Kommentti, jota et lue kuivin silmin: Hurja koronaviikko päättyi kyyneliin pitkäaikaissairaan ikkunan alla – "Pieni rajoitus, suuri määrä kärsimystä"

Työviikkoon oli mahtunut uutisten tekoa, joista osa ennätti jo vanhentua ennen ulostuloa. Kun eletään sähköisessä mediassa, tämä on harvinaista.

Lounasravintolat sulkeutuivat, tilausbussit jäivät varikolle, kuntosalit ja tanssistudiot sulkivat ovensa. Irakilaisperheen sisäleikkipuisto yritti vielä sinnitellä, koska viiden tonnin vuokraan tarvittiin rahaa.

Ravintolassa pussitettiin ruokatarpeita myyntiin, kun 200 hengen ruokatilaus peruuntui hetkessä. Kiireistä työtä tekevä äiti löysi yhtäkkiä itsensä kotoa opettamasta kolmea koululaistaan keittiön pöydän ääressä, sylissään kolmevuotias päiväkotilapsi.

Freelancereiden keikat ja tilipussit katosivat. Firmat ryhtyivät lomauttamaan. Oma Berliinin-matkan peruuntuminen ei tuntunut enää missään.

Lounasravintolassa kuulin, kun mies kertoi ahdingostaan. Hän ei päässyt enää vaimonsa luokse hoivakotiin.  Vaimo oli vakavasti sairas, viettänyt hoivakodissa jo vuosia. Mies kävi ahkerasti katsomassa, koska nainen ei enää puhunut, mutta tunsi kosketuksen ja katseen.

Ja sen räikeän oranssin lippalakin, jota mies oli aikanaan käyttänyt metsästysretkillä. 

Siksi hän pani sen päähänsä nytkin, kun lähti katsomaan vaimoaan ikkunan takaa. Seurasimme kameran kanssa miehen matkaa kotoa hoivalaitokseen.

Ovelle tuli heti hoitaja kertomaan, jo ties monettako kertaa, että vierailut eivät ole nyt sallittuja. Ei mies sisään yrittänytkään, tiesi jo, että ainut tapa nähdä puoliso oli katsoa häntä ikkunasta. Halusi vain kertoa aikeensa kohteliaasti. 

Hätä ja ihmetys

Mies koputti ikkunaan ja huuteli puolisonsa nimeä. Sitten hän kehotti katsomaan. En kehdannut – hetki tuntui intiimiltä. Lopulta katsoin.

Ja silloin se tuli. Pidättelemätön itku. Naisen katseessa oli niin paljon hätää ja ihmetystä. Miksi mies oranssissa metsästyslakissaan katsoo häntä yhtäkkiä ikkunan takaa, ulkoa? Miksei hän tule sisälle, istu sängynlaidalle ja lapioi suuhun jokapäiväistä lounasta?

Tajusin, että vierailukielto, pieni lisäys kaiken rajoittamiseen, on se, joka voi katkaista jonkun kamelin selän.

Sellaisen kamelin, joka on vuosikausia jaksanut, mutta nyt ottaa sydämestä. Pieni rajoitus, suuri määrä inhimillistä kärsimystä. Malja on jo ennestään ylitse vuotava. Muistisairaat eivät muista, mutta ymmärtävät yhtäkkisen yksinäisyyden. Tuttu käsi on poissa, tuttu ääni kaikuu äänettömänä ikkunan takaa.

Me suomalaiset kestämme paljon, varmasti tämänkin. Terveillä ei ole hätää, varaa on vessapaperivitseihinkin. Tässäkin asiassa heikoimmat kärsivät eniten.

Ja heidän mukanaan ne, joille heikoimmat ovat niitä tärkeimpiä.

Kunpa tämä viheliäisyys olisi äkkiä ohi.

Lue myös: Vierailukielto iskee lujaa, Antero käy nyt koputtelemassa hoivakodissa olevan vaimonsa ikkunaan – "Tämä koskettaa niin väkevästi, ettei löydä sanoja ollenkaan"

Mitä tarkoittaa yli 70-vuotiaiden suojaaminen koronatartunnalta? MTV Uutiset Live selittää videolla: