Euroviisut on värikäs, iloinen ja liikaa vakavuutta välttelevä show – ei poliittisen nokittelun areena.
Tukholman Globenissa järjestetty euroviisufinaali eteni pisteidenlaskun loppuhuipennukseen asti totuttuun tapaan. Kalkkiviivoille asti näytti siltä, että asiantuntijapisteiden jälkeen ylivoimaisesti johtanut Australia veisi voiton, mutta lopulta Ukraina kiilasi ohi yleisöltä saaduilla pisteillä.
Ukrainan kisakappaleen 1944 osallistuminen kisaan oli pitkään vaakalaudalla. Ottamatta kantaa itse laulun varmasti tärkeään poliittiseen sanomaan, yksi asia on selvää – euroviisut ei ole oikea paikka poliittiseen nokitteluun.
Finaalishow oli pitkä ja välillä tuntui, ettei finaali pääty ikinä, mutta Globenin ilta oli kuitenkin kokonaisuudessaan täynnä iloa. Areenalla näytti televisiolähetyksen perusteella olevan kunnon bileet.
Ja sitähän euroviisut ovatkin. Finaaliin kuuluu glamour, ajoittainen camp-henki ja ennen muuta i-, l- ja o-kirjaimien muodostama olennainen sana.
ILO.
Euroviisut on perinne. Viisuhuuma on varma loppukevään ja nurkan takana kuikuilevan kesän merkki siinä missä jääkiekon MM-kisat, vappu ja koululukuvuoden päättyminenkin.
Viisuihin kuuluu esiintyjien näyttävä pukeutuminen. Samoin paikoin maailman hauskimmat, kömpelöt modulaatiot sekä kisakappaleista häpeilemättömän selkeästi kuuluvat vaikutteet.
Tämän vuoden viisufinalistikappaleiden tekijät olivat kuunnelleet ainakin Queenin Another One Bites the Dust -klassikkoa ja Daft Punkin Around the World -hittiä (Belgia), Albert Hammondin ikivihreää It Never Rains in Southern California (Azerbaidžan), The Killers -yhtyeen vuoden 2004 indiediskohittiä Somebody Told Me (Kypros) sekä The Knackin 1970-luvun lopulla julkaistua My Sharona -hienoutta (Georgia).
Mutta läpikuultavat vaikutteet ovat myös osa euroviisuperinnettä. Se ei ole niin vakavaa. Pyörää ei yritetä keksiä uudelleen, vaan uudelleenjalostetaan sen olemusta ja pieniä osasia.
Poliittinen nokittelu ei sen sijaan kuulu tämän kirjoittajan eikä varmasti monen muunkaan euroviisuperinteeseen. Ukrainan Jamalan osittain englanninkielisen voittokappaleen sanoma on varmasti tärkeä, mutta euroviisujen säännöissäkin sanotaan, että poliittiset kannanotot ovat kiellettyjä.
Voittajakappale ei ollut musiikillisesti kisan paras, esitys ei ollut näyttävin, mutta yleisöäänet (50 prosentin osuus yhteispistemäärästä) ratkaisivat tämän vuoden euroviisut. On hienoa, että yleisöllä on valtaa, mutta toivottavasti Tukholman finaali ei näyttänyt suuntaa tulevaisuuden euroviisuille.
Tällä kertaa päällimmäiseksi muistijäljeksi Tukholman euroviisuista jäi Ukrainan ja Venäjän välinen poliittinen nokittelu.
Ja ei, se ei ole iloa se.
Jos suuntaus jatkuu samana tulevat viisuvuodet, Måns Zelmerlöwiä, Carolaa, Conchita Wurstia, Dana Internationalia, Loreenia, Abbaa, Lordia, Johnny Logania, Alexander Rybakia ja monia muita tulee vielä kova ikävä.
Ei euroviisut ole niin vakava asia.
Jos euroviisujen voittaja kertoo vilpittömän voitosta iloitsemisen sijaan finaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa toivovansa, että voittokappaletta ei olisi edes olemassa, ollaan melko kaukana minun euroviisuperinteisiini kuuluvasta tiestä.