Tänään valitaan luterilaiselle kirkolle uusi arkkipiispa – tosin on melkoisen varmaa, että kirkon johtajan nimi ei ratkea yhdellä äänestyksellä. Kun kukaan viidestä ehdokkaasta ei saa yli 50 prosenttia äänistä, vaalin toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen kesken käydään 1. maaliskuuta.
Vaalin lähtökohta on epädemokraattisen koukeroinen, kuten kirkossa on usein tapana. Yrittäkää ymmärtää seuraava:
Äänestäjiä on yhteensä koko maassa 1525 – kirkon pappeja, lehtoreita ja maallikkoja. Mutta: arkkipiispan ovat valinneet tähän saakka lähes yksin ”turkulaiset”. Siis mitä?
Koska Turun arkkihiippakunta on arkkipiispan kotipitäjä, 1200 ääntä tulee Varsinais-Suomen seurakunnista ja vain reilut 300 kerätään muualta.
Vaan nyt turkulaisten ylivaltaa on ensi kertaa leikattu – ja reippaasti. Yhden äänen arvo Turun hiippakunnassa on kutistettu kolmannekseen. Siis jos joku ehdokas saa tässä vaalipiirissä vaikkapa 150 ääntä, tulos on oikeasti vain kolmannes, 50 ääntä.
Video yllä: Arkkipiispaehdokkaat puhuivat maanantaina Huomenta Suomessa seksuaalisesta häirinnästä. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
xxx
Kirkko äänesti edellisessä vaalissa 2010 arkkipiispakseen älykkään ja sivistyneen uskonmiehen – Turusta. Valtaistuimestaan luopuva Kari Mäkinen on muuttanut kirkon julkikuvaa inhimillisempään suuntaan.
Mäkinen on ollut kirkon kriisiajan arkkipiispa puolustaessaan väkevästi homoseksuaalien ja turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia. Radikaalipiispa on saanut kuraa niskaansa, mutta myös nostanut kirkon arvostusta valistuneemman kansan keskuudessa.
xxx
Kirkon olisi jo aika siirtyä kriisiajoista uusien ongelmien kimppuun. Uuden arkkipiispan ei pitäisi enää jauhaa keskustelua kirkon ihmiskuvasta. Homofobia tai vieraiden uskontojen pelko eivät kuulu kristilliseen kirkkoon.
Kesäkuussa virkaansa astuvan arkkipiispan pitää nyt kannustaa kirkkoa tulemaan ulos kuorestaan ihmisten luokse. Kirkko on julkaissut uunituoreen raportin, joka tunnustaa, että nykyiset toimintamuodot eivät riitä. On tultava ostareille, kouluihin, työpaikoille ja mediaan! On mentävä luokse, jos väkeä ei saada temppeleihin tai edes lätkätemppukirkkoihin.
Muutaman punavihreän paluu Bulevardin eteläpuolisten alueiden messuihin ei pelasta mitään, kun toisesta päästä vuotaa ulos rivitaloluterilaisia, joille kirkko on kylmän byrokraattinen laitos. Jokainen lähtijä nakertaa kirkon toimintaedellytyksiä aikana, jolloin pappien pitäisi saarnata toreilla ja turuilla vastuuta ja myötätuntoa. Uskoa yläkertaan on turha kysellä, jos ei usko ihmiseen ja osa meistä seisoo leipäjonoissa.
Seuraavassa lyhyet arviot viidestä ehdokkaasta. Onko uudesta paimenesta kirkon uudeksi pelastajaksi? Enempää ei vaadita.
Ehdokkaat puntarissa – äärivanhoillisesta liberaalin muutoksen jatkajiin
Tapio Luoma on Espoon hiippakunnan piispa, maltillisena konservatiivina mahdollinen toiselle kierrokselle. Luoma on korostetun selkeä puhuja, joka huomioi asioita joka suuntaan. Tällainen voi kääntyä ylidiplomaattiseksi kaikkien miellyttämiseksi. Arkkipiispan profiili syntyy myös suorasta puheesta, kuten nyt luopuva piispa on osoittanut. Tyypillistä Luomaa on kanta homoliittoihin: ”Pitäydyn kirkon nykyisessä kannassa, mutta jos kirkko päättää toisin, sitten muutos tulee.”
Björn Vikström on Porvoon hiippakunnan, eli suomenruotsalaisten piispa. Kun tiedustelin, mistä tavoitan hänet haastatteluun, hän vastasi: ”Vaalivalvojaiseni ovat Helsingissä ravintola Manalassa. Tulkitse, miten haluat.” Kuivakka huumori istuu hänen vähän kömpelöön esiintymiseensä, johon vaikuttaa myös äidinkieli, ruotsi. Vikström on liberaali älykkö, joka haluaa kirkon muuttavan avioliittokäsitystään. Hän on vahva ehdokas jatkoon, tämä olisi merkki Mäkisen pragmaattisen linjan jatkosta.
Heli Inkinen on teologian tohtori, joka opettaa nyt johtamista kauppatieteilijöille Turussa. Tuntemattomin kisaaja on Vikströmin kanssa samassa lohkossa. Kirkon on sallittava homoliitot, vaatii feministiehdokas, jota kuvataan vähemmistöjen ymmärtäjäksi. Sukupuolesta voi olla etua nyt, kun Irja Askola jäi eläkkeelle. Mediaesiintyjänä kokemattoman Inkisen jatkoon meno olisi melkoinen ja piristävä yllätys. Rakastavatko turkulaiset omaansa?
Ilkka Kantola on SDP:n kansanedustaja, joka on jo istunut piispana 1998–2005. Kantola pyysi itse eroa, koska hänellä oli avioliiton ulkopuolinen suhde. Pian tämän jälkeen hänestä tuli kansanedustaja. Kantola on humaani ja analyyttinen keskustelija, jolla olisi kokemusta myös tavallisen suomalaisen kivisistä poluista. Kirkon sisäpiiriäänestäjät eivät valitse häntä menneisyytensä ja puoluekantansa takia.
Ville Auvinen, teologian tohtori, on näiden vaalien ”Laura Huhtasaari”. Hän elää menneisyyden Suomessa, jossa ei ole homoliittoja eikä naispappeja. Auvinen vastustaa molempia. Hän on lähtenyt ehdolle pitääkseen yllä sitä oikeaa oppia ja ”sorrettujen” konservatiivien ääntä tietäen, että häntä ei valita.