Vuonna 2014 vasta 22-vuotiaana huiman läpimurron tehnyt olympiavoittaja Iivo Niskanen on jälleen sairaana. Viime kauden Niskanen aloitti loistavasti voittamalla Rukan MC-avauksessa 15 kilometrin perinteisen kilpailun. Tammikuun alussa kulki vielä kohtalaisen hyvin, mutta sen jälkeen jatkuvat sairastelut pilasivat loppukauden täydellisesti.
Ja nyt Suomen miesten suurin hiihtotoivo on jälleen sairaana. Viime viikonloppuna Davosissa hän joutui keskeyttämään, ja ensi viikonlopun Toblachin maailmancup jää myös väliin. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan siksi, ettei Niskanen halua riskeerata Tour de Skitä.
Harjoitusvuosia ei saa hukata
Penkkiurheilijan ahavoituneeseen, pakkasen huuhtomaan ahteriin nousee kuitenkin pelko siitä, ettei kai Iivolle vain käy samalla tavalla kuin viime vuonna. Hän on harjoitellut täksi kaudeksi kovemmin kuin koskaan ennen. Jo viime vuoden jatkuva sairastelu teki väistämättä reikää harjoituspohjaan. Jos sama kierre jatkuu, menee arvokkaita harjoitusvuosia hukkaan. Eivät ne toki täysin hukkaan mene, mutta jos on suuren osan kaudesta sairaana, jää paljon suunniteltua harjoittelua väliin – ja pitkässä juoksussa se ei voi olla näkymättä. Kun maailman absoluuttiselle huipulle pyritään, on äärimmäisen tärkeää saada vuosi toisensa jälkeen riittävän kuormittavaa ja kehittävää harjoittelua pankkiin. Muuten kärki karkaa.
Niskanen on kiistatta lahjakkain ja työteliäin hiihtäjä Suomessa sitten karpaasien. Hänellä on omat oikkunsa, mutta huippu-urheilijat eivät ole yleensä niitä maailman tasaisimpia persoonia, jotka tekevät aina kaiken kuten käsketään. Tuon tason lahjakkuuksia syntyy Suomeen korkeintaan 20 vuoden välein, joten olisi todella sääli, jos Niskasen kehitys häiriintyy tai estyy jopa kokonaan. Terveysasiat on saatava kuntoon.
Penkkiurheilijat tylyttävät
Lueskelin Niskasen tuoreimman sairastumisuutisen perässä olevia kommentteja erään lehden keskustelupalstalta. Kyllä ihmiset ovat ihania. ”Samantekevää”, kommentoi yksi, toinen arveli ”Liekö Iivo huomannut että ilman harjoittelua ei pärjää alkuunkaan. Suomipojat aivan pihalla muihin maihin verrattuna.” Kolmas kommentoi: ”Hetihän ne on kipeitä, kun ei pärjää. Vain harjoittelemalla lajia, voi pärjätä. Ei millään paperipussitölkinkannolla.”
Kun menestystä tulee, ollaan kyllä ylistämässä ja taputtamassa selkään. Kotisohvilla huudetaan, kyynelehditään ja juhlitaan, hyvä ettei torilla tavata. Mutta sitten, kun on hankala hetki, nämä samat ihmiset kääntävät selkänsä, pilkkaavat ja heittelevät näitä puukkojaan selkään nostaen esiin hölynpölyjä, joilla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Penkkiurheilija on omituinen eläin.
Väärin voitettu
Toinen mielenkiintoinen asia on, että aina jaksetaan valittaa, kuinka urheilijat olivat ennen värikkäämpiä persoonia, nykyisin liian tylsiä. Sitten kun näitä Niskasen ja Ristomatti Hakolan kaltaisia huikeita persoonia tulee, ei sekään ole hyvin. Väärin tehty, väärin sanottu, väärin voitettu, selittelijä, ylimieleinen mulkku, energiajuoma noussut päähän. Kaikkia on mahdoton miellyttää – useimmiten se onnistuu vain menestymällä mahdollisimman hyvin. Silloin nouset kansakunnan kaapin päälle juhlituksi sankariksi, olit sitten tuppisuinen peräkamarinörtti, elvistelevä maailman omistaja tai kiltti mammanpoika.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä