Kommentti: KHO:n sallima papin varoitus ei ole kannanotto avioliittokiistaan – vastuu on yhä kirkon, jonka tulisi keskittyä sovun etsimiseen eikä tuomioiden jakeluun

KHO:n perjantaisen päätöksen äärellä jotkut homoliittojen vastustajat ovat jo ehtineet riemuita: nyt tuli valtion selvä tuki kirkon konservatiivien linjalle! Yhtä lailla jotkut liberaalit ovat ehtineet surra, että KHO pisti kapuloita edistyksen vankkureihin.

Kirkon ratkottava itse avio-ongelmansa

KHO ei tehnyt kumpaakaan, ei tukenut eikä kapuloinut. Kirkon avioliitto-ongelmat eivät kuulu vähääkään maalliselle oikeuslaitokselle. 

Mutta KHO:lta voidaan pyytää tuomiota siitä, toimiiko kirkko oman autonomisen hallintonsa raameissa oikein vai väärin. Saiko kirkko antaa varoituksen avioliittokaavaa rikkovalle papille? Korkeimman hallinto-oikeuden vastaus on tässä asiassa nyt,  että kirkko toimi oikein, koska avioliiton määrittely on kirkon omassa päätösvallassa.

Aivan sama, vaikka olisi kysytty, saako suntio haravoida hautausmaata ristiin vai rastiin – jos tällaisesta olisi kirkon teeseissä jotain säädetty.

KHO:n päätös teki nimenomaan kirkkaaksi kirkon itsenäisen aseman yhteiskunnassamme. Eduskunnan säätämä kirkkolaki on tämän autonomian vankka perusta. Siksi kirkon omat pykälät voivat olla tänään ristiriidassa maallisen lainsäädännön kanssa.

Vastuuta ei kanneta riitelemällä

Tästä itsehallinnosta kumpuaa myös vastuu, jota on viime ajat kannettu kehnosti. Kirkolliskokous, kirkon parlamentti ei näytä lainkaan tajuavan, millaista hallaa se tekee kirkon julkisuuskuvalle kinaamalla avioliittolain soveltamisesta alttarilla. Minkäänlaista sopua tai kompromissia ei edes yritetä saavuttaa.

Arkkipiispan ja yhdeksän maakuntapiispan porukka on yhtä hajallaan.

Kotimaa-lehden kyselyssä kaksi piispoista kannattaa kirkon avioliittokäsityksen muuttamista maallisen lain mukaiseksi. Neljä heistä, vaikkapa itse arkkipiispa Tapio Luoma ajaa kompromissia: papit saisivat vihkiä tai olla vihkimättä eikä ketään rangaista.

Kolme piispaa istuu yhä sillä kannalla, että kirkossa ei homoja vihitä. Yksi piispoista päätti, ettei sano mitään. 

Varoituksista viis veisaamme

Mitä tästä sekavuudesta seuraa? Mitä tapahtuu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin nyt vahvistetun varoituksen jälkeen?  Varoituksista pitäisi työelämässä seurata se, että työntekijä muuttaa tapojaan tai edessä voi olla työsuhteen purku.

Rangaistu oululaispappi on jo ilmoittanut, että viis veisaa varoituksista. Hän vihkii vastakin homopareja avioliittoon. Moni muukin pappi toimii samalla tavoin.

Joko kirkon tuomarit oivaltavat, että varoituksilla ei pappeja kuriin saada - tai vielä voidaan nähdä sekin, että suomalainen pappi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen potkuistaan, jotka on annettu Suomen lain noudattamisesta.

Tuomiokapituleissa omat päätökset

Kirkon päätöksenteko on yhtä joustavaa ja vapaata kuin Kittilän kunnanhallinto. Työnantajan sanktioista ei piitata eikä Oulun menettely tarkoita sitä, että muualla toimittaisiin samoin.

Tuomiokapitulit, joita on yhdeksän ympäri Suomen, ovat päätöksineen itsenäisiä kirkon viranomaisia. Tarjolla on siis vähän urbaanimpaa sekä perinteisempää menoa.

Helsingin piispa Teemu Laajasalo ilmoitti jo aikaa sitten, että Helsingissä pappi saa vihkiä homopareja ilman pelkoa varoituksista. Espoon piispa Kaisamari Hintikka haluaa, että kirkko sallisi homoliitot. Oulun piispa Jukka Keskitalo on pappien rankaisemisen linjalla. Sekä siltä ja väliltä.

Ilosanomaa odotellessa...

Kirkko menettää koko ajan jäseniään. Vuotoa voisi tilkitä vaikkapa päivittämällä avioliittokäsityksen nykyaikaisen ihmiskuvan mukaiseksi tai kertoa edes se ilosanoma, että elämme sovussa eikä ketään piiskata.

Harmittavinta kirkon kannalta on se, että homoliittoja vastustavat puhtaan opin valitut eivät piittaa jäsenkadosta. Kun kirkko kutistetaan oman sielun pelastuslaitokseksi, temppeleissä on entistä väljempää.