Kyräilyä, kateutta, diivailua ja julkista kritiikkiä. Keikuttavatko Suomen hiihtonaiset veneensä viimeistä kertaa nurin vai päättyykö vuosikymmenen jatkunut henkinen sodankäynti onnellisesti?
Naisten hiihtomaajoukkueeseen pesiytyi pian 2000-luvun katastrofivuosien jälkeen varsin erikoinen kyräilykulttuuri, joka nosti päätään heti, kun menestystä taas alkoi tulla.
Se, mikä alkoi kahden supernaisen, Virpi Kuitusen ja Aino-Kaisa Saarisen, välisenä henkisenä sodankäyntinä, kärjistyi rumaksi julkiseksi selvittelyksi Vancouverin olympialaisissa 2010, kun Saarinen suututti Riitta-Liisa Roposen jättäytymällä pois parisprintistä henkilökohtaisten menestysmahdollisuuksiensa maksimoimiseksi.
Moni muu päävalmentaja olisi vetänyt koppavasti käyttäytyvän urheilijan kölin alta ja sulkenut tämän sen jälkeen ulkokehälle muun ryhmän toiminnasta. Se ei ollut Jylhän tapa toimia.
Monet itkut itkettiin ja välillä riitojen jälkeen löytynyt ryhmähenki meni hysteerisyydessään jo oudon puolelle. Ongelmista ei vain tunnuttu pääsevän millään eroon itsekin varsin riitaisana tunnetun Magnar Dalenin päävalmentajakaudella, mutta valoisan Reijo Jylhän tultua kippariksi oli helppo uskoa, että rikkonainen joukkue hitsautuu nopeastikin yhteen. Vaan toisin kävi.
Anne Kyllösen avautuminen viime talven Lahden MM-kisojen suksiongelmistaan toi keskelle kotikisoja sanasodan, jota maajoukkue ei olisi missään nimessä kaivannut. Siitäkään syystä, että Kyllösen omat esitykset eivät olisi ansainneet osakseen edes tällaista julkisuutta.
Jylhä joutui puolustamaan hiihtäjän kommenteista suivaantunutta huoltokomppaniaansa eikä olisi ollut lainkaan liioiteltua viskata Kyllöstä loppukaudeksi sivuun maajoukkueesta. Oli tämä sitten oikeassa tai väärässä. Jylhä ei kuitenkaan toiminut näin, mistä hän ansaitsee edelleen hatunnoston. Päinvastoin: hän valitsi Kyllösen mukaan heti seuraaviin maailmancupin kisoihin – vaikkakin laihoin tuloksin.
Moni muu päävalmentaja olisi vetänyt koppavasti käyttäytyvän urheilijan kölin alta ja sulkenut tämän sen jälkeen ulkokehälle muun ryhmän toiminnasta. Se ei ollut Jylhän tapa toimia. Kauden päättymisen jälkeen osapuolet istuivat alas ja miettivät yhdessä, mikä olisi paras ratkaisu. Ja nyt Kyllönen lähtee uuteen kauteen Jylhä henkilökohtaisena valmentajanaan.
Nähdäänkö Anne Kyllöstä mukana tulevan talven PyeongChangin olympialaisissa, riippuu vain hänestä itsestään. Paikka on lunastettava hiihtämällä, mutta tämän enempää henkilökohtaisuuksia Jylhäkään ei halua enää kuulla.
Vaikka Suomen hiihtoon tehtiin kovia satsauksia MM-kotikisoihin, myös olympiatalvessa on varsin kunnianhimoista pyrkimystä menestykseen. Tämä näkyy ennen kaikkea Jylhän johtaman valmennusryhmän laajentumisella. Väkeä on enemmän, mutta myös vastuualueet ovat entistä selvemmät.
Vanhat riitapukarit Saarinen ja Roponen ovat yhä mukana kuvioissa – kenties jopa viimeistä talvea. Pian nähdään, onko hiihtonaisten kymmenvuotinen sotaisa historia jo mennyttä aikaa vai repivätkö urheilijat vielä kerran toisiltaan hiukset päästä. Olisi mukava päätyä sovun ja harmonian puolelle.