
Aikaa niin Belluccin, Waltzin kuin Seydoux’nkin hahmojen syventämiselle olisi ollut: reilut kaksi ja puoli tuntia pitkän elokuvan näkemisen jälkeen ensimmäinen ajatus on se, että syventäminen ei olisi ollut ainakaan haitaksi.
Waltzin pahiksen olisi toivonut olevan vieläkin pahempi ja Seydoux’n Bond-tytön älyllisesti haastavampi hahmo. Bond-tyttöjen kaava pysyy yhtä patriarkaalisen ennallaan kuin se on aina ollutkin. Sivurooleissa ilahduttavat eniten Ralph Fiennes brittijäyhänä agenttipomona ja Ben Whishaw tekniikkanörtti Q:na.
1:09
Perusasiat ovat Spectressä kohdallaan. Myös edellisen Bond-seikkailun Skyfall (2012) ohjannut Sam Mendes saa elokuvansa toimimaan siinä, mikä lienee suurin tarkoituskin: elokuva on hyvää viihdettä ja näyttää valkokankaalla massiivisen hienolta. Se tulee varmasti keräämään edeltäjiensä tapaan valtavasti yleisöä.
Spectre pitää viihde-elokuvana kiitettävästi otteessaan. Jatkuvaan kellon vilkuiluun ei ole tarvetta pimeinä ja kylminä talvi-iltoina elokuvateatterissa istuessa.
Jos ei muuten, niin Léa Seydoux'n eteerinen katse pitää lämpimänä.
Hän on ihana.
* * *
