Kommentti: Miro Heiskasen tulo ajaa Leijonat yllättävän kysymyksen äärelle – mutta mitä tehdä viimeisen NHL-kortin kanssa?

Leijonat sai lottovoiton, kun Miro Heiskanen päätti lähteä mukaan kevään MM-kisoihin. Heiskanen paikkaa Suomen joukkueen pahinta puutetta. Nyt pinnalla on myös yllättävä peluutuskysymys, kirjoittaa kisoja paikan päältä seuraava MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.

Jos tämän kevään MM-kisat kertovat siitä, kuinka poikkeuksellisen hyvä jääkiekkoilija Mikael Granlund on, samaa voi sanoa Miro Heiskasesta.

Moni kotimainen kiekkofani muistaa Heiskasen HIFK:sta, missä hän kantoi olutmainoksetonta punanuttua. Nuori puolustaja väläytteli osaamistaan ja antoi ennusmerkkejä siitä, mitä tuleman piti.

Nyt Tampereelle saapuu käsittämättömän hyvä jääkiekkoilija. Heiskanen on jo 22-vuotiaana yksi NHL:n parhaista puolustajista. Hänelle voi povata tuleville vuosille Norris-voittoa (NHL:n parhaalle puolustajalle jaettava palkinto).

Heiskasen liike, räjähtävyys, peliäly ja kiekollinen peli ovat kuin toiselta planeetalta. Hän on dynamo, joka rytmittää Starsin peliä. Eikä osaaminen siihen jää.

Ensimmäisinä NHL-vuosinaan Heiskanen oli kiekollisen pelin taituri. Nyt hän on äärimmäisen monipuolinen, laadukas kahden suunnan puolustaja, joka tekee jatkuvasti älykkäitä ja peliä edistäviä ratkaisuja.

Heiskasen tulo aiheuttaa jopa yllättävän kinkkisen kysymyksen.

Pitääkö Leijonien muuttaa perinteitään?

***

Jukka Jalosen aikana Leijonat on nojannut vuodesta toiseen kahdeksan puolustajan systeemin. Sen idea on se, että yksikään pakki ei joudu liian kovan kuorman alle, mikä pitää pelitehokkuutta yllä. Tämä näkyy siinä, että jopa kärkipuolustajien peliajat meinaavat jäädä alle 20 minuutin.

Nyt peräpäähän liittyy pelaaja, joka takoi NHL:n pudotuspelisarjassa jäätäviä peliaikoja (26.08, 27.01 ja 33.07). Heiskanen sai runkosarjassa kerran(!), siis yhden ainoan kerran alle 20 minuuttia peliaikaa. 1/70.

Tästä herää kysymys: miten noin jäätävä puolustaja, joka on tottunut urakoimaan valtavia minuutteja maailman kovimmassa sarjassa, ajetaan sisään kahdeksan pakin systeemiin?

Vai pitääkö Leijonien muuttaa sitä?

On selvää, että Heiskanen pystyy sopeutumaan Jalosen systeemiin. Siitä homma ei jää kiinni. Mutta mikä on se malli, jolla Heiskasesta saa kaiken irti?

Toinen kysymys liittyy Leijonien ylivoimaketjuihin. Suomi on käyttänyt turnauksessa neljän hyökkääjän ja yhden pakin systeemiä niin, että ensimmäisessä ylivoimavitjassa viivapelaajana on toiminut Mikko Lehtonen ja toisessa Sami Vatanen.

Heiskanen liittyy pomminvarmasti ykkösylivoimaan. Ovatko Lehtonen ja Vatanen jatkossa toisessa ylivoimassa?

Tällä kertaa ohjelma on Leijonien puolella, sillä Suomen joukkue voi kokeilla erinäköisiä peluutuskuvioita Iso-Britannia- ja Itävalta-peleissä. Kovin mittari tulee vastaan alkulohkon päätösottelussa, kun Leijonat kohtaa Kari Jalosen Tshekin. Silloin kaiken pitäisi olla selvää.

Peluutusratkaisujen lisäksi iso mielenkiinto kohdistuu nyt viimeiseen passipaikkaan.

Sen suhteen Leijonien johdolla on vielä kovasti pohdittavaa.

***

Haluaako Leijonien johto vahvistaa puolustusta vielä toisella nimellä, eli Esa Lindellillä tai Jani Hakanpäällä? Lindell toisi äärettömän kovaa suoritusvarmuutta, kun taas Hakanpää tarjoaisi lisää kokoa ja lujuutta Leijonien maalinedustalle.

Toisen pakin lisääminen ei ole mitenkään mahdoton skenaario. Liikkeen myötä Suomen peräpäähän ei jäisi minkäännäköisiä kysymysmerkkejä. Kaikki olisi kunnossa.

Vai ottaako Leijonat vielä yhden hyökkääjän mukaan? Tapetilla on muun muassa Boston Bruinsin Erik Haula ja Leijonien kevään 2019 MM-kultahyökkääjä Juhani Tyrväinen.

Haulalla alla on väkevä kausi Boston Bruinsin paidassa – isossa roolissa. Tyrväinen sen sijaan oli yksi SHL-seura Luulajan väkevän kauden arkkitehdeistä. Hän on enemmän kuin tuttu tapaus Jukka Jalosen valmennusjohdolle.

Leijonat tavoitteli Roope Hintziä, joka olisi tuonut ison annoksen hyökkäysuhkaa. Haula taas olisi lähtökohtaisesti kakkossentteri, joka voitaisiin sijoittaa Joel Armian ja Harri Pesosen väliin.

Tämä taas vapauttaisi Valtteri Filppulan hänelle sopivampaan kolmossentterin rooliin. Samalla Juho Lammikko siirtyisi laitaan, Filppulan ja Toni Rajalan, Jere Innalan tai Jere Sallisen rinnalle. Tuolloin Leijonilla olisi kaksi äärettömän kovaa pimennysketjua ja kaksi tulosvitjaa.

Ei huono vaihtoehto sekään.

Leijonien kannalta tilanne on erittäin positiivinen siksi, koska se sai jo sen, mitä se eniten kaipasi. Eli puolustukseen pelillisen johtohahmon. Pahin puute on nyt paikattu.

Sen jälkeen hiotaan. Palapelille haetaan viimeistä silausta.

Lue myös:

    Uusimmat